Tammerfest jyrähteli torstai-iltana Stam1nan, Huoran ja Medeian tahtiin

Kirjoittanut Outi Puhakka - 19.7.2019

Tammerfest-torstai 18.7.

Parhaillaan käynnissä oleva Tammerfest viettää tänä vuonna 25-vuotisjuhlia, jonka myötä kaupunki on viikon verran täynnä keikkoja laidasta laitaan. Pakkahuone ja klubi ovat jo usean vuoden ajan toimineet raskaamman musiikin näyttämönä, eikä juhlavuosi tee tässä poikkeusta.

Stam1na alkaa olla jo perinteinen Tammerfest-artisti, eikä suotta! Tammerfesteillä on vuosien saatossa koettu yhdet parhaimmista Stam1na-keikoista. Muutaman vuoden takainen a cappella -versio ”Kadonneet kolme sanaa” -biisistä on suorastaan unohtumaton.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Tänä vuonna lemiläisten seurana Tammerfestin torstaissa olivat Huora ja Medeia. Molemmat yhtyeet ovat tunnettuja varsin tykistä live-esiintymisestään.

Huora on huikea punk-yhtye. Tarkoitan siis aivan mieletön. Järjetön energia ja pettämätän soittotaito hivelevät sekä korvia että silmiä. Huora on sikälikin asian ytimessä, että koko keikan ajan hymyilyttää, paitsi silloin kun ei todellakaan hymyilytä. Iso osa biiseistä on kuitenkin varsin vakavien asioiden äärellä. Huora onnistuu paatoksessaan olemaan kantaa ottava ja viihdyttävä yhtä aikaa. ”Sori siitä” -kappale kuuluu edelleen bändin biisien parhaimmistoon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Medeia esiintyi Klubin puolella, ja tiiviimpi tila sopi erinomaisesti tälle tamperelaiselle death metal -masiinalle. Yhtyeen live-kunto jaksaa aina ilahduttaa, ja jokainen jäsen antaa itsestään kaiken lavalla. Medeialta ilmestyi tämän vuoden tammikuussa uusi levy, joten nyt on hyvä aika tarkistaa, mistä on kysymys.

Stam1na ei antanut väsyneen ja raihnaisen luovuttaa ja mennä nukkumaan ajoissa vaan pakotti väsyneen rock-henkilön jäämään ja nauttimaan keikasta. Paskiaiset. Festarisettilista toimii, ja tarjolla oli käsittämätön hittikimara. Stam1nan tuotanto on ollut toki aikaa sitten väärällään helmiä, joten väkisinkin aina jokin kappale jää kuulematta, ja joutuu tulemaan taas uudelleen keikalle. Bändi on onnistunut vuosi toisensa jälkeen uudistumaan ja toimittamaan hikisiä keikkoja, jotka saavat palaamaan eturiviin aina uudelleen ja uudelleen. Illan omat suosikit olivat ”Masiina”, ”Gaian lapsi” ja ”Likainen parketti”. Keikan lopulla oli vähintäänkin ilahduttavaa kuulla, että kahdeksas levy on työn alla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Puhakka / Outo Kuva