Tampereen tähtikadulle lisättiin tähtiä – Omansa saivat tällä kertaa muun muassa Nightwish, Ismo Alanko sekä Eppu Normaali

Kirjoittanut Konsta Hietaniemi - 8.10.2020

Tampereen Åkerlundinkadulle viime vuonna avattu kansainvälinen musiikin tähtikatu on saanut kuusi uutta lisäystä. Tänä vuonna kadulle lisättiin Suomen menestynein metalliyhtye Nightwish, manserock-yhtye Eppu Normaali, sopraano Karita Mattila, muusikko Ismo Alanko, musiikkivaikuttaja Tapio Korjus sekä iskelmälaulaja Paula Koivuniemi. Tampereen sivistys- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja ja apulaispormestari Johanna Loukaskorpi sanoo:

”Uusissa tähdissä näkyy tänä vuonna vankka vuosikymmeniä jatkunut suosio ja tähtien saajien merkittävä asema suomalaisen musiikin saralla joko kansallisesti tai kansainvälisesti.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tähdet jaetaan vuosittain yleisöäänestyksen ehdotusten pohjalta. Musiikkialan ammattilaisista koostuva raati tekee esikarsinnan ja antaa listan sivistys- ja kulttuurilautakunnalle, joka tekee lopullisen päätöksen siitä, kenelle tähdet annetaan. Uusia tähtiä jaetaan vuosittain kolmesta kahdeksaan kappaletta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat