Tamperelainen uusi alternative-metalliyhtye No Vale julkaisi ensimmäisen singlensä ”Unhabitable Sea” tulevalta albumiltaan
No Vale on Tampereelta kotoisin oleva vaikuttava uusi alternative metal -yhtye, joka omaa vaikutteita laajasta valikoimasta eri genrejä ja soundeja. Yhtyeen musiikki kiehtoo kauniilla melodisilla kertosäkeillään, raastavilla huudoillaan, funk-vivahteilla alasviritetyillä riffeillään ja eklektisellä rummuttelullaan. Kappaleet ovat tarttuvia ja pääosin helposti lähestyttäviä, mutta silti jokainen sekunti vaatii täyden huomiosi.
Kesällä 2024 syvyyksistä noussut No Vale on nyt valmis tekemään jälkensä musiikkimaailmaan. Heidän debyyttisinglensä ”Unhabitable Sea” julkaistiin 12. syyskuuta, ja sitä seuraa myöhemmin tänä vuonna toinen single, ”Crown”, joka johtaa heidän täyspitkän debyyttialbuminsa ”Subsurface” julkaisuun.
Yhtyeessä soittavat kitaristi ja tuottaja Jeremy Korkiamäki, laulajat Pipsa Tanskanen ja Ole Magne Hansen, rumpali Leevi Viitala sekä basisti Harry Beech. Kyseessä on siis lähtökohdiltaan kansainvälinen bändi. Jokainen jäsen tuo mukanaan intohimoa ja vuosien kokemusta ja he ovat hioutuneet yhdessä luomaan jotain erityistä.
Tulevat keikat:
11.10 Vastavirta-klubin yläkerta
Kuuntele ”Unhabitable Sea” alta.