Tanssi Laibachin kanssa: 15 kappaletärppiä oman valtionsakin perustaneen taidekollektiivin Suomen esiintymisiin

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 4.3.2019

Vuonna 1980 perustettu slovenialainen Laibach ei ole ihan mikä tahansa ryhmä. Kyseessä on poikkitaiteellinen, vahvan audiovisuaalinen, satiirinen ja poliittinen, industrialia ja avantgardea sekoitteleva orkesteri, joka tunnetaan totalitaristisen kuvaston kanssa flirttailemisesta. Jo pelkkä yhtyeen nimi sisältää epämiellyttäviä konnotaatioita: ”Laibach” on saksankielinen nimi nykyiselle Slovenian pääkaupungille, Ljubljanalle. Natsimiehityksen jälkeen kyseinen nimitys herätti lähinnä inhotusta paikallisten keskuudessa, ja bändiä kiellettiinkin alkuaikoina käyttämästä nimeä. Siitä huolimatta yhtyeellä on nykyään vahva kulttimaine ympäri maailmaa, ja sitä pidetään nykyisin kotimaassaankin suuressa arvossa. Bändistä on tehty myös akateemista tutkimusta, josta hyvänä esimerkkinä ovat Alexei Monroen kirjoittama teos ”Interrogation Machine” sekä Simon Bellin kirjoittama väitöskirja. Sillä on ollut suuri vaikutus myös esimerkiksi massiivisen suosittuun industrial metal -yhtye Rammsteiniin.

Yhtyeen imago on vahvan provokatiinen mutta myös aavistuksen hämärä ja epäselvä. Sen katsotaan perustavan kuvastonsa niin äärioikeistoon kuin äärivasemmistoonkin, dystooppiseen futurismiin sekä totalitarismiin. Bändin symbolina on käytetty mustaa ristiä hammasrattaan sisällä, minkä voidaan katsoa viittaavan paitsi kansallissosialismiin ja anarkismiin mutta myös taiteessa Kazmir Malevitšin harjoittamaan supermatismiin. Bändin tuotannosta löytyy viittauksia moneen suuntaan; saksalaiseen ristiriitaiseen filosofi Martin Heideggeriin, samalla tavalla ristiriitaiseen saksalaisfilosofi Friedrich Nietzscheen (bändi sävelsi musiikin miehen Magnum-opukseen perustuvaan vuoden 2017 näytelmään ”Also Sprach Zarathrustra”), sekä aikoinaan Natsi-Saksassa suosittuun säveltäjä Richard Wagneriin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Laibach perusti vuonna 1984 kahden muun taiteilijaryhmän kanssa Neue Slowenische Kunstin eli NSK:n, joka julistautui itsenäiseksi mikrovaltioksi vuonna 1992. Valtion passi on mahdollista tilata internetin välityksellä. Mikrovaltiolla ei ole missään kuitenkaan varsinaista fyysistä olomuotoa, vaan se on enemmän abstrakti ja ajatuksen tasolla toimiva ”globaali valtio”. Vuonna 2012 bändi sävelsi musiikin kotimaiseen ”Iron Sky” -elokuvaan, ja vuonna 2015 se pääsi maailmanlaajuisiin uutisotsikoihin esiinnyttyään Pohjois-Korean suljetussa valtiossa. Kuullaanpa bändin musiikkia jälleen myös Iron Skyn tammikuussa ensi-iltansa saaneessa jatko-osassakin.

On syytä huomioida, että yhtyettä ei voi pitää minkään aatteen suorana kannattajana. Bändi vie käyttämänsä kuvaston usein liiallisuuksiin siten, että lopputulos on tarkoituksella satiirinen ja parodinen, toisinaan jopa ristiriitainen. Vuonna 1983 yhtye kertoi haastattelussa ”olevansa fasisteja samalla tavalla kuin Hitler oli taidemaalari”. Laibach on taidekollektiivi, joka uudelleenkontekstualisoi niitä elementtejä, joihin se musiikillaan reagoi.

Yhtye tunnetaan lukuisista cover-versioistaan tunnettujen yhtyeiden ja artistien kappaleista. Se on uransa aikana versioinut niin Europea, Queenia, The Beatlesia kuin Johann Sebastian Bachiakin. Huomionarvoista on se, miten yhtye muuttaessaan ”One Visionin” ja ”The Final Countdownin” kaltaisia kappaleita militaristisiksi hymneiksi muuttaa sanoitusten ja sävelten merkitystä, tuo niihin uutta perspektiiviä ja kaivaa esille kenties jotain sellaista, jota emme tietoisesti osanneet niistä kuullakaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Laibach on esiintynyt Suomessa yhteensä 13 kertaa, ja nyt se on mahdollista todistaa peräti kahdesti peräkkäin. Laibach esiintyy tiistaina 12. maaliskuuta Tampereen Pakkahuoneella ja keskiviikkona 13. maaliskuuta Helsingin The Circuksessa.

Esittelen ohessa 15 kappaletärppiä niille, jotka haluavat tutustua yhtyeen tuotantoon konserttia silmälläpitäen. Mukana on bändin suosituimpia kappaleita, keikkasuosikkeja ja omia henkilökohtaisia suosikkejani.

”B Mashina”

Laibach coveroi vuonna 2003 julkaisemallaan ”WAT”–albumilla slovenialaista kolleegaansa, Siddhartaa, joka julkaisi kappaleen vuoden 2001 albumillaan ”Nord”. Laibachin versio kappaleesta nostattaa räiskyvän vaihtoehtorock–rallin korkeuksiin kuin kalman kalpean pommikoneen. Kyseessä on eeppinen ja elokuvallinen taisteluhymni, jossa rock vaihtuu tuomiopäivän koneiden marssiin. Jotain Laibachin version eeppisyydestä kertoo se, että se päätyi vuonna 2012 julkaistun kotimaisen kuunatsielokuva ”Iron Skyn” soundtrackille, jolle Laibach sävelsi osuvasti musiikin. Loistava aloituspiste yhtyeeseen tutustuvalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Tanz Mit Laibach”

”Wat”-albumilta löytyy myös yksi yhtyeen kenties tunnetuimmista ja suosituimmista kappaleista, ”Tanz Mit Laibach”. Kappaleen jyskyttävä pulssi olisi kotonaan niin reiveissä kuin armeijan marssinäytöksessäkin. Kappaleen sanoituksissa viitataan saksalaiseen lastenlauluun, Chaplinin ”Diktaattori”–elokuvan parodioihin Hitleristä, Mussolinista ja Napoleonista, sekä buddhalaisuuden Maitreyaan. On hyvin mahdollista, että kappaleessa piilee jonkinlainen siemen siitä, mitä Laibach todellisuudessa edustaa; peiliä, johon me kuulijat heijastamme omia käsityksiämme. Yhtyeen kotisivuilla mainitaan albumista: ”’WATin’ pointti ei ole se, mitä Laibach on tai mitä se haluaa, vaan se, mitä sinä olet”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”The Sound Of Music”

Vuonna 2018 yhtye julkaisi coveralbumin, jossa se versioi uudelleen vuoden 1959 klassikkomusikaalin ”The Sound Of Musicin” soundtrackin. Yhtye esitti kyseisen musikaalin kappaleita vuoden 2015 konsertissaan Pohjois-Koreassa. Siinä, missä John Coltranen räjähtävä, modaalinen jazz-improvisaatio ”My Favorite Thingsista” hätkähdytti omana aikanaan yleisöä, on Laibachin versio musikaalin legendaarisista kappaleista varmasti yhtä erikoista kuunneltavaa tänä päivänä.

”Opus Dei”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Elämä on laiffii. Et enää koskaan kuule Opus-yhtyeen hittisingleä ”Life Is Life” samalla tavalla, kun olet kuullut siitä Laibachin oman militaristisen version. ”Opus Dei” tuskin soi koskaan jääkiekkokaukalossa. Tappara vai Ilves? Ei kumpikaan, vaan Laibach.

”Jesus Christ Superstar”

Vuonna 1996 yhtye julkaisi kenties eniten industrial metal –tyylisen albuminsa, ”Jesus Christ Superstarsin”, jolla yhtye käsittelee kristinuskoa eri näkökulmista. Tällä kappaleella yhtye nappaa sanoituksellista ja melodista materiaalia Andrew Lloyd Webberin saman nimisestä menestysmusikaalista mutta onnistuu luomaan jotain syvällisempää ja herkempää kuin alkuperäisessä rock-oopperassa kuullaan.

”Brat Moj”

Bändin omaa nimeä kantava debyyttialbumi julkaistiin vuonna 1985. Kyseisellä albumilla on kuultavissa ihastuttavan raakaa, synkkää ja meluista industrialia, ja sitä edustaa hyvin kappale ”Brat Moj”. Siinä ei ehkä ole kuultavissa yhtyeen myöhemmän tuotannon hienostuneisuutta ja nokkeluutta, mutta se esittelee hyvin yhtyeen uran alkua.

”The Whistleblowers”

Vuonna 2014 bändi julkaisi uuden albuminsa ”Spectre”, jota se kuvaili ”vaaralliseksi” ja ”merkittäväksi” loikaksi urallaan. Yhtye perusti samannimisen puolueen levyn julkaisun aikaan, ja siihen on mahdollista liittyä internetin kautta. Kappaleessa on kuultavissa osoitus bändin kyvystä pysyä tuoreena vielä 2010-luvullakin.

”Sympathy For The Devil”

Vuonna 1989 Laibach julkaisi kokonaisen albumillisen versioitaan rock–legenda The Rolling Stonesin kappaleesta “Sympathy For The Devil” – kyllä, kahdeksan eri versiota pelkästään tuosta yhdestä kappaleesta. Albumin seitsemäs raita esittelee loistavalla tavalla yhtyeen sovituksellisia taitoja. Bändi onnistui saamaan kyseisestä pirteästä rockrallista nimensä mukaisesti oikeasti paholaismaisen kuuloisen teoksen, joka on kuulijasta riippuen joko huvittava, pelottava tai sitten kumpaakin.

”So Long, Farewell”

Kyseessä on jälleen yksi nosto ”The Sound Of Music” –albumilta. Laibach on omalla tulkinnallaan saanut hieman naiivihkon kappaleen kuulostamaan hauraalta ja pohdiskelevalta.

”Eurovision”

Euroviisujen aika on jälleen käsillä. Mikä sen parempi tapa päästä viisuhumuun kuin kuuntelemalla Laibachin poliittisesti valveutunut kannanotto poliittisesti värittyneeseen laulukilpailuun? Hyvää osviittaa kappaleen sanomasta saa sen musiikkivideollakin välähtävän suomenkielisen sanan ”ahneus” muodossa.

”America”

Euroviisuista pääsee hyvin ”America”-kappaleeseen. Bändi julkaisi vuonna 2006 albumin ”Volk”, jolla se esittää eri valtioiden kansallislaulujen inspiroimia teoksia. Suomen kansallislaulun versiota ei levyllä valitettavasti kuulla, mutta sillä on versiot niin Yhdysvaltojen, bändin kotimaan Slovenian kuin NSK:n kansallislauluista. Jälkimmäinen esiintyi nimellä ”The Great Seal” jo ”Opus Dei” –albumilla.

We Will Go To Mount Paektu”

Pohjois-Korean vierailustaan inspiroitunut yhtye levytti oman versionsa kappaleesta “We Will Go To Mount Paektu”, joka on alun perin paikallinen ylistyslaulu johtaja Kim Jong-Unille. Jälleen kerran Laibach onnistuu luomaan ristiriitaisen tunteen omaperäisellä ja kauniilla musiikillaan, jonka ulkomusiikillinen konteksti luo siihen tiettyä kylmäävää tunnetta.

”Alle Gegen Alle”

Kyseessä on jälleen malliesimerkki siitä, että kappaleiden uudelleenversiointi on Laibachin suurimpia lahjakkuuksia. Bändi onnistuu tekemään Deutsch Amerikanische Freundschaftin minimalistisesta kappaleesta jylhän ja sähköisen version, joka ei ole enää juuri verrattavissa sen alkuperäiseen versioon.

”I’ve Got A Feeling”

Rollareiden lisäksi Laibach versio tietysti myös legendaarista The Beatlesia, jonka merkitys populaarikulttuurille on varsinainen kultakaivos Laibachin kaltaiselle kollektiiville. Vuonna 1988 bändi coveroi The Beatlesin vuonna 1970 ilmestyneen ”Let It Be” –albumin kokonaisuudessaan tehden kappaleista juuri sellaisia kuin yhtyeeltä voisi odottaa. Siinä missä ”Let It Be” oli The Beatlesin viimeinen albumi ennen yhtyeen hajoamista, on Laibachin julkaisema versio bändin viimeinen ennen Jugoslavian romahtamista.

”Maria / Korea”

– How do you solve a problem like Korea? Näin Laibach kysyy omassa versiossaan “The Sound Of Musicin” kappaleesta “Maria”, joka lienee albumin mietityttävimpiä sovituksia. Jälleen kerran kappale, joka jättää hieman kylmän ja epämiellyttävän mutta silti tyytyväisen olon sen loppuessa. Kenties juuri siksi, kuka tietää.

Kirjoittanut: Samuel Järvinen