South Park 2018, Kuva: Mikko Pylkkö

Tampereella järjestetyssä South Parkissa kävijäennätys

Kirjoittanut Minttu Koskinen - 10.6.2018
South Park 2018, Kuva: Mikko Pylkkö

Perjantaina ja lauantaina järjestetyssä South Park -festivaalissa koettiin kävijäennätys, kun kahden päivän aikana yleisöä vieraili 13 000 ihmisen verran. Tapahtuma järjestetään myös ensi vuoden kesäkuussa. Alla tapahtuman järjestäjän tiedote:

Vahvana välivuoden jälkeen Tampereen Eteläpuistoon palannut raskaan rokin ja metallin festivaali South Park ylsi kävijäennätykseen. Yhteensä kahden päivän aikana tapahtumassa vieraili yleisöä 13 000. Festivaalin kansainvälisiä vetonauloja olivat kanadalainen Thor ja perjantai-illan päättänyt ruotsalainen Ghost sekä lauantaina esiintyneet ruotsalainen Mustasch, Saksan heviveteraani Acceptja festivaalin sinetöivä niin ikään saksalainen Helloween. Kotimaisista genren tekijöistä paikalla nähtiin muun muassa Stam1na, Michael Monroe, Amorphis ja Mokoma.

”On mahtavaa huomata, miten sankoin joukoin ja iloisin mielin yleisö on ottanut South Parkin paluun vastaan. Tästä on hienoa lähteä rakentamaan ensi vuoden ohjelmistoa”, kommentoi promoottori Timo Isomäki Nelonen Media Liveltä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tapahtuman VIP-liput myytiin loppuun jo ennakosta. Aluekehityksen ansiosta Eteläpuiston ranta-alue oli nyt laajemmin asiakaskäytössä. Festivaalin yleisö sai nauttia tapahtumahistorian monipuolisimmasta ruoka- ja juomatarjonnasta idyllisissä rantamaisemissa.

Isomäki nostaa tämän vuoden South Park -festivaalin kohokohdaksi perjantain pääesiintyjän Ghostin: ”Oli työvoitto saada meille yhtye, joka on huikeassa kiidossa kohti stadionluokkaa. Esitys oli mieletön ja koko yleisö silmin nähden haltioitunut”. Tapahtuma sujui rauhallisesti ilman suurempia järjestyshäiriöitä. Promoottori haluaakin kiittää hienosti juhlinutta yleisöä upeasta kesäfestivaalikauden avauksesta.

South Park jälleen kesäkuussa 2019.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat