Tarjolla progressiivista vihaa – arvostelussa Dystocracyn ”Slave Morality” -EP

Pirkanmaan suunnalta tykittävä Dystocracy on julkaissut edellisenä vuonna ilmestyneen esikois-EP:nsä jatkoksi uuden, neljän kappaleen ”Slave Morality” -EP:n. Yhtye itse määrittelee tiedotteessaan EP:nsä annin niin omintakeisella tavalla, että on vain parempi lainata sitä tähän suoraan:

”’Slave Morality’ ammentaa vihasta keskinkertaisuutta kohtaan. Vihasta, joka nousee passiiviseksi alistuneen ihmisen puudutetun olemassaolon, kokonaisena sisäistettyjen ideologioiden, orjamoraalille alistumisen sekä heikkouden hyveeksi nostamisen halveksunnasta. Dystocracyn toinen manifesti haluaa edistää vallitsevan uhrikulttuurin katastrofaalista tuhoa ja uuden, ylpeän ja vahvan ihmisen luomista sen halveksuttavista raunioista.”

Tämän tiivistelmän perusteella jokainen voi luoda omat visionsa yhtyeen ajatusmaailmasta.

Minulle asti ei valitettavasti levynkansia tullut, mutta googlettelun perusteella kannessa on juuri menossa tämän maailman raunioituminen ja siitä mahdollisesti tapahtuva uusi nousu.
Myönnettäköön heti, että minun mielikuvani yhtyeen edustamasta musiikillisesta maailmasta on ollut aivan väärä. Olen jotenkin käsittänyt yhtyeen edustavan kalmantuoksun sävyttämää thrash metalia. Avauskappale ”Manifold” lähtee kuitenkin liikkeelle aivan eri tunnelmissa. Munaskuissa tuntuvan bassointron jälkeen kappale lähtee liikkeelle tasaisen jyräävänä. Laulu on pääasiallisesti puhdasta ja sujuvasti eri oktaaveilla liikkuvaa. Vokalisti Valtterin ääniala riittää nousemaan falsettiin, mutta myös matalammat äänet taittuvat mutkitta. Nyt ymmärrän, miksi yhtye sanoo uudessa materiaalissaan olevan enemmän eeppisyyttä ja progressiivisuutta. Kappale ei kuitenkaan sorru itsetarkoitukselliseen näppäryyteen, vaan se pysyy eheänä kokonaisuutena mutkien kautta kulkemisesta huolimatta. Kertosäkeeseen on myös onnistuttu ujuttamaan tarttuvuutta, joka ei ainakaan heikennä biisin pisteitä.

Videoraidaksi nostettu nimikappale nostaa kiukkua ja kierroksia vielä avauskappaletta enemmän. Biisissä on samanlainen jännä tunnelma, jossa Nevermore käy treffeillä King Diamondin kanssa lopputuloksen kuulostamatta suoraan kummaltakaan. Vertaus oli suppea, mutta menköön nyt paremman puutteessa. Huomioitavaa on se, että vaikka yhtyeen tamppaus ei ole sitä suorinta perusrokkia, niin jokin oudolla tavalla läsnä oleva tarttuvuus siinä on. Yhtye on onnistuneesti luonut omanlaisensa äänimaailman, joka houkuttaa pysymään matkassa mukana.

Utuisen eteerisesti alkava ”Forever Open Eyes” talvisine sanoineen saa mielen vaeltamaan elokuvamaisiin maisemiin. Näppäilyosia maustetaan sopivasti säröllä, mutta se on sovitettu juuri oikealla tavalla hyökkääväksi, jolloin sen aiheuttama efekti tuntuu parhaiten. Kappaleessa on hienosti yhdistetty aggressio kauneuteen, ja biisi olisikin voinut kasvaa vallan upeaksi mestariteokseksi. Nyt se on selkeästi matkalla sinne, mutta viimeinen pommi jää vielä uupumaan.

Levyn päättävä ”From The Ruins Of War (Year 6)” jatkaa kahden ensimmäisen biisin linjoilla, mutta onnistuu lisäämään osumatarkkuutta vielä hitusen. Varsinkin säkeistöissä on ilmavuutta ja ne kuljettavat kappaletta eteenpäin sinällään mainion riffin ohella. Kappale on monimuotoinen teos, ja se antaa hyvää osviittaa siihen, että yhtye voi kasvaa hyvinkin merkittäväksi tekijäksi omassa vaikeasti hahmoteltavassa genressään.

Yhtyeen anti on monipuolinen ja ennakkoluuloton. Sillä asenteella yhtyeen matka voi olla vielä pitkä ja nousujohteinen. Sovitukset ovat harkittuja, ja viimeisellä hiomisella biiseihin saadaan lopullinen iskevyys. Soittotaitoa ja -taustaa herroilla soitosta päätellen on jo pidempi taival. Kaikin tavoin positiivinen yllätys omiin ennakkoluuloihini nähden.

8-
Kappalejärjestys:
Manifold
Slave Morality
Forever Open Eyes
From The Ruins Of War (Year 6)

Kommentoi julkaisua