Tasaisen melankolista ja tarttuvan melodista – arviossa My Sleeping Karma -yhtyeen ”Atma”

Saksalainen hypnoottisen rockin ja instrumentaalisen post-rockin mestari My Sleeping Karma on palannut kuudennella studioalbumillaan nimeltä ”Atma”. Edellisen ja hieman kokeilevamman ”Moksha”-albumin (2015) julkaisusta on kulunutkin jo hyvä tovi, joten kovin pitkään ei yhtyeen olisi ollut järkevääkään enää pitkittää julkaisutahtiaan. Uuden albumin tyylikäs kansitaide jatkaa elefantti-maskotilla sopivasti edellisen albumin teeman mukaisesti, mutta suurimmat yhtymäkohdat albumeiden välillä jäävätkin oikeastaan siihen. Siinä missä ”Atma”-uutuus henkii selkeyttä, oli ”Moksha” enemmän useampiin suuntiin pyrkivä möykky kokeilunhalua.

Aavistuksen kymmenen vuoden takaisen ”Soma”-albumin suuntaan enemmän kallellaan oleva uutuus on ehtaa My Sleeping Karmaa. Etenkin sen pitkien ja teemallistem kappalerakenteiden osalta. Kokonaisuutena rakenteet ovat edelleen tasaisen melankolisia, melodisia ja hillityn polveilevia. Mielenkiintoisin asia yhtyeen musiikissa liittyy edelleen tietynlaiseen mutkattomuuteen ja meditatiivisuuteen. Helposti lähestyttävä musikaalisuus ja seesteisetkin melodiset teemat ovat avainasemassa ”Atma”-albumilla. Tuo onkin ehkä tärkein yhtymäkohta myös mainioon ”Soma”-albumiin nähden.

Kitaroiden säröä käytetään hillitysti, jos ollenkaan alati keinuvassa kokonaisuudessa. Rankimmillaankin särösoundi on vain pehmeähkön jyräävä, kun se edeltäjällä intoutui jopa jossain määrin metalliseksi. Pehmeästä särökitaravallista oikeastaan paras esimerkki kuullaan jo avauskappaleessa ”Maya Shakti” . Hypnoottisuus yhtyeen musiikissa korostuu etenkin musiikillisten teemojen tyylikkäänä toistona, jota tukee hillityn charmikas kieli- ja rytmisoitinten kombinaatio ja soittotaidon juuri sopivan hillitty esiintuominen. Oikeastaan soittotaito joka yhtyeen musiikista kuuluu liittyy soiton tarkkuuteen enemmänkin, kuin varsinaiseen virtuoositeettiin.

My Sleeping Karman instrumentaalisessa musiikissa raskaat kitaravallit eivät ole pääasiallinen teema, mutta useita eri osioita sisältävissä kappaleissa ei ole karsastettu etenkään fuzz-soundin käyttöä. Se on asia, joka on omiaan tuomaan yhtyeen pariin edelleen myös stoner rockin ystäviä. Kitarasoundina korostuu useassa kappaleessa myös delay-efekti, joka väkisinkin lisää hypnoottista vaikutelmaa kokonaisuuteen. Etenkin päätöskappaleet ”Pralaya” ja ”Ananda” ovat tästä parhaita esimerkkejä.

Jos paneudutaan hetkiseksi ”Atma”-albumin miksauksellisiin elementteihin, niin sopivaa lead-basson esilletuomaa ulottuvuutta ei voi olla sivuuttamatta. Kappaleissa on nimittäin kohtia joissa bassokitaraa on korostettu etualalle, kitaran siirtyessä maalailemaan taustalle kosketinsoittimen kanssa. My Sleeping Karma luo albumille niin leveyttä kuin myös syvyyttä instrumenttien vuorottelevalla korostamisella. 

Samalla kun kitarasoundi on yhtyeelle perinteisempi ja terävähkö, enemmän ”keskikaistan valtias”, saattaa kosketinsoitinkuviot liikkua taustalla laajempana äänikentässä. Myös kosketinsoitinten laajempaa ja vähemmän perinteistä efektien käyttöä on tunnuttu miettivän ”Atma”-albumia työstettäessä enemmän kuin aiemmin. Kaikki melodiaa tuottavat instrumentit saattavat työstää päällekkäisiä teemoja paljonkin, vuorotellen liidivuoroa pitkien kappaleiden aikana. Se fiilis minkä kitara aloittaa, saattaa vaivihkaa aivan uusi melodia taka-alalta kosketinsoittimilla toteutettuna varastaa itselleen yhtyeen luomasta atmosfääristä. Ja taas toisinpäin. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii kakkos- ja kolmosraidat ”Prema” ja ”Mukti”, joista jälkimmäinen on melko raskaaksi kasvava loppua kohden.

My Sleeping Karman musiikki polveilee entiseen tapaan seesteisen, heleän ja jyräävän välimaastossa. Suurin helmi yhtyeen musiikissa on sen melodiat, jotka kuulostavat joka kappaleessa siltä, kuin he olisivat keksineet vanhat juttunsa uudelleen. Jos junnaavat ja taidolla toteutetut musiikilliset melodiat, riffit ja teemat on se juttu jota yhtyeen kuulija hakee, ei ”Atma” ole albumi johon tarvitsee suuremmin pettyä.

Jotain uusia lähestymistapoja on My Sleeping Karma kuitenkin saanut kehitettyä vanhaan konseptiinsa. Se mikä on vain positiivista, on se, että kokeilut on tehty tällä erää hillitysti. Hämmästyttävintä ja ihastuttavinta yhtyeessä on edelleen se, miten instrumentaalinen rock-musiikki voidaan saada kuulostamaan myös niin sanotulle ”tavalliselle” populaarimusiikin kuluttajalle merkitykselliseltä. ”Atma” on tässäkin mielessä vuoden parhaita albumeita.