Tampester-grungen kurkot – arviossa Kingwhipin ”Endless”
Tamperelainen, alan tekijäheeboista koostuva Kingwhip vyöryttää debyyttialbumillaan ”Endless” ilmoille sen verran rapeasti rouskuvan ja treenikämppäusvaa höyryävän ja Seattle-spiritille tuoksahtavan keitoksen, että morjes! Yhtyeen soinnissa kaikuvat rähjäinen garage rock ja kauniin rähjäinen grunge maustettuna kulmikkaalla groovella. Kyseiset ainesosat kietoutuvat yhdessä lopun viimein varsin kansainvälistä sävellystyötä henkiväksi blandikseksi.
Albumin avaava ”Walk Away” vaikuttaa heti kättelyssä mukavasti Stone Temple Pilotsin ja kolkon post-punkin risteytykselle. Vokalisti-kitaristi Janne Pajarin (Day Eleven), kitaristi Paavo Pekkosen (Huora), basisti Onni Hamardin (Lassi Valtonen, Charlotta Valdes) ja rumpali Pate Vuorion (Kiljuvelka-70, Rytmihäiriö, Aresti) muodostama kombo soi rennon vapautuneesti ja luovuutta hehkuen. Scott Weilandin vokalistinmaneerit etu- ja takaperin hallitsevan Pajarin vokalistin taidot ovat yhtyeen ilmeisin valttikortti, jota se osaa myös häpeilemättä hyödyntää.
”What a Time To Be Alive” sohii ja sätkii sitten enemmän The Stooges kohtaa Life of Agony -osaston proto-alt-punk-väännöllään. Albumin ehdottomiin helmiin kuuluvat, Pekkosen kädenjälkeä pitkälti olevat ”Gettaway” ja glam rockahtava ”All In, All Out” ovat sävellyksinä aivan kansainvälistä vaihtoehtorockin laatukamaa.
Yhtye himmailee albumin puolivälissä A-puolen päättävän ”Every Good Boyn” ja B-puolen aloittavan ”Tumblen” myötä post-grungen puolelle.Yhtyeellä on kyky rakentaa vahvoilla melodiamaisemilla eteneviä kappaleita, joita se osaa tukea kuohkeasti surisevilla ja vääntyneillä rytmiraidoilla. Kutkuttavasti vaanivalla ”Endless Highwaylla” yhtye kurottaa sointinsa hypnoottisia jännitteitä aina modernista Alice In Chainsista Josh Hommen korkean rekisterin vaikeroinnin ja Queens Of The Stone Agen jippojen hyödyntämisen kautta Kingston Wallin psykedeelisille taajuuksille asti.
Hektisesti nykivä ”Hell Hangs Over” koppaa mukaansa hehkuvaa riffipuuteria post-hardcoren osastolta ollen samalla myös Vuorion kannutuksen osalta albumin äkäisin raita. Albumin päättävä ”Like A Wrecking Ball” puolestaan vuoroin groovailee ja vuoroin söpöstelee Soundgardenin maisemissa ennen melodramatiikan varaan rakennettua, emo-rockahtavan tehokasta loppunostatusta.
”Endlessin” biisien melodraaman kaari on loogisen jäsentynyt, vaikkakaan se ei tarjoile helppoja lohtuja saati halpoja pop-koukkuja. Kingwhip osoittaa kuitenkin omistavansa harvinaisen kypsän ja vahvan vision sekä poikkeuksellisen rouhean, anteeksipyytelemättömän asenteen.
Äänituotannollisesti ”Endless” olisi vaatinut hieman enemmän ajanmukaisempaa ammattimaista kompuramuskelia ja terävää läsähtävyyttä iskeäkseen tuntuvammin perille. Toisaalta homman ymmärtää tällaisenaankin, sillä se kuulostaa hyvin ysärimäiseltä tuotannolta.
Albumin vahvuus on pohjimmiltaan sen väkevien ainesosien varaan rakennettujen biisien tinkimätön ja kompromisseja kumartamaton rehellisyys ja Kingwhipin kyky rakentaa leikittelevän kieroutuneita ja painostavia tunnelmia ilman turhaa, päälleliimattua konstikkuutta. ”Endless” on pohjimmiltaan lupauksia herättävä, sielukas ja sopivan rosoinen pelinavaus.
