Tapahtuma-alan Työt kielletty -kampanja kerää lahjoitusvaroja alan ihmisten ja heidän perheidensä konkreettiseksi auttamiseksi

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 12.3.2021

Koronaepidemian aiheuttama kriisi alkoi tapahtuma-alalla vuosi sitten, kun Suomen hallituksen päätöksellä toteutettu tapahtumien sulku jätti kymmeniä tuhansia ihmisiä ympäri Suomen äkillisesti ilman töitä ja toimeentuloa. Suuri osa tapahtuma-alan ammattilaisista on yksinyrittäjiä tai freelance-työntekijöitä. He ovat olleet taloudellisten tukijärjestelmien väliinputoajia tilanteessa, jossa myös tulevien töiden suunnittelu on ollut mahdotonta.

Pitkään jatkuneen epävarmuuden ja tulojen menetyksen vuoksi tuhannet ihmiset ovat ajautuneet vakavaan taloudelliseen kriisiin, joka vaikuttaa myös heidän perheidensä arkeen. Tapahtumateollisuus keräsi kampanjaa varten alan ihmisten tarinoita, ja niistä välittyy hätä – rahat eivät riitä ruokaan, vuokraan tai laskuihin. Selviytyminen koettelee myös mielenterveyttä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

-Tapahtuma-ala on aina ollut mukana, kun yhteiskunnassa tarvitaan hyvää. Olemme auttaneet saamaan huomiota ja keräämään taloudellista apua sitä tarvitseville. Nyt ala on itse hädässä. Tapahtuma-alan kriisin vuosipäivänä haluamme kohdistaa huomion ihmisiin, jotka ovat koronakriisin erityisiä kärsijöitä. He tarvitsevat tukea, kertoo Tapahtumateollisuuden puheenjohtaja Pekka Timonen.

Tapahtumateollisuus ja Kotimaanapu yhdessä käynnistävät kampanjan, jossa kerätään ja viedään apua sitä tarvitsevien ihmisten arkeen. Kampanjan kasvoina nähdään tapahtuma-alan ammattilaisia Ville Juurikkalan kuvaamissa valokuvissa.

Kotimaanapu auttaa nopeasti apua tarvitsevia kaikkialla Suomessa

-Kotimaanavun keräyksellä tuetaan koronaepidemian takia taloudelliseen ahdinkoon joutuneita tapahtuma-alan ihmisiä ja heidän perheitään. Kaikkien avunsaajien tilanne selvitetään ensin paikallisen ammattilaisen toimesta. Nyt meillä jokaisella on mahdollisuus toimia äänettömän hädän puolesta, sanoo Kotimaanavun tuottaja Ilkka Kalmanlehto.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lahjoitusvaroja käytetään avuntarvitsijoiden auttamiseksi taloudellisesti, tavara- tai ruoka-avun kautta tai muihin välttämättömiin toimiin, joiden avulla vaikeuksissa olevien elämänlaatua halutaan kohentaa.

Tapahtumateollisuus tekee työtä, jotta tapahtumia päästään järjestämään heti kun se on taas turvallista. Sitä ennen kutsumme kaikki suomalaiset – yksityishenkilöt ja yritykset antamaan apua. Kotimaanapu vie avun perille jokaiselle henkilökohtaisesti diakoniatyön kautta.

Apua tarvitsevat ihmiset voivat olla yhteydessä oman paikkakuntansa seurakunnan diakoniatyöhön. Avun saaminen ei edellytä kirkon jäsenyyttä.

Kampanjasivu ja materiaalipankki: https://www.tapahtumateollisuus.fi/tyotkielletty

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy