”Tärkeintä kaikessa kuitenkin on, että pitää itse tekemisistään” – haastattelussa taiteilija Kai Hanninen, osa 2/2

Kai Hanninen on musiikin ystäville tuttu muun muassa bändeistä Inferia, Mustan kuun lapset, Sov̇ed ja Uhreja kuten me kaikki. Harvempi kuitenkaan välttämättä tietää, että hän on tehnyt kuvataidetta jo useiden vuosikymmenten ajan. Kaaoszine kutsui Hannisen haastatteluun keskustelemaan hänen taiteestaan ja sen yhteyksistä musiikkiin, inspiraation synnystä, tekoälyn roolista, sekä taiteilijan tekijänoikeuksista. Lue alta kaksiosaisen haastattelun toinen osa.

Varsinkin viime aikoina tekoäly on yleistynyt valtavasti – mielipiteesi tästä? Onko se enemmän uhka vai mahdollisuus?

Maailma on täynnä uhkia; sodat, terrorismi, politiikka, huumeet, alkoholi, mielenterveyden haasteet, kaikki uusi. Pelon tie johtaa kovin harvoin mihinkään hyvään, väkivalta on useimmiten äärimmilleen kiteytynyttä tiedostamatonta tai tiedostettua pelkoa, häpeää ja riittämättömyyden tunnetta. Tekoäly yhtälailla luo samoja tunteita, kun ihminen näkee joutuvansa luopumaan oman elämänsä ja kohtalonsa hallinnasta ja luovuttamaan sen koneelle.

Samanlaisia tilanteita on ihmisen historia täynnä ja uhkakuvat ovat vain lisääntyneet teollistumisen ja digitalisaation myötä. Työpaikkoja menetetään ja lukemattomien ihmisten toimeentulo on uhattuna. Mutta yleensä näiden menetettyjen ammattien tilalle rakentuu uusia ammatteja, kun jatkuva itsensä kehittäminen auttaa sopeutumaan ja joustamaan uuden edessä. Jos tähän ei kykene, peli onkin pelattu ja kirveen voi viskata suosiolla kaivoon. On muistettava, että opetellessa toimimaan jonkin uuden työkalun kanssa, aikaisempien käyttötaito ei katoa minnekään. Niiden soveltaminen uudenlaiseen työskentelyyn saattaa auttaa löytämään puolia, joita ei ennen olisi ollut mahdollista löytää.

Esimerkiksi kuvia luova generatiivinen tekoäly nähdään suurena uhkana, ja kuvallisen ilmaisun kanssa työskentelevien joukossa on aivan samaa pelkoa kuin muutama vuosikymmen sitten digitaalisen muutoksen tullessa painotaloihin. Itse kävin 90-luvulla painopinnan valmistajaksi johtavalla ammattikoulun linjalla, ja tuosta ammatistahan ei ole jäljellä enää kuin digitaalinen taittaminen ja painofilmin printtaaminen. Aiemminhan siinä opeteltiin valottamaan painolevyt, leikkaamaan maskeja jne. Tekoälyssä on toki myös suuria epäkohtia, mm. niiden kouluttamiseen käytetyn materiaalin olemattomat tekijänoikeudet. Näissä ollaan kuitenkin niin jälkijunassa, että koko tämän hetkinen internet on todennäköisesti jo perattu käyttökelpoisesta materiaalista ja säädökset vaikuttavat sitten vasta joskus tulevaisuudessa, jos vaikuttavat.

Ajat muuttuvat, eikä tekoäly todennäköisesti enää katoa, mutta kasvaa kylläkin. On siis parempi pysyä sen mukana, hyväksyä asia, sekä ottaa se vapaaehtoisesti mukaan omaan työkalupakkiinsa. Aina on myös mahdollisuus olla käyttämättä teknisiä apuvälineitä, ja tehdä omissa töissään asiat kuten itse haluaa. Tärkeintä kaikessa kuitenkin on, että pitää itse tekemisistään.

Taiteilijan omat rajat ja arvot

Onko olemassa jotakin aihetta, jota et omassa taiteessa käsittelisi?

Vaikka pornogrind-yhtye Inferiassa olenkin soittanut, niin kyllä tällaiset seksuaalipitoiset aiheet ovat aina olleet jossain määrin vieraannuttavia ja tuntuneet aina jotenkin ”junttimaisilta”. Itseäni ei henkilökohtaisesti kiinnosta myöskään vaikuttaa kenenkään seksuaalisiin mieltymyksiin ja suuntauksiin edes alitajuisesti. Mikäs siinä, että Tom of Finland on duunannut homoeroottisia töitään, niillä on kuitenkin ollut ja on yhä edelleenkin, myös vahva poliittinen aspekti. Hankalampi olisi nähdä että omat, joskus parikymppisenä Milo Manara -hengessä piirtelemät erilaiset naishahmoni olisivat olleet mitenkään poliittisesti latautuneita, vaan nämä aiheet kuuluivat lähinnä siihen oman identiteetin hakuun.

Joskus 2010-luvulla tein maalauksen, jossa yhdistin Jammu Siltavuoren muotokuvan ja Teletapit, sekä graffiti-writerin käsialalla tekstin ”real monsters don’t wear masks”. Tämän julkaisemista mietin tarkkaan, ja työ olisi varmasti voitu ymmärtää väärinkin. Myöhemmin teos oli Tampere-talossa eräässä kilpailussa näytteillä ja sijoittui jonnekin top 10 joukkoon. Ehkä sanoma meni sitten perille – tuossa työssä ei kuitenkaan käsitelty seksuaalisuutta, vaan hyväksikäyttöä.

Peruuntunut Tampereen näyttely

Taidettasi piti olla esillä marraskuussa Tampereella, mutta tämä peruuntui – voitko avata hieman mitä tapahtui? Onko mahdollisesti jo muita näyttelyitä suunnitteilla?

Näyttelyitä minulla on ylipäätään ollut erittäin harvassa, pitkälti niiden artisti maksaa -tyyppisen kustannusmallin takia. Tälle vuodelle osui kutenkin kummallisesti jopa kaksi näyttelyä; kesäkuussa pidetty ryhmänäyttely Lohjan Sammatissa, sekä tuo marras-joulukuussa Tampereen Finlaysonilla pidettäväksi tarkoitettu näyttely. Edellinen oma gallerianäyttelyni oli 2014 Helsingissä ja tämän lisäksi olen osallistunut muutamaan ryhmänäyttelyyn esimerkiksi Espoossa ja Lahdessa. Olen myös ollut mukana useissa ryhmänäyttelyissä, kuten Wasa- ja Seinäjoki Graffitilandioissa ja Purkutaidenäyttelyissä.

Tämän peruuntuneen Tampereen näyttelyn järjestelyt aloitettiin loppuvuodesta 2024. Vanha tuttavani kysyi, olisinko kiinnostunut laittamaan töitäni esille heidän hankkimaansa tilaan, ja tämän yhteyteen he rakentavat sitten jonkinlaisen viikonlopun kestävän myyntitapahtuman eri esillepanijoille. Tässä vaiheessa ajatus vaikutti melko hyvältä. Hiljalleen kuitenkin viestintä sieltä suunnasta muuttui, ja alkoi olla selvää, ettei kaikki olekaan aivan kuten oli annettu ymmärtää. Useat pienetkin asiat vaikuttivat järjestäjän taholta liian vaativilta. Oli aistittavissa, ettei arvostusta työtäni kohtaan löytynyt lainkaan ja ainoa motivaattori järjestäjälle oli raha. Loppua kohti ilmeni useita seikkoja, joihin ammattitaiteilijana en ollut valmis suostumaan. Tärkeimpinä näistä muun muassa se, ettei tila olisikaan ilmainen kuten oli sovittu, vaan korvausta aiemmista tilittämättä jätetyistä tuotemyynneistä.

Myöskään teosten vakuuttamiseen ei oltu valmiita, sekä todennäköinen aikomus oli jättää tekijänoikeusmaksu suorittamatta. Kun vielä ilmeni järjestäjän aikomus ottaa 50 prosentin myyntiosuus teosten myynnistä, oli selvää, ettei tällaiseen ole syytä olla osallisena. Vaikka olinkin näyttelyyn lähtenyt mukaan ns. nollabudjetilla, niin tämä alkoi olla jo lähinnä hyväksikäyttöä. Keskustelin myös muutaman tuttavani kanssa, jotka ovat olleet yhteistyössä saman tahon kanssa, ja kokemukset vaikuttivat hyvin samankaltaisilta. Tokihan tästä olisi voinut myös ajatella, että keskeinen paikka, suuri tila, mahdollista näkyvyyttä, potentiaalista teosmyyntiä… Mutta tässä kuljetaan jälleen sillä ”artisti maksaa” ja ”näkyvyyttä on helppo syödä” -tiellä. Sellainen alkaa tässä yli 50 vuoden iässä olemaan jo vähän vanhentunut vitsi.

Luova työ koetaan intohimoksi, ei ansiotyöksi

Ylipäätään taiteilijoiden tekijänoikeusasiat ovat aivan päin helvettiä. Musiikissa nuo kulkevat sentään jotenkin Teoston kautta, mutta esimerkiksi keikoilla soitetun materiaalin kanssa homma takkuaa. Joko bändit eivät itse tee ilmoituksia soittamistaan biiseistä ”koska se ei kuulu pelin henkeen” tai sitten järjestäjät eivät keikoista Teostoja yksinkertaisesti vain maksa. Lähtökohtaisesti esitetyistä kappaleista pitäisi korvaus kuitenkin maksaa, oli järjestäjä sitten pieni pizzeria tai miljoonaluokan konserttihalli.

Kuvataiteilijalla voi olla taustallaan vastaavasti Kuvasto, joka kerää näyttelyssä esillä olleen taiteilijan töistä tekijänoikeusmaksut. Eli jos maalaus on jossakin näytteillä, niin järjestäjän pitäisi maksaa tekijänoikeuskorvaus taiteilijalle. Tämä on laissa määritelty asia, mutta tästä saa vääntää joka kerta, ja pääsääntöisesti nämä jätetään silti maksamatta.

Oletetaan siis, että taiteilija työskentelee vuoden ja toimittaa työnsä näyttelyyn aivan pelkästä näkyvyyden ilosta. Eikä tässä vielä kaikki: järjestäjä ottaa vielä oman prosenttiosuutensa myydyistä maalauksista, sekä käyttää surutta teoksia niin näyttelyn markkinoinnissa, kuin oheistuotteiden kuvituksenakin. Tämä prosenttiosuus voi olla aivan mitä vain ja itselleni on ehdotettu jopa 50–70 % tarjouksia. Yllättäen olen näistä kieltäytynyt ja ehkä vähemmän kohteliaasti. Nykyään vaadin järjestäjästä riippuen tämän maksettavaksi Kuvastolle jo ennen näyttelyn ripustamista.

Taiteen tekeminen on loppupeleissä aika raskasta ja vaativaa, ainakin pidemmän päälle, jos edes jonkinlaista laatua yrittää aikaan saada. Materiaalit, mitä kukin taiteessaan tarvitsee, voivat tulla yllättävänkin kalliiksi. Kuitenkin niitä tarvitaan, jos taidetta aikoo tehdä. Tätä voisi verrata esimerkiksi sellaiseen tilanteeseen, jossa perustuksia valamaan palkattu työmies tekisi työtä ihan vain huvikseen ja tekemisen ilosta, ja maksaisi samalla betonit, laudat, raudat, myllyn, kuljettamisen sekä omat työkalutkin koska se kuuluu asiaan.

Saan itsekin sähköposteja tyyliin ”Hei, sain tietosi sieltä tai täältä, tarvittaisiin sellainen 4×10 metriä seinämaalaus tällaisella (joku internetistä otettu kuva) kuvituksella. Voidaan osallistua maalikuluihin ja laitetaan kuvia sitten meidän nettisivuille niin saat näkyvyyttäkin, eikö olekin jees?”. Joskus aikaisemmin pidin sitä lähinnä huvittavana ja vastailinkin niihin tai jaoin somessa niistä kuvia. Nyttemmin kun ne ovat jo enemmän sääntö kuin poikkeus, olen jättänyt vastaamatta.

Tähän kaikkeen pohjautuen: on se melko kummallista, jos taiteella ei itseään elätä, kun työstä ei mitään makseta. Sitä pidetään ihan normaalina käytäntönä, kuten myös sitä, että taiteilija touhuaa ns. rakkaudesta lajiin. Varmaankin myös niin, mutta vaikka esimerkiksi sähkömies rakastaisikin työtään, niin kyllä hänelle joutuu siitä maksamaan. Onhan niitä kaikkia tukiakin, mutta kokeilkaapas hakea niitä muutama vuosi ja keskustellaan sitten lisää kuinka niillä voi omaa tekemistään rahoittaa.

Se, että jotain duunataan DIY-ajatuksella, tai muuten pienemmällä budjetilla, on usein tällaisen taiteilijuuden alistamisen taustalla. Jotain halutaan tehdä ja mietitään kuinka siitä pääsisi halvimmalla, että jäisi itsellekin jotain. Tai oikeastaan, kuinka itselle jäisi mahdollisimman paljon. Silloin lentää ensimmäisenä tekijänoikeudet roskakoriin. Mutta kyllä nämä suuremmatkin instituutiot toimivat aivan samalla tavalla. Tosin näitä on varmaan alettu tarkkailla vähän paremmin, koska esimerkiksi musiikkifestareista on Teosto-maksuja joskus jopa tullutkin.

Tähän sekaan kun nakataan vielä striimauspalvelut minimaalisten korvausten kanssa, sekä melko mitätön mahdollisuus eriytyä tarjolla olevasta materiaalista, niin keitos pahentuu entisestään. Fyysisten levyjen myynti painottuu ”keräilijöihin” ja albumin tuotantokustannusten kattaminen joko sitä myymällä tai siitä saatavilla tekijänoikeuskorvauksilla on yhä harvemmille mahdollista. Kuvataiteilijan on puolestaan julkaistava verkossa kuvia töistään pysyäkseen työmahdollisuuksien näköpiirissä, mutta samalla hän menettää asiakkaita koska teos on jo nähty.

Tässäkään tapauksessa painettuja julkaisuja ei mene kaupaksi kuin keräilijöille, ja teosten kuvia käytetään aivan miten halutaan. On hyvä muistaa, että jos taiteilija jakaa kuvan teoksestaan, julkaisua on luvallista jakaa eteenpäin, mutta jos kuvan jakaa erikseen, siitä tulisi maksaa tekijänoikeusmaksu. Liian monet luulevat, että jos taiteilija on työstään kuvan julkaissut, sitä voi kukin käyttää miten parhaaksi näkee. Eihän tätä pystytä mitenkään valvomaan, mutta lain mukaan asia menee näin. Kaikki nämä pienet asiat yhdessä vaikuttavat sekä taiteen arvostukseen, että sen myyntiarvoon. Kuvaston näyttelykorvaus on tarkoitettu kattamaan myös tällaisia ”otin näyttelyssä kuvan hauskasta teoksesta” tyyppisiä some-jakoja, sekä näyttelyn mainostuksessa ja oheistuotteissa käytettyä kuvastoa.

Musiikissa taas bändit ovat valjastettu kiertäviksi torimyyjiksi. Keikan merchandisemyynnillä yritetään kattaa keikkailusta ja muusta yhtyeen toiminnasta aiheutuvia kuluja, kun järjestävät tahot eivät työstä riittävästi maksa ja tekijänoikeuskorvauksia maksetaan erittäin vähän tai ei ollenkaan. Yleensä kuitenkin se on se bändi/bändit, minkä vuoksi yleisö saapuu edes paikalle. Kuitenkin kun tulee tulojen jakamisen aika, ensimmäisenä jonossa ovat lipunmyyjä, miksaaja, portsari, paikka itse, valomies, laitteiston vuokraaja, vapaaehtoisten ruokakulut jne. Tämän jälkeen mietitään, että jääkö vielä bändille matkakuluihin ja keikkapalkkioon jotakin, ja niin, se Teosto jätetään kokonaan pois. Pahimmillaan otetaan, tai ainakin yritetään, vielä jokin prosentti bändin merchi-myynnistä, sillä onhan siinä käytetty heidän fasiliteettejaan torikaupan järjestämisessä.

Ymmärrän toki myös sen, että keikkapaikoilla tai gallerioilla on nykyään on kireät ajat, mutta viimeisen vuosikymmenen aikana touhu on mennyt koko ajan kireämmäksi. Olen itse huomannut ajattelevani jo niin, että jos siitä ei makseta tarpeeksi, sitä ei kannata tehdä. Tämä on ollut aikaisemmin itselleni aika vieras käsite, koska olen mielelläni tehnyt hommia lähellä omakustanne-budjettia eikä mitään varsinaista voittoa ole tarvinnut tulla. Mutta nykyään kun nämä menevät poikkeuksetta tappiolle eikä enää olisi varaa rahoittaa edes omakustanteisesti, niin on jo pakkokin miettiä että mitä tekee ja mitä ei. Samaan aikaan on tunne, että sinua hyväksikäytetään yhä enemmän koska muillakin on kireämpää. Tai ehkä se johtuu vain siitä, että näihin asioihin on alkanut kiinnittää enemmän huomiota. Ei se ”artisti maksaa” -heitto mistään tyhjästä ole syntynyt.

