Tässä on Alice Cooperin uusi kitaristi – Nita Strauss jää äitiyslomalle
Shock rock -legenda Alice Cooper on julkistanut uuden kitaristin tulevalle kiertueelleen. Pitkäaikainen kitaristi Nita Strauss jää äitiyislomalle keikkailusta, ja hänen tilalleen nousee brittiläinen 22-vuotias Anna Cara.
Newcastlesta kotoisin oleva Cara on tehnyt aiemmin yhteistyötä muun muassa Tommy Henriksenin sekä Krokus-yhtyeestä tutun Marc Storacen kanssa. Lisäksi hän on kerännyt näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa julkaisemillaan kitaravideoilla. Katso tästä yksi Caran tekeleistä:
Cooperin mukaan Strauss oli itse mukana valitsemassa seuraajaansa. Hän kuvaili Caraa energiseksi ja taitavaksi kitaristiksi, jolla on oma tunnistettava tyylinsä. Cooper toteaa Caran sopivan hyvin yhtyeen riveihin Straussin poissaolon ajaksi.
Cara puolestaan kertoo pestin olevan hänelle unelmien täyttymys. Hän muistelee katsoneensa nuorempana Alice Cooperin keikkoja YouTubesta ja haaveilleensa mahdollisuudesta liittyä yhtyeeseen. Cara kertoo:
”Nita Straussin saappaisiin astuminen on näytön paikka. Hän on kannustanut minua paljon viimeisen kuukauden aikana, joten odotan innolla että pääsen näyttämään kaikille mihin pystyn.”
Cara nähdään Cooperin mukana kevään ja kesän keikoilla, jotka alkavat huhtikuussa Yhdysvalloissa ja jatkuvat myöhemmin Euroopassa osana “Alice’s Attic” -kiertuetta.
