Tarjoilija, juomavedessäni on matoja! – Arviossa A Forest Of Starsin “Stack Overflow In Corpse Pile Interface”
A Forest Of Stars on englantilainen avantgarde- ja psykedeelinen black metal -yhtye, joka perustettiin Leedsissä vuonna 2007. Yhtye tunnetaan ”steampunkmaisesta” tai viktoriaanisen aikakauden herrasmiesten klubia muistuttavasta estetiikastaan, ja se yhdistelee aggressiivista bläkkistä progressiiviseen folkiin, klassisiin sovituksiin sekä teatraaliseen tarinankerrontaan. Bändin niputtaminen pelkäksi black metaliksi olisikin väärin, koska tässä ollaan melkoisen uima-altaan syvässä päässä. Biiseissä toki on rääkymistä, lausuttua kuolorunoutta ja blastbeatia, mutta saattaapa siellä olla myös hentoa laulua sekä viulu- ja kuorobreikkikin siellä täällä.
Pysyvästi vuoteen 1899 jääneet britit julkaisivat toukokuun alkupuolella uuden taideteoksensa, joka noudattaa hyväksi havaittua kaavaa monimutkaisella nimellään “Stack Overflow In Corpse Pile Interface” ja monimutkaisemman pään metallilla.
Ydinryhmä koostuu viidestä hahmosta, jotka ovat Dan “Mister Curse” Eyre, Mr. T.S. Kettleburner, The Gentleman, Kathryne, Queen of the Ghosts ja Mr. John “The Resurrectionist” Bishop. Kyseessä on jo bändin kuudes albumi parikymmenvuotisella urallaan, ja yleisen konsensuksen mukaan kunnian päivät saavutettiin 2015 julkaistulla “Beware The Sword You Cannot See” -albumilla, jota tämä tuorein julkaisu nyt yrittää hätyytellä.
Levy on tietenkin kokonaisuus, mutta voihan sitä nostaa muutaman pointin esiin esimerkinomaisesti. “Ascension of the Clowns” avaa pelin hyvin perinteisellä (siis A Forest Of Starsin standardein) meiningillä: viulu ja särökitarat raikaavat haikeahkoa melodiaa. Tämä antaa tilaa agitoivalle lauluperformanssille, jossa kerrotaan rakkaalle nilviäiselle elämän tosiasioita. Kenties me kaikki voisimme parantaa suhteitamme omiin nilviäisiimme?
“Street Level Vertigo” jatkaa suoraan äskeisen kappaleen tarinaa. Nyt koetaan korkean paikan kammoa katutasolla, ja biisissä mölisee myös jonkinasteinen herrakuoro helvetistä. Logiikalla, jossa kaksi plus kaksi on viisi, saadaan myös vibrafonimelodia kuulumaan saumattomasti biisiin. Myös Kathrynen kuulaita vokaaleja saadaan kuulla ensimmäistä kertaa tällä levyllä.
“Sway, Draped in Vague” alkaa pulputtaen Twin Peaks -kitaran tahdissa ja jatkuu balladinomaisena ensimmäisen jaksonsa. Pikkuhiljaa ruuvia kiristetään jopa progen suuntaan, mutta kappale lienee kaupallisesti lähimpänä hittibiisiä rakenteeltaan. Onneksi biisi on yli 17-minuuttinen, niin singlejulkaisua ei ole ihan heti luvassa. Lopussa myös karataan taas mätänemään porukalla johonkin. All inside, slowly fading…
“Not Drinking Water” päättää levyn hienolla tavalla. Herää kysymys, mitä Leedsissä tosiaan juodaan. Varmaan raakaa absinttia suoraan tisleen tynnyristä.
Biisien keskipituus on reilusti kymmenen minuutin paremmalla puolella, mutta puutumista on harvoin havaittavissa. Siihen auttaa se arvaamattomuus, että hirveää hälinää ja mölinää saattaa seurata melodia, josta Hans Zimmerkin antaisi pois toisen munuaisensa. Jos ei ole jo antanut.
Sen lisäksi, että bändin levyissä on mukavan kuuloinen käsityöhenkinen meininki, myös levynkansiin on panostettu enemmän kuin isojen levy-yhtiöiden toimesta. Erinäisinä painoksina on ollut saatavilla myös bändin jäsenten itsetekemiä kansia, runoja ja joitakin hilavitkuttimia. Tämän levyn erityisboksissa on mm. itserakennettava “Viewmaster” kuudella insertillä ja bändin jäsenten käsinmaalaamia taideteoksia. Eipä taida jonkun usb-tikkua “soittavan” hittiartistin levyltä löytyä mitään itse tehtyä. Siinäkin siis vahva myyntiargumentti.
Jos nyt väkisin pitäisi etsiä joitain vertailukohtia lähempää valtavirtaa, olisi ehkä Oranssi Pazuzu tai varhaisempi Ulver lähimpänä. Genrellä ei liene aivan hirveää myyntipotentiaalia, mutta parasta tietysti on, että eihän kukaan tee tätä tavaraa niin kuin ”metsällinen tähtiä”. Voisin itsekin antaa toisen munuaiseni, jos joutaisin tätä performanssia katsomaan livenä.
Annetaanpa bändin itsensä vielä kuvailla meininkiään:
”Kuiva kuori käpertyneenä likaiselle baaritiskille jälleen yhden ihmisyyden epäonnistuneen hyökkäyksen päätteeksi. Siitä tulee oma ateriansa viimeisten pommien mustatessa taivaan. Horisontissa sirkusväreihin maalatut tankit soivat kalliope-standardeja sietämättömällä äänenvoimakkuudella. Graafisesti intensiiviset keinotekoiset prosessit rauhoittavat tiedostavasti välinpitämätöntä, kun digitaalinen sulkijalihas puristaa ulos viimeisenkin koodirivin ennen nollalla jakamista.”
Enpä sitä itse paremmin sanoisi!
Kappalelista:
- Ascension of the Clowns
- Street Level Vertigo
- Mechanically Separated Logic
- Roots Circle Usurpers
- Sway, Draped in Vague
- Not Drinking Water
“Ticket To Writhe” -EP (en ollut ehtinyt hakea levyä kaupasta, joten bonus-cd jäi kuulematta tätä arvostelua kirjoittaessa)
- A Little Man And A Hearse And The Whole World Widow
- Ahomismal Phantom God
- Autophage Road Mage