Tamperelainen Joviac julkaisi albumillisen progressiivista metallia uuden musiikkivideon kera

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 3.4.2020
Promokuva: Carolin Büttner

Tamperelainen progressiivista metallia soittava Joviac julkaisi tänään toisen albuminsa ”Here And Now”. Julkaisun kunniaksi bändi teki myös puhuttelevan musiikkivideon kappaleesta ”Decay”, ja se on nähtävissä täällä:

Viljami Wenttola kommentoi:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Tunne on surrealistinen nyt kun levy on vihdoin julkaistu. Matka alkoi 2018 elokuussa, kun aloitin sävellystyön. Aikaa meni hyvin lähelle vuosi kunnes levy oli miksattu ja masteroitu, eli näin odottavalle aika on ollut pitkä! Levyn sinkut (’Straws’ ja ’Here And Now’) ovat tehneet meille jo enemmän kuin mikään mitä olemme julkaisseet tähän asti, jos puhutaan uusien ihmisten tavoittamisesta, enkä malta odottaa mitä tunteita ja ajatuksia koko albumi herättää nyt kun se on vihdoin ulkona.

Tänään julkaisemme myös uuden musiikkivideon kappaleelle ’Decay’! Se on ehdottomasti levyn outo lapsi, ja juuri siksi päätimmekin antaa sille spottivalon. Vaikka kappale on tunnelmaltaan ja lyriikoiltaan kyyninen ja synkkä, niin löytyy siitä myös vahva leikkisä puoli. Meillä oli erittäin hauskaa videota kuvatessa, ja on ilo vihdoin jakaa se kanssanne.”

Albumin rummut äänitettiin Electric Fox Studiolla Jyväskylässä ja albumin masteroinnista vastaa Teemu Liekkala (Red Eleven). Miksauksen puolestaan hoiti Janne Korpela. Katso aikaisemmin julkaistu ”Straws”-musiikkivideo:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat