Tavastialla soi taidokas proge metalcore – Between the Buried and Me ja Monosphere Helsingissä
Kuvat: Niko Sihvonen / Rocktografia
Kukakohan kantapääastuja lie kirjoittanut Between the Buried and Menin viimeisimmän levyarvion ja väittänyt kyseessä olevan bändin kolmastoista studiolevy (jep, allekirjoittanuthan se)… No, matematiikkaa olen viimeksi laskenut statistiikan tunneilla korkeakoulussa, joten virheiden määrä kasvaa tehdessä (tai pysyy vakiona). Nyt taas laskutavasta riippuen oli kyseessä bändin kymmenes keikka Suomessa. Ehkä…
Monosphere
Kiertuebusseissa oli Ameriikan Yhdysvaltojen Pohjois-Carolinasta ponnistavan bändin mukana tällä kertaa saksalainen Monosphere. Lämppärin valinta oli mielenkiintoinen, koska mukana ei kulkenut mikään levy-yhtiöiden suosikkipromottava vaan itsenäinen saksalainen, Mainzsista tuleva yksikkö, joka on tehnyt omakustanteista musiikkiaan jo kolmen albumin verran.
Genrenä Monospherella on hyvinkin lähellä BTBAM:ia kulkeva progressiivinen death metalcore sillä erotuksella, että bändi kuulostaa välillä hyvinkin paljon saksalaisen mustan metallin laidalta vaikkapa Der Weg Einer Freiheitin kaltaiselta jyrältä. Siinä ei ole mitään vikaa, mutta kaipaisin enemmän ehkä omaa tatsia ulosantiin. Välillä tymäkkä groove sai niskalihakset harjoituksiin, ja lupauksia tulevasta on mukava odotella. Bändin uusin levy “Amnesia” olikin merch-pöydällä saatavilla, ja siltä kuultiin setissä useampi lohkaisu kuten “Nadir” ja “Anomia”. Oikein hyvin livenä toimivaa tavaraa, ja se sai kivasti virvokkeetkin menemään alas.
Soittajat saivat bonuksena roudata omat tavaransa pois lavalta keikan jälkeen, joten kustannustehokas toiminta oli myös roudauksen osalta hoidossa! On myös jotenkin mukava nähdä soittajien huomioivan yleisöä keikankin jälkeen fistbumpien, skoolauksien ja sanojen vaihdon kera. Takahuoneeseen ehtii sitten myöhemminkin SIG Inkisen tyyliin maalaamaan seinät valkoiseksi. (Tämä on niin vanha referenssi, että jos joku ei sitä tajua, niin sitten ei.)
Between the Buried and Me
Samaa kustannustehokkuutta osoitti myös illan pääbändi, koska suuren maailman tähdet eivät todellakaan diivailleet, vaan esimerkiksi basisti-kiipparisti Dan Briggs tuli itse virittelemään soittimensa kuosiin. Samoin teki kiertueelle palkattu kitaristi Tristan Auman. Oli heillä teknikkokin heilumassa siellä, mutta en nähnyt, hoitiko hän myös miksauksen eli multitaskasi tehokkaasti.
Olen aina kadehtinut rumpali Blake Richardsonia. Miten heleeeevetissