Tankard

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.6.2014

Tankard 2014Saksalainen thrash metallin pioneeri Tankard on edennyt urallaan jo varsin kunnioitettavaan 16. albumiinsa, joka on saanut nimekseen kaljanhuuruiselle yhtyeelle varsin tyypillisesti ”R.I.B” (Rest In Beer). Kyseinen albumi tulee näkemään päivänvalon 20. kesäkuuta Nuclear Blast Recordsin kautta. Kaaoszine tavoitti puhelimen välityksellä juuri työvuoronsa päättäneen yhtyeen vokalisti Andreas ”Gerre” Geramian ja keskusteli tämän kanssa yhtyeen tulevasta albumista, yhtyeen kaljanhuuruisesta historiasta sekä miehen odotuksista tulevaa Tuska Open Airin keikkaa kohtaan. Lue lisää nähdäksesi Kaaoszinen haastattelu kokonaisuudessaan.

Terve. Mitäs itsellesi tällä hetkellä kuuluu?

Andreas ”Gerre” Geramia: Terve. Pääsin juuri töistä kotiin, ja seuraavaksi alkaa sitten taas ne oikeat työt eli haastatteluiden tekemiset. Aika pitkä päivä siis tulossa, mutta muuten itselleni sekä koko yhtyeelle kuuluu oikein hyvää. Uusi levy on valmis, ja olemme innoissamme, kun pääsemme siitä toimittajien kanssa juttelemaan ja soittamaan lisää keikkoja. Olemme vanhoja miehiä, mutta voimamme eivät ole vielä ehtyneet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Eli tavallaan on tuplavuoro alkamassa?

Andreas ”Gerre” Geramia: No, tavallaan joo, heh. Ei tämä onneksi niin raskasta ole jutella puhelimessa eri toimittajien kanssa, joten tekeehän tätä aina kerran parissa vuodessa ihan mielelläänkin.

Kun vierailitte Suomessa edellisen kerran, soititte keikan Jalometallissa. Onko itselläsi tuohon keikkaan liittyen jotain muistoja, jotka haluaisit jakaa kanssamme?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Andreas ”Gerre” Geramia: Muistan keikan olleen hieno kokemus ja yleisön hyvin mukana menossa. Kävin lavalla myös Holy Moseksen keikan aikana, ja mielestäni se oli myös varsin hauska kokemus kokonaisuudessaan. Emme siis suunnitelleet sitä oikeastaan mitenkään, vaan niin vain sitten lopulta kävi, hah. Odotan innoissani Suomeen Tuska Open Airiin tulemista.

Tankard yhdistetään yleensä aina jollain tapaa olueen, joten mitäs mieltä olet suomalaisesta oluesta?

Andreas ”Gerre” Geramia: Sen mitä muistan, olut maassanne on todella hyvää. Muistan myös, että teillä on varsin tiukat lait alkoholin käytön suhteen eikä esimerkiksi lavan edessä saanut kukaan juoda alkoholia. Lavamanageri sanoi myös ennen keikkaa, että emme saa antaa olutta lavalta faneille.

Millaisia odotuksia teillä on Tuska Open Airin suhteen?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Andreas ”Gerre” Geramia: Itselleni kyseinen festivaali on aika tuntematon. Odotan kuitenkin innolla kyseistä keikkaa ja toivon, että paikalla on paljon suomalaisia thrash metallin faneja meitä katsomassa. Toivottavasti saamme siellä hyvät bileet aikaiseksi.

Se on itse asiassa Suomen suurin metallifestivaali.

Andreas ”Gerre” Geramia: Ahaa, enpäs tuota tiennytkään. No, eiköhän sinne sitten ainakin muutama meidänkin musiikin fani eksy paikalle (naurua). Meille kyseinen keikka on ensimmäinen noilla festareilla.

Teiltä ilmestyy uusi albumi nimeltä “R.I.B”, joka on lyhenne sanoista “Rest In Beer”, kesäkuun 20. päivä Nuclear Blast Recordsin kautta. Voisitko näin aluksi valottaa meille hieman albumin sekä sen tekemisen taustoja?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tankard R.I.B. 2014Andreas ”Gerre” Geramia: Kuten aina aikaisemminkin, kun aloimme tehdä levyä, tuntui, että meillä on hyvin aikaa saada kaikki valmiiksi. Kuitenkin lopulta asiat venyivät jälleen aina viimeiseen hetkeen asti. Meillä oli albumilla sama tuottaja kuin edellisellä kahdella albumilla, joten tunsimme hänet jo hyvin ja hän tunsi myös meidän musiikin. Omasta mielestäni ”R.I.B.”-albumista tuli loppujen lopuksi ehkä vähän suorempi ja helpommin lähestyttävä albumi kuin parista aikaisemmasta albumistamme.  Kun alamme kirjoittaa uutta albumia, emme yleensä mieti, miltä sen pitäisi kuulostaa. Siitä vain lopulta tulee sellainen, kuin sen on tarkoitettu tulevan.

Albumi on tosiaan jo järjestyksessään teidän 16. täyspitkä albumi. Kuinka helppoa on keksiä uutta materiaalia albumille, jos on jo 15 julkaisua alla? Tuleeko koskaan sellaista ahdistusta, että ei vain keksi asioita, joista kirjoittaa?

Andreas ”Gerre” Geramia: Ei se oikeastaan ole hankalaa. Nautimme yhä thrash metallin soittamisesta ja meillä on aina hauskaa lavalla, joten ei siinä oikein pääse koskaan ahdistumaan. Totta kai välillä albumia tehdessä saattaa olla hieman vaikeita aikoja, jos kappaleiden kirjoittaminen ei etene oikein mihinkään suuntaan, mutta kyllä sitä aina lopulta ajan kanssa tulee uusia ideoita, joista saa sitten tehtyä uusia kappaleita. Ei sillä oikeastaan ole väliä, kuinka monta albumia on jo takanapäin.

Olen erittäin tyytyväinen uuteen ”R.I.B.”-albumiimme, ja mielestäni siitä tuli todella tuoreen kuuloinen, vaikka meillä onkin jo monta albumia julkaistuna. Totta kai sitä välillä miettii, että kappaleet eivät kuulostaisi samalta kuin jonkin aikaisemman albumin kappaleet, mutta mihinpä sitä koira karvoistaan pääsisi. Kyllä tämäkin albumi Tankardilta kuulostaa, ja olen varma, että fanit tulevat albumista pitämään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tuleeko albumi albumilta vaikeammaksi keksiä uutta materiaalia vai onko sillä merkitystä, onko yksi vai sata albumia alla uutta levyä tehdessä?

Tankard 2014 3Andreas ”Gerre” Geramia: Vaatii tietenkin aina paljon työtä keksiä uusia kappaleita. Mutta en silti usko, että sillä on meille oikeastaan väliä. Kyllähän yhtye aina kehittyy sitä mukaan, kun ikää tulee lisää, ja samalla kehittyvät myös kappaleet, joita kirjoitamme. Olemme kuitenkin muusikkoina aivan eri tasolla nykyään kuin silloin, kun aloimme soittaa musiikkia. Sekä lisäksi myös nauhoitustekniikat kehittyvät koko ajan, mikä myös vaikuttaa siihen, että mekin kuulostamme hieman erilaiselta kuin aiemmin.

Tällä albumillanne ei tiettävästi ole ollenkaan vierailijoita, mutta olette vuosien saatossa tehneet yhteistyötä yhden sun toisenkin muusikon kanssa. Onko itselläsi olemassa vielä joitain muusikoita, joiden kanssa toivoisit työskenteleväsi tulevaisuudessa?

Andreas ”Gerre” Geramia:  Doro oli mukana yhdellä albumillamme, mikä oli itselleni unelmien täyttymys, koska olen hänen musiikkinsa suuri ystävä. Työskentely Destructionin kanssa tulevaisuudessa voisi olla mielenkiintoista – jotain, jolla olisi jotain yhteistä meidän kanssamme.

Jos saisin itse valita aivan minkä vain yhtyeen, niin tekisin yhteistyötä Overkillin kanssa, koska se on oma suosikkiyhtyeeni thrash metallin parista.

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, Tankard ja olut liitetään usein yhteen niin kuin metalli ja juopottelu ylipäätänsä.  Kuinka paljon teidän tapanne käyttää alkoholia on muuttunut uranne aikana? Vieläkö juhlitte yhtä rankasti kuin yhtyeen uran alkuaikoina vai onko juhliminenkin jo rauhoittunut?

Tankard 2014 2Andreas ”Gerre” Geramia: Emme oikeastaan enää juhli niin paljon kuin ennen. Tankardin lyriikat otetaan usein huumorilla, vaikka meillä on monissa kappaleissa ihan vakavakin sanoma.  Emme elä ihmisinä ollenkaan tuollaista kaljanhuuruista elämää, vaan olemme oikeasti varsin rauhallisia, enkä ainakaan itse tykkää juoda kauheasti ennen lavalle astumista.  Siinä mielessä lyriikat kuvaavat meitä, että emme ota asioita koskaan liian vakavasti.

Digitaalinen musiikki tuntuu koko ajan kasvattavan suosiotaan musiikinkuuntelijoiden keskuudessa. Mitä mieltä olet digitaalisesta musiikista? Lataatko itse musiikkia vai oletko enemmän vanhemman koulukunnan ihmisiä?

Andreas ”Gerre” Geramia: Se on oikeastaan looginen kehitys musiikille. Itse ostan yhä albumeita, koska haluan jotain fyysistä käteeni albumia ostaessani. Nuoret kuitenkin lataavat albumeita ja tykkäävät siitä. Toivon kuitenkin, että sekä CD että vinyyli kuitenkin selviävät, koska itse olen niiden suuri keräilijä.

Muistatko itse vielä aikaa, jolloin ostit ensimmäisen vinyylisi? Minkä?

Andreas ”Gerre” Geramia: Muistan ostaneeni jonkin AC/DC:n vinyylin ollessani hyvin nuori, ja siitä alkoi rockin kuuntelu. Se muutti täysin käsitykseni musiikista, koska ennen tuota albumia kuuntelin oikeastaan pelkästään pop-musiikkia. Olen yhä suuri tuon ajan metallin fani, koska siitä kaikki itselläni alkoi.

Tähän lopuksi vielä hieman keventäviä kysymyksiä. Jos Tankard olisi olut, millainen olut se olisi?

Andreas ”Gerre” Geramia: Se olisi alkoholiton olut, koska olemme nykyään niin rauhallisia (naurua).

Ketä itse pidät kaikista “metallisimpana” muusikkona koko metalliskenestä. Miksi?

Andreas ”Gerre” Geramia: Kuten sanoin, olen suuri Overkillin fani, joten vastaan tähän Bobby ”Blitz” Ellsworth.

Kiitoksia paljon haastattelusta ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen. Haluatko vielä lopuksi sanoa jotain suomalaisille faneillenne?

Andreas ”Gerre” Geramia: Ensimmäiseksi haluan kiittää sinua mielenkiinnosta yhtyettämme kohtaan. Odotamme todella paljon Tuska Open Airin keikkaa, joten tulkaahan paikalle. Ja muistakaahan myös katsastaa uusi albumimme. Kippis!

Luetuimmat

Uusimmat