Tanskanmaalta tuulahtaa rento, mutta raskas poljento: arviossa Volbeatin ”Servant of The Mind”

Kirjoittanut Erno Elomaa - 2.12.2021

Tanskalainen Volbeat on päässyt kahdeksanteen albumiinsa. Levy on monipuolinen kattaus raskasta rokkia, tarttuvia kertosäkeitä ja kumartelua death metallin suuntaan. ”Temple of Ekur” aloittaa albumin äärivahvasti. Syntyy heti kiinnostus kuulla lisää. Kappaleen aikana tulee pohdittua, kuinka uniikki Michaelin lauluääni onkaan. Täytyy sanoa, että kenellekään ei olla velkaa. Voisi tuota ainutlaatuisuutta verrata ihan itse Elvikseen.

Kakkosraitana kuultava ”Wait a Minute My Girl” on taas aivan puhdasta rock’n’rollia. Biisi kaahaa koko kestonsa ja torvet mahtailevat minkä kerkiävät. Vasta kolmoskipale ”The Sacred Stones” heittää raskaamman otteen kehiin. Kitarariffit seuraavat toisiaan. Ja meno maistuu samaan aikaan lyijyltä ja dynamiitilta. Räjähdysvaara on havaittu.

Seuraavana on levyn ensimmäisen singlen vuoro. ”Shotgun Blues” on täynnä metallisten riffien ilotulitusta. Kertosäe petaa itseään varmoin ottein. Melodisuus on totta kai hyvä asia, mutta välillä hiipii mieleen ajatus että joko tehdään raskasta kautta linjan tai sitten ei ollenkaan. Albumin kertosäkeet ovat kyllä tarttuvia, mutta samalla turhan hittihakuisia.

The Devil Rages On” on levyn keskivaiheen rankka biisi. Volbeat osaa sen mitä moni ei. Eli yhdistellä mausteita musiikkiinsa niin, että siinä on kaikille jotain. Tiedän että tätä orkesteria kuuntelee sellaisetkin, joiden musiikkimaku on aivan eri laitaa. Toisin sanoen Volbeat on vaikea laittaa yhteen lokeroon tai edes muutamaan. Biisi nimeltään ”Say no More” on juurikin sitä rentoa poljentoa parhaimmillaan. Mikään ei junnaa. Tästä kappaleesta huomaa, että sydän on mukana, eikä aina tarvitsekaan olla niin vakava. Vaikka olisikin vakavasti otettava.

Volbeat annostelee popista sopivan kokoisia annoksia musiikkiinsa. Ja tällä levyllä tuo siihen rankan otteen mielenmaiseman. Levy on niin kuin elämä: on kepeämpiä aikoja ja joskus täytyy jurnuttaa ja elämä lyö vasten kasvoja toden teolla. Kymppiraita ”Step into Light” on aivan ratkiriemukas kaikessa psykedeliassaan. Ja sekoittaa pakkaa mukavasti. Kovin on hilpeä meno tällä rallilla. Ja väkisinkin alkaa hymyilyttää.

Kakkossinkku ”Becoming” on kunnianosoitus edesmenneelle Entombed-laulajalle L.G. Petroville. Ja sen kyllä huomaa. Lyijystä tulitusta taas sen herkempiä hipiöitäkin kutkutellen. Uskon että L.G. Petrov on siellä tumman pilven reunalla ihan tyytyväinen, että muutkin osaa sivaltaa veitsenterävästi sitä minkä hän aloitti. Death metal purisee korvissa tanakasti juuri niin kuin pitääkin.

Mindlock” on kaunismielinen ja edellisen raidan jälkeen rauhoittava, vaikkei tämäkään mikään tuutulaulu ole. Albumin päättävä ”Lasse’s Brigitta” on auttamatta levyn heikoin lenkki. Se ei jaksa kannatella kestoaan. Liki kahdeksan minuuttinen lopetus ei jaksa kiinnostaa. Se on pettymys. Itse aina odotan viimeiseltä biisiltä paljon.

Kaiken kaikkiaan Volbeatin kasikiekko on varsin pätevä laitos ja kumartelua death metallin suuntaan kannattaa ehdottomasti jatkaa. Ja toki tehdä niitä hittihakuisia kertosäkeitä. Jostainhan se leipä on pöytään saatava. Rentouskin on puoli ruokaa. Menkää ja ostakaa levy!