Tarinoita kapakasta – Volbeatin ”Guitar Gangsters & Cadillac Blood” täytti kymmenen vuotta

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 15.9.2018

Katselin vuoden alussa, mitkä levyt täyttävät tänä vuonna pyöreitä vuosia, ja ”Guitar Gangsters & Cadillac Blood” lukeutui yhdeksi sellaiseksi levyksi. Tässä syksyn kynnyksellä minulla oli muistikuva, että levy täyttää syyskuussa kymmenen vuotta. Asia pääsi unohtumaan, ja kuin varkain levy ehti täyttää kymmenen vuotta syyskuun ensimmäisenä päivänä. Mietin hetken, kannattaako levystä enää kirjoittaa, mutta kun kuuntelin levyä jälleen kerran, olin vakuuttunut, että kannattaa.

Oma suhteeni Volbeatiin syntyi pitkälti ”Guitar Gangsters & Cadillac Blood” -levyn ansiosta. Tuohon aikaan kuuntelin aktiivisesti Radio Rockia, joten yhtye tuli tutuksi osin myös pakkosyöttönä. Michael Poulsenin karismaattinen ja matala ääni teki minuun vaikutuksen kuten varmasti moneen muuhunkin. Myös yhtyeen rock-soundi, josta löytyy niin blues kuin rokkabilly-vivahteita, antoi sille persoonallisen leiman.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Volbeatin kolmas albumi lähtee liikkeelle hyvin western-henkisellä introlla, jonka jälkeen pulahdetaan ”kitaragangsterien ja Cadillac-veren” sekaan. Kappaletta kuunnellessa imeytyy täysin sen tunnelmaan, joka johdattaa kuuntelijan maanteiltä baariin. ”Back To Prom” nostattaa kierroksia, ja kappale rutistetaan läpi alle kahdessa minuutissa. Vastaavasti ”Mary Ann’s Placessa” hidastetaan tahtia, ja tunnelma on uhkaavampi. Kappaleelle antaa oman lisänsä Poulsenin ohessa laulava Pernille Rosendahl, jonka ääni sointuu kauniisti yhteen Poulsenin kanssa.

Kansilehdistä löytyvien lyriikoiden lisäksi Volbeat on kirjoittanut muutaman rivin joidenkin kappaleiden taustatarinoista. ”Maybellene I Hofteholder” kertoo miehestä, joka saa pakkomielteen eräästä stripparinaisesta. ”Mary Ann’s Place” on tarinallista jatkumoa kahden edellisen albumin ”Danny & Lucy”-, ”Fire Song”- ja ”Mr. & Mrs. Ness” -kappaleille. Taustatarinoita löytyy myös monelta muultakin kappaleelta. Kappaleita yhdistää se, että ne sijoittuvat ”baarissa” oleviin ihmisiin. Niihin, jotka laulaja kohtaa ”Guitar Gangsters & Cadillac Blood” -kappaleella baariin saapuessaan. Tarinat ovat oletettavasti fiktiivisiä, mutta ne muodostavat yhdessä oman maailmansa. Näin ollen albumi onkin selvä konseptilevy. Osa näistä tarinoista saa jatkoa vielä yhtyeen seuraavillakin albumeilla.

Levyn kahdeksantena kappaleena on ”Still Counting”, joka lukeutuu nykypäivänä Volbeatin yhdeksi kulmakivistä. ”Still Countingia” seuraava balladimainen ja kaunis ”Light A Way” antaa hienon tunnelmointihetken, jonka ”Wild Rover Of Hell” haihduttaa pois aggressiivisella annillaan. Rauhallisesti alkava ”I’m So Lonesome I Could Cry” onkin poikkeus albumilla. Kappale on Hank Williamsin kirjoittama, ja se on saanut innoitusta Elvis Presleystä ja Me First And The Gimme Gimmesiltä. Kappale on yllättävän menevä ja saa jalan vipattamaan mukavasti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

”Guitar Gangsters & Cadillac Blood” käsittää kaikkiaan neljätoista kappaletta. Vaikka albumi on sisältönsä suhteen tasainen, löytyy siltä muutamia selkeitä huippuhetkiä. Tarinat kappaleiden takana ovat osa tämän levyn suolaa. Kokonaisuudessaan ”Guitar Gangsters & Cadillac Blood” on hyvä levy, vaikka muistelinkin albumin olevan vielä purevampi. Kiinnostus meinaa hieman lopahtaa albumin loppua kohden… Kappaleet ovat kuitenkin yllättävän samankaltaisia soundiensa puolesta. Voi toki olla, että kuuntelin levyn aikanaan puhki. Tai sitten ajanhammas on nakertanut sen hohdokkuutta. Volbeatin kolmas albumi on kuitenkin tutustumisen arvoinen, jos siihen ei ole aiemmin perehtynyt.

Kappalelista: