Tarvashovista Logomoon – Four Forcemen jatkaa tammikuussa Turussa siitä, mihin Thrash To Dust -tapahtuma jäi keväällä
Ajatus Four Forcemen -yhtyeestä on helposti tiivistettävissä yhteen lauseeseen: neljä kokenutta soittajaa halusi palata levyyn, josta kaikki sai aikoinaan alkunsa, ja soittaa Metallican ”Kill ’Em All” -albumin alusta loppuun. Sen jälkeen ajatus kasvoi hieman suuremmaksi.
Bändi nousi toukokuussa Thrash To Dust — Tarvashovi Finale -tapahtumassa lavalle paikassa, jolla on suomalaisessa Metallica-historiassa poikkeuksellinen merkitys. Metallica soitti Tarvashovissa ensimmäisen Suomen keikkansa joulukuussa vuonna 1984. Kevään tapahtumassa yli tuhat maksanutta katsojaa kokoontui hyvästelemään myöhemmin purettavaa legendaarista keikkapaikkaa.
Four Forcemenille Tarvashovi oli samalla ensimmäinen todellinen testi siitä, kantaako ”Plays Kill ’Em All” -toteutus pelkkää ajatusta pidemmälle. Ilta Tarvashovissa ei kuitenkaan päättynyt ”Kill ’Em Alliin”, vaan kun debyyttialbumi oli soitettu kokonaisuudessaan, jatkettiin Metallican seuraavan levyn maailmaan. Encoressa kuultiin “Ride the Lightning” -levyltä eeppinen instrumentaali “The Call of Ktulu” sekä “Creeping Death” ja “For Whom the Bell Tolls”.
Nyt tuolle illalle rakennetaan jatkoa, ja tarina on sama mutta näyttämö aivan erilainen. Four Forcemen nousee 30. tammikuuta Turun Logomon Teatron lauteille.
Tarvashovin suuren tapahtuman ja historiallisen miljöön sijaan vastassa on teknisesti pitkälle varusteltu Teatro ja huomattavasti tiiviimpi tila. Yleisö on lähellä, ja juuri siinä Four Forcemenin kaltaisen yhtyeen pitäisi päästä oikeuksiinsa: Bändin soitto perustuu intensiteettiin, thrash metal -otteeseen ja siihen, että riffit, iskut ja vaihdokset pyritään vetämään tinkimättömän tarkasti. Valot, videot, savu ja muut visuaaliset elementit voidaan sitoa entistä tarkemmin musiikkiin. Tarkoituksena ei bändin mukaan ole tehdä Metallica-museota eikä jäljitellä yhtä tiettyä historiallista konserttia vaan rakentaa kappaleista itsensä näköinen livekokonaisuus.
Bändin mukaan tarkoituksena ei ole aloittaa Tarvashovin jälkeen puhtaalta pöydältä vaan jatkaa siitä, mihin ”Thrash To Dust” -keikka jäi. ”Kill ’Em All” muodostaa edelleen kokonaisuuden ytimen, mutta Tarvashovissa avattu ovi ”Ride the Lightningin” maailmaan jää auki myös Logomossa.
”’Kill ’Em All’ ei anna soittajalle kovin montaa paikkaa piiloutua. Kappaleet ovat pitkiä, riffit fyysisiä ja tempo paikoin armoton. Levyn raakuus syntyi aikanaan nuoruuden energiasta, mutta tällä kertaa lähestytään samaa materiaalia toisesta suunnasta: alkuperäinen aggressiivisuus halutaan säilyttää, mutta soitto ja koko lavashow rakennetaan mahdollisimman tarkaksi. Tarvashovissa ’The Call of Ktulu’, ’Creeping Death’ ja ’For Whom the Bell Tolls’ toimivat vielä ’Kill ’Em All’ -kokonaisuuden jälkeisenä jatkeena. Logomossa niiden avaamaa maailmaa viedään bändin mukaan pidemmälle”, kertoo kitaristi-laulaja Timppa.

Tapahtumassa Four Forcemenin kanssa esiintyy RockCityBand Turku, joka rakentaa oman noin 90 minuutin kokonaisuutensa Ozzy Osbournen ja Black Sabbathin tuotannon ympärille. Illan aikana kuljetaankin tavallaan metallin historiaa kahteen suuntaan Black Sabbathin raskaista riffeistä ja Ozzyn soolourasta siihen hetkeen, kun Metallica oli 1980-luvun alussa mukana määrittelemässä thrash metalin sääntöjä uudelleen.
Four Forcemen plays Kill ’Em All + RockCityBand Turku plays Ozzy & Sabbath
la 30.1.2027 Turun Logomo
Tapahtuma on K-18.
klo 19.00 RockCityBand Turku
klo 21.00 Four Forcemen

