Tamperelainen raskaan rockin taitaja Kingwhip julkaisi uuden ”Brinkdish” – singlen tulevalta EP:ltä
Grungen ja hevin vaikutuksen alaisena kaahaileva tamperelainen Kingwhip lohkaisi perjantaina 15.9.2023 toisen singlen ”Brinkdish” loppuvuodesta julkaistavalta EP:ltään.
Kingwhip – laulaja Janne Pajari kertoo uudesta singlestä seuraavaa: ”Brinkdish” on tilitystä elämänhallinnasta ja sen hallitsemattomuudesta. Saatiin mielestäni se myös studiossa kuulostamaan sopivasti siltä, että lapasesta meinaa lähteä. Biisi esittelee tuotantomme räkäisempää ja angstisempaa laitaa”.
”Brinkdish” – kappale lähti kitaristi Pekkosen Paavon ideoista liikkeelle ja koko yhtye yhteisin voimin kehitteli biisin kasaan, äänittäjä – miksaaja Jii Nevalan hioessa homman lopulliseen muotoonsa.
Kingwhip perustettiin vuonna 2019 Tampereella. Kuluvan vuoden aikana bändi on esikois-EP:nsä viimeistelyn lisäksi ehtinyt vakuuttaa useilla keikoilla eri puolilla Etelä-Suomea. Seuraava julkinen esiintyminen on tiedossa 5.12. Tampereen Olympiassa. EP:n julkaisupäivästä sekä julkkarikeikasta tiedotetaan piakkoin.
Kingwhip:
Janne Pajari – laulu ja kitara
Paavo Pekkonen – kitara ja laulu
Onni Hamard – basso
Pate Vuorio – rummut