Tammerfest täydentää kattaustaan – nämä kaikki esiintyvät Suomen suurimmalla kaupunkifestivaalilla!

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.2.2022

Tampereen ytimessä vuodesta 1995 alkaen järjestetty kaupunkifestivaalien legenda Tammerfest tuo tuttuun tapaan 21.-23.7. kolmipäiväisille festivaaleille massiivisen ohjelmakattauksen. Tammerfest tarjoaa pääareenallaan Ratinanniemen festivaalipuiston luonnonkauniissa miljöössä kotimaisten huippuartistien keikat. Musiikin ohella tapahtumassa on mahdollista nauttia monipuolisista palveluista ja ainutlaatuisesta tunnelmasta. Tammerfest on monen festarikävijän kesän perinne.

Tämän vuoden ohjelmistoon on kiinnitetty paluukeikkansa tekevät Tehosekoitin ja Anna Puu. Tammerfestin festari-ilta huipentuu Suomen suurimman rock-bändin tykitykseen, kun maamme kunnioitettu rock-ikoni Apulanta täyttää Ratinanniemen festivaalipuiston hittiputkellaan. Mukana ovat myös jo aiemmin julkistetut esiintyjät Lauri Tähkä, Popeda, Mariska ja Uniklubi. Sooloartistikattauksessa nähdään suureen suosioon noussut, yksi Suomen menestyneimmistä tulokkaista BEHM, rap-artisti Pyhimys, kestohitistään ”On niin helppoo olla onnellinen” tunnettu viihteen monilahjakkuus Olavi Uusivirta, Emma-palkittu ja lukuisia ehdokkuuksia kahminut SANNI, laulaja-lauluntekijä Anssi Kela sekä ”Ota syliin ja suutele mua”- ja ”Olettamuksia”-radiohiteistään tuttu Jonne Aaron.

Festarit villitsee ”Syntisten pöytä”- ja ”Cicciolina”-hiteistään tunnettu discopop-kuningatar Erika Vikman, sekä yhdessä miehensä Toni Wirtasen kanssa tehdyn ”Mania”-biisin juuri julkaissut, SuomiLove-ohjelman uusi juontaja Jannika B. Tammerfesteillä nähdään myös kymmenhenkinen Vesterinen Yhtyeineen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tammerfestin tuotantopäällikkö Jonna Myllykangas kertoo festivaalista seuraavaa:

”Tammerfest on jo käsite ja elämys, joka saa vuosittain kävijöiltään erityismainintoja tapahtumaympäristöstä ja huikeasta artistikattauksesta. Festarikävijämme tulevat vuosi vuoden perään nauttimaan ainutlaatuisesta Tammerfest-tunnelmasta. Järjestelyt kesää varten ovat pitkällä. Pääareenan huippuartistien lisäksi laaja klubiohjelma sekä kulttuurielämykset täydentävät Tammerfestin ohjelmaa.”

Tammerfestin kaikki lipputyypit ovat nyt myynnissä Lippupisteessä ja Tiketissä. Tapahtuma on vuosittain ollut loppuunmyyty. Tämän vuoden tapahtumaan on vielä kaikkia lipputyyppejä saatavilla, mutta erityisesti VIP-lippujen myynti käy tuttuun tapaan vauhdikkaasti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tammerfestin laaja klubiohjelma julkaistaan myöhemmin keväällä.

Ohjelma:

Tehosekoitin, Apulanta, Lauri Tähkä, Anna Puu, SANNI, Popeda, BEHM, Vesterinen Yhtyeineen, Jonne Aaron, Mariska, Pyhimys, Uniklubi, Olavi Uusivirta, Anssi Kela, Erika Vikman, Jannika B

Liput:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tammerfestin liput myynnissä Tiketti ja Lippu.fi
tammerfest.fi/liput/

www.tammerfest.fi/
www.facebook.com/Tammerfest/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat