Tasapaksua kaahausta muutamilla helmillä höystettynä – Sarken ”Viige Urh”

Kirjoittanut Rudi Peltonen - 8.11.2017

Oslolainen Sarke on takonut black/thrashiään pian kymmenen vuoden ajan. Lokakuun puolessavälissä bändi julkaisi viidennen levynsä ”Viige Urh”, jolla kuullaan kahdeksan kappaleen verran tätä keskitempoista meininkiä. Saako se jalan tamppaamaan lattiaa?

Vaikka Sarke mielellään luokittelee itsensä black metal -bändiksi, on se mielestäni tällä levyllään siirtynyt selkeämmin tuolle thrash-puolelle ja tuonut samalla musiikkiinsa entistä enemmän viikinkielementtejä mukaan. Tässä ei kuitenkaan olla siirtymässä folk-metallin suuntaan, vaan nuo viikinkipiirteet tuovat musiikkiin enemmänkin norjalaisen mytologian vivahteita. Joltain osin musiikki flirttailee tällä levyllä jopa stonerin ja doomin suuntaan. Ajoittain levystä nousee sellainen mielleyhtymä, että tässä Triptykon lyö kättä Darkthronen kanssa Enslavedin pyrkiessä hiukan sivussa piiriin mukaan.

Levyn avaava nimikkobiisi ”Viige Urh” esittelee Sarken tuttua, vanhan liiton soundia. Kun bändin vokalistina toimii Nocturno Culto -niminen herra, määrittele se pitkälle myös bändin ulosantia. Hänen tuttuakin tutummat kireän synkät vokaalinsa vievät heti mukaan Sarken maailmaan. Tämä bändin uusin levy maalailee mielikuvia muinaisista taisteluista, jonne lähdetään pystyssä päin ja joista palataan verisinä mutta ylpeinä. Levy etenee kuin laukkaava sotajoukko eeppisesti, jäisten riffien saattelemana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Kun päästään levyn puolivälin jälkeen ”Jutul”-kappaleeseen, meininki hiukan rauhoittuu. Biisi alkaa akustisesti naisvokalistin vahvistuksella. Kappale kasvaa dramaattisesti edetessään, mikä tekee siitä kauniin palasen tälle levylle. Erikseen on mainittava myös levyn päättävä ”Evolution and Fate”, joka paketoi kokonaisuuden hyvin kasaan. Tässä on ehdottomasti levyn hienoin biisi: siitä löytyy bändin doomahtava puoli, mutta samaan aikaan se sisältää myös jääkylmää, suoraviivaista ulosantia.

”Viige Urh” -levyllä on siis selkeät hetkensä, jotka nostavat sen keskitason yläpuolelle, mutta valitettavasti muu osa siitä on melkoisen tasapaksua höttöä. Jos levyn kuunteluun ei erityisesti keskity, jää se harmittomaksi taustamusisoinniksi. Homma kulkee eteenpäin sen suuremmin häiritsemättä, ja paketti on selvästi musiikillisesti kasassa, mutta biisit eivät juurikaan erotu toisistaan noita muutamaa mainintaa lukuun ottamatta.