Tarinoita menneisyyden aaveista – arviossa Placebon 15 vuotta täyttävä ”Sleeping With Ghosts”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 24.3.2018

Tänään tulee kuluneeksi 15 vuotta Placebon ”Sleeping With Ghosts” -albumin julkaisusta. Vaihtoehtorockin kärkinimiin lukeutuva brittiyhtye on julkaissut uransa aikana kahdeksan studioalbumia, joista ”Sleeping With Ghosts” on neljänneksi vanhin levytys.

Kaupallinen yhteistyö

Vinyylien suosio kasvaa kasvamistaan - Backstage Rock Shop tuo myyntiin kiinnostavia harvinaisuuksia ja uudelleenjulkaisuja →

Vokalisti-kitaristi Brian Molkon ja kitaristi-basisti Stefan Olsdalin vuonna 1994 perustama Placebo oli tehnyt itseään tunnetuksi ”Every You Every Me” -kappaleen jo vuonna 1998, ja jonka myötä bändi oli ansainnut kansainvälistä näkyvyyttäkin. ”Sleeping With Ghosts” seurasi vuonna 2000 julkaistua ”Black Market Musicia”, joka sijoittui aikanaan kuudenneksi Yhdistyneiden Kansakuntien albumisijoituksissa. Vaikka ”Sleeping With Ghosts” ei noussut yhtä korkealle albumisijoituksissa kuin kaksi sitä edeltänyttä albumia (levy sijoittui seitsemänneksi UK Albums Chartissa), sai albumi myönteisen vastaanoton.

”Sleeping With Ghosts” lähtee liikkeelle vauhdikkaalla instrumentaalisella ”Bulletproof Cupidilla”, jonka jälkeen siirrytään reippaaseen ”English Summer Rainiin”. Vaikka Molko laulaa kappaleessa hieman flegmaattisesti, on kappaleen äänimaailma pirteä. ”This Picture” on levyn ensimmäinen hittimäinen kappale, ja se julkaistiin myös singlenä vuoden 2003 kesäkuussa. Iloisesti pilkahtavat kosketinsoittimet ja purevat kertosäkeistöt varmistavat, ettei ”This Picture” painu unohduksiin. Kappaleessa on myös melankolisuutta, joka antaa siihen syvyyttä.

Albumin nimikkokappale on tunnelmansa ja sanoitustensa puolesta sekä kaunis että haikea. Kappaleen sanoituksissa pyöritellään ajatusta, että jokaiselle olisi olemassa oma sielunkumppaninsa, eikä heidän välinen yhteys kuole koskaan. Molko on kertonut Kerrang!-musiikkilehdelle antamassaan haastattelussa koko albumin taustoista. Haastattelussa vokalisti kertoo kummitusten kuvastavan menneiden parisuhteiden haamuja, jotka saattavat hypätä esiin arjessa yllättävissä tilanteissa: esimerkiksi jokin tavara tai tilanne voi tuoda Molkon mieleen jonkun henkilön. Vokalisti kuvaileekin ”Sleeping With Ghostsin” olevan kokoelma kertomuksia päättyneistä parisuhteista.

Siinä, missä nimikkokappale on kaunis ja romanttinen, on ”The Bitter End” nimensä mukaisesti kirpeämpi kuvaus parisuhteen varjopuolista. Omiin suosikkeihini kuuluva, aavistuksen psykoottinen ”Something Rotten” on sanoitustensa suhteen hieman epäselvä, mutta kappaleen tunnelma on viehättävän kieroutunut. ”Special Needs” kuljettaa kuuntelijan leppoisan melodiansa ja sanoitustensa puolesta kauniimpien ajatusten puoleen, mistä kumppania ylistävän ”I’ll Be Yoursin” on hyvä jatkaa.

Levyn lopusta löytyy vielä ponnekkaasti rokkaava ”Second Sight”, joka antaa lisää energisyyttä albumin loppumetreillä. ”Protect Me From What I Want”, joka lukeutuu yhdeksi Placebon hienoimmista kappaleista, löytyy myös albumin lopusta. Kappaleesta on tehty myös ranskankielinen versio ”Protège Moi”, joka löytyy yhtyeen ”Once More With Feeling” -kokoelmalevyltä. ”Protect Me From What I Want” -kappaleen sanoitukset ovat mielenkiintoiset, ne kuvailevat taistelua tahdonlujuuden ja mielihalujen välillä. Albumin päättävä, kauniilla kosketinsoitinosuudella kuorrutettu ”Centrefolds” on myös oma lukunsa, joka kannattaa kuunnella.

Placebon ”Sleeping With Ghosts” pitää sisällään monta kaunista ja puhuttelevaa kappaletta, mitä pidetään yleisestikin yhtyeen vahvuutena. Levyllä ei ole montaa debyyttialbumin kaltaista, energistä kappaletta, mutta kokonaisuus ei jää niitä kaipaamaankaan. Kuten Molko totesi Kerrang!-lehden haastattelussa, kappaleet ovat kuin yksittäisiä kertomuksia parisuhteista, ja tämä on varmasti se syy, miksi levyn sisältö on koskettava. Albumin anti on henkilökohtaista ja myös helposti samaistuttavaa. Kauniista kansitaiteestakin on annettava pisteitä, kun siihen on aihetta.

Placebo julkaisi ”Sleeping With Ghosts” -albumista vuonna 2003 myös erikoisversion, joka sisälsi vielä levyn yhtyeen tekemistä covereista. Nykyisin kyseisen levyn saa myös itsenäisenä ”Covers”-albumina. Levyllä on kaikkiaan kymmenen cover-kappaletta muun muassa Pixiesiltä, T.Rexiltä, Depeche Modelta ja Boney M:ltä. Levyn tunnetuimmaksi kappaleeksi on noussut Kate Bushin ”Running Up That Hill”, joka oli tv-sarja O.C.:n neljännen kauden soundtrackillä. En pureudu ”Covers”-albumiin kuitenkaan tämän tarkemmin, sillä se ansaitsee ihan oman arvostelunsa.

Kappalelista:

  1. Bulletproof Cupid
  2. English Summer Rain
  3. This Picture
  4. Sleeping With Ghosts
  5. The Bitter End
  6. Something Rotten
  7. Plasticine
  8. Special Needs
  9. I’ll Be Yours
  10. Second Sight
  11. Protect Me From What I Want
  12. Centrefolds

Placebo Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen