Tankard – A Girl Called Cerveza
Jo 80-luvulta asti kaljanhuuruista thrashiään paukuttanut bändi heittää linjoille 16. studioalbuminsa heinäkuun lopulla; kyseessä on samalla ensimmäinen Nuclear Blastin ja Tankardin yhteistyön tulos. Bändi on siis ollut 30-vuotisella urallaan suhteellisen tuottelias, koska se on saattanut kaljarässiään kokopitkien muodossa kuultavaksi parin vuoden välein, lisänä tulevat vielä livet ja kokoelmat. Kun useat yhä toimivat 80-luvun bändit ovat pitäneet määrittelemättömän mittaisia taukoja, on Tankard pysynyt aktiivisena koko uransa ajan – vieläpä lähes samassa kokoonpanossa.
Mutta eipä tuo ikä tunnu painavan Tankardia. Heti lätyn ensimmäinen biisi kertoo, että nyt mennään taas lujaa eikä harrasteta mitään munille puhaltelua. ”Running On Fumes” –avausraita kertoo kuulemma tilanteesta, jossa keikkapaikalla loppuu kalja sekä bändiltä että yleisöltä. Voin vain kuvitella, mikä kauhia paikka se tämän bändin kohdalla on ollut. Toisena tulevassa levyn nimibiisissä on kuin onkin espanjalaisen metallin vaikutteita; ainakin itselleni tulee fiilis, kuin istuisin espanjalaisessa metallibaarissa kuuntelemassa paikallista pumppua. Mukava kaljarallatus tämäkin! Tarjolla on taas ehtaa thrashia, eli vauhtia näissä biiseissä riittää, kuunnelkaapa vaikka ”Witchhunt 2.0”-biisi ja tehkää itse perässä.
Jälleen kerran ei tarvitse kovin paljon arvailla, mistä biisit kertovat. Kyllähän tuo kuningas alkoholi on pääosassa tämän bändin tuotannossa. Mutta aika ajoin oluen juonnin lomassa otetaan asioihin kantaakin. Soundipuolesta sen verran, että kitarat ovat hyvin pinnassa, mutta aika ajoin soundit hiukan puuroutuvat. Varsinkin rumpusoundit ovat välillä turhat tuhruiset. Toisaalta tämä ei ole välttämättä pelkästään huono asia, vaan tuo sopivaa old school -meininkiä levylle mukaan. Soitto kulkee yhä näiltä äijiltä jouhevasti. Myös Gerren vokalisointi toimii: miehen ääni tuntuu olevan tallella, jopa parantuneen entisestään.
Mainos päättyy
”The Metal Lady Boy” –kipaleeseen on saatu vierailevaksi vokalistiksi eräskin Doro Pesch. Ehkä osittain tämän takia kyseessä on levyn eniten perinteiseen heavyyn kallellaan oleva biisi. Kappaleessa on kuitenkin vallan mainio väliriffi, joka värittää biisiä sopivasti. Laulaja Gerren mukaan biisi on syntynyt Thaimaan reissun vaikutuksesta (http://www.bravewords.com/news/184751), ja sinne suuntaanhan tuo nimikin vahvasti viittaa. Biisi kuulostaa niin perisaksalaiselta, kuin vain on mahdollista. Jos kuulisin tämän biisin tietämättä bändistä mitään, en epäröisi hetkeäkään miettiessäni, minkä maalaisesta bändistä on kyse.
Seuraavana biisinä tuleva ”Not One Day Dead (But One Day Mad)” kuulostaa jo ainakin 25 kertaa tehdyltä, mutta sitä huomaa kuitenkin parin kuuntelukerran jälkeen rallattelevansa mukana. Ehkäpä tämän tutunkuuloisuus auttaa tähän yhteislauluefektiin. On joka tapauksessa aina mukava huomata, että jokin bändi pysyy juurilleen uskollisena eikä lähde turhaan mukaan nykykikkailuun. 80-luku kuultaa tässäkin levyssä voimakkaasti taustalla.
”Son of a Fridge” lähtee käyntiin vähän hitaammalla introlla, mutta ei siinä nyt jäädä hidastelemaan kovin kauaksi aikaa. Myös tässä rallissa on sellaista saksalaista thrash-perinnettä kuultavissa, ettei kyseessä voi olla huono tekele! ”Fandom at Random” -biisissä taas on paljon yleistä linjaa raskaampi väliosa, basso pääse pintaan hienosti. Tämä tekee biisistä ehdottomasti levyn kohokohdan minulle! ”Metal Magnolia” on puolestaan satavarma tulevien keikkojen yhteishuutobiisi, niin tarttuva se on. ” Rapid Fire (A Tyrant’s Elegy)” lopettaa levyn osuvasti ja jättää kuuntelukokemuksesta hyvän mielen.
Mainos päättyy
Edellisellä ”Vol(l)ume 14” -levyllä oli mielestäni hiukan välityön makua, eikä se ollut kauhean onnistunut tuotos – joten kyllä tällä uutukaisella selkeästi paremmaksi vedetään. Tietty tasapaksuus biisien välillä tälläkin levyllä kuultaa, eikä esille nouse suuria helmiä. Mutta kun tämä on kaiken kaikkiaan sellainen tuotos, että biisit varmasti toimivat esim. festareilla – tai mikseivät jopa jalkapalloa seuratessa – ja saavat aikaan jonkinasteista hulinaa (myös olutta lipittävien festarivieraiden keskuudessa), ei kyseessä voi olla huono levy.
8/10
Kappalelista:
1. Running On Fumes
2. A Girl Called Cerveza
3. Witchhunt 2.0
4. Masters of Farces
5. The Metal Lady Boy
6. Not One Day Dead (But One Day Mad)
7. Son of a Fridge
8. Fandom at Random
9. Metal Magnolia
10. Rapid Fire (A Tyrant’s Elegy)
Kirjoittanut: Rudi Peltonen
