Tamperelaisen outolinnun Somehow Jon uusi albumi ilmestyy marraskuussa

Kirjoittanut Niko Kuusela - 22.5.2019

Tamperelainen raskaan musiikin outolintu Somehow Jo on saanut neljän vuoden punnertamisen ja kasvamisen jälkeen toisen täyspitkän albuminsa valmiiksi! Albumi kantaa nimeä ”Tusk”, ja se julkaistaan 22. marraskuuta Inverse Recordsin kautta.

Somehow Jon mukaan tarjolla on rutkasti kasvanut, eheämpi ja ennen kaikkea ei-suomalaiselta kuulostava tuote! Yhtye nostaa esille myös albumin miksanneen ja tuottaneen Saku Moilasen (Deep Noise Studios, Red Moon Architect, The Hypothesis) edesottamukset. Yhtyeen mukaan Moilanen toi albumille kaikkea mitä se tarvitsi: ytimekkyyttä, jämäkkyyttä ja varsinkin boksin ulkopuolelta tulevia ratkaisuja!

”Tämä albumi meinasi olla vaikean ja pitkän prosessin takana, mutta Sakun korkealuokkainen panostus oli se mitä tarvitsimme! Ytimekkyys ja kirveen teroitus oli se, mitä Saku vahvalla osaamisellaan toi albumillemme, sen lisäksi, että itse miksaus on aivan ehdotonta timanttia! Tämä levy on yksi fantastinen askelma tiellämme ja takaamme kuulijoille sellaista materiaalia, joka ei ole tuttua suomalaista raskasta musiikkia.”
Sakari Karjalainen / kitara

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Albumin on masteroinut monista raskaan musiikin yhteyksistään tunnettu Juho Räihä (SoundSpiral Audio, Swallow the Sun, Gloria Morti). Albumin ennakkomyynti on jo alkanut Levykauppa Äxässä, ja yhtye lupaakin ensimmäiset maistiaiset albumilta julkaistavan alkusyksystä.

Ennakkotilaa albumi Levykauppa Äxästä

Jäsenistö:
Christian Sauren – laulu, kitara ja synat
Sakari Karjalainen – kitara ja taustalaulu
Eero Aaltonen – laulu ja basso
Lassi Peiponen – rummut

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Linkit:
FB
TWITTER
INSTAGRAM
YOUTUBE
SPOTIFY
ITUNES

Luetuimmat

Uusimmat