Varmaan tämä kaikki jättää kuvan katkeroituneesta ja epäonnistuneesta taiteilijasta. Varmaan niin onkin, jos mitataan yhteiskunnan tärkeimmällä mittarilla, eli rahalla. Suurin ongelma on, että kaikki taiteilijat kasvavat sen kulttuurin keskellä jossa toimivat ja ovat sisäistäneet sen myös itse, ettei taiteilijuudella edes kuulu ansaita elantoaan. Joissakin yhteyksissä olen huomannut tässä ajattelutavassa muutosta parempaan, mutta aivan liian vähän. Onneksi esimerkiksi Purkutaiteen ja Wasa Graffitilandian kohdalla toiminta on ollut ns. taiteilijamyönteistä, josta heille suuri kunnioitus. Hyvä ilmapiiri syntyy molemminpuolisesta kunnioituksesta ja siitä, ettei joka ainoasta asiasta tarvitse vääntää.

Eniten tässä kaikessa touhussa häiritsee se, ettei taidetta ja kulttuuria arvosteta, eikä ymmärretä kuinka paljon työtä ja käytettyä aikaa siellä taiteen tekemisen takana piilee. Tai niin, arvostetaan silloin kun sen arvostamisesta tulee jossakin puhetta, mutta käyttäydytään kuitenkin sitten täysin päinvastoin sitä ”kuluttaessa”. Salongissa sanotaan yhtä ja kaduilla toista…

Vinkit aloitteleville taiteilijoille

Mitä terveisiä haluaisit lähettää aloittelevalle taiteilijalle tai aiheesta kiinnostuneelle, joka ei tiedä mistä aloittaisi?

Kannattaa hoitaa itselle/bändille aivan ensimmäisenä agentti/manageri myymään sitä mitä on tarjolla. Oman työn myynti, sopimukset ja niin edelleen ovat kaikkein paskinta hommaa taiteellisesti suuntautuneelle. Tämän lisäksi laillinen edustaja olisi hyvä olla, sillä sinun tekemisistäsi pyrkii hyötymään yksi, jos toinenkin urasi varrella. Lisäksi joku tilitoimisto on suositeltavaa palkata, edes joku laskutuspalvelu tai muu sellainen, niin raha-asiat pysyvät jotenkin kunnossa verottajankin suuntaan.

Liity Teostoon, Kuvastoon, Gramexiin… Ei niistä mitään rahaa tule paitsi Ismo Alangolle, mutta sinulla on tukea takana, jos ajaudut suurempiin ongelmiin. Etenkin jollet ole hoitanut sitä lakiedustajaa. Tee sopimukset jokaisesta asiasta, vaikka vastapuolella olisi kuinka tuttu ja hyvä tyyppi. Se ei ole epäluottamuslause, vaan silloin asiat on myös esitetty kaikille selkeästi eikä tulkintoja näistä asioista voi olla. Näin helpotetaan kaikkien työskentelyä.

Hoida itsellesi myös joku oikea ammatti, kuten vaikka putkikorjaaja, siivooja, sähköasentaja… Opiskeluissa ei mene kuitenkaan montaa vuotta ja on sitten jotain, millä rahoittaa sitä taiteilijan uraa. Valitettava tosiasia on, että suurin osa meistä ei tule taiteella koskaan elantoaan ansaitsemaan ja työkkärin/Kelan kanssa vuosikymmeniä tappeleminen on uuvuttavaa. Muista että hyväntekeväisyys on hyvä asia, mutta varmista aina mitä se tarkoittaa. Kyse ei saa olla siitä, että artisti jättää laskuttamatta, mutta järjestäjät ja muut eivät. Yksipuolinen hyväntekeväisyys on ainoastaan hyväksikäyttöä.

Älä tee teoksiasi muille. Tee niitä itsellesi. Tee sellaista musiikkia, jota haluat itse kuunnella. Tee maalauksia, joita kehtaat pitää omalla seinälläsi. Kun itse pitää omista töistään, ei haittaa niin paljoa vaikkei kukaan muu pitäisikään.

Tutustu lisää näistä linkeistä: Facebook, Instagram, YouTube, TikTok

Haastattelun ensimmäisen osan löydät tästä linkistä. Siinä Hanninen kertoo muun muassa siitä, missä kaikkialla hänen taidettaan voi nähdä, mistä inspiraatio taiteilijan uralle sai alkunsa ja miten kuvataide nivoutuu yhteen musiikin kanssa.