Deep Purple Rockin´Bastioni Hamina

Tänään järjestettäväksi tarkoitettu Pietarsaari Open Air peruuntuu

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 29.7.2022

Tänään Pietarsaaren keskuskentällä järjestettäväksi tarkoitettu Pietarsaari Open Air -festivaali peruuntuu lyhyellä varoitusajalla. Syy festivaalin peruuntumiseen näin lyhyellä varoitusajalla on festivaalin esiintymislava, joka ei täytä turvallisuusehtoja. RH Entertainment kertoo tiedotteessa tehneensä kaikkensa keikkalavan turvallisuuden parantamiseksi mutta aika loppui valitettavasti kesken ja näin ollen tapahtuma joudutaan perumaan. Voit lukea RH Entertainmentin virallisen tiedotteen aiheesta tästä:

”Tälle illalle suunniteltu Pietarsaari Open Air -tapahtuma joudutaan valitettavasti perumaan. Peruutuksen syy on RH Entertainment Oy:n jo vuosia ongelmitta käyttäneen alihankkijan toimittama esiintymislava, joka ei täytä turvallisuusvaatimuksia. Lavan puutteita yritettiin päivän aikana korjata, mutta valitettavasti aika loppui kesken eikä tapahtumajärjestäjälle jäänyt muuta vaihtoehtoa, kun perua koko tapahtuma.
Jo ostetut liput korvataan asiakkaille täysmääräisesti myös palvelupalkkion osalta. Lippurahojen peruutus alkaa keskiviikkona 3. elokuuta.
Pietarsaari Open Airin peruuntuminen ei vaikuta tapahtuman artistien tuleviin esiintymisiin. Accept, Uriah Heep ja Deep Purple tullaan näkemään huomenna jo käynnissä olevilla Rock In The City -festivaaleilla Keravalla, jossa RH Entertainmentilla on eri alihankkija tekniikan ja lavan osalta.”

Olen todella pahoillani sekä asiakkaittamme, työntekijöidemme että Pietarsaari Open Airin artistien puolesta siitä, että joudumme perumaan tapahtuman. Meille toimitettu lava ei vastannut turvallisuusstandardeja. Tämä oli iso yllätys, sillä olemme tehneet yhteistyötä saman alihankkijan kanssa jo vuosia ja kaikki on sujunut aiemmin hyvin. Lavan turvallisuuspuutteet totesi meidän lisäksemme myös paikalliset viranomaiset sekä tapahtuman artistit. Teimme kaikkemme, että olisimme saaneet lavan esiintymiskuntoon, mutta aika loppui kesken. Todella harvinainen ja harmillinen tilanne. Artistien ja yleisön turvallisuus ovat meille ensiarvoisen tärkeitä seikkoja, joten peruminen oli ainoa vaihtoehto. Selvittelemme asiaa alihankkijamme kanssa lisää ensi viikolla. Tällä hetkellä en osaa kertoa enempää”, RH Entertainment Oy:n toimitusjohtaja Riki Huhtala sanoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Pietarsaari Open Air -tapahtumaan lipun ostaneita asiakkaita pyydetään olemaan yhteydessä kauppaan, josta liput on ostettu rahojen palautusta varten. Tapahtuman lippuja ovat myyneet sekä Lippu.fi että Netticket.
Pahoittelemme syvästi tapahtuman peruuntumista.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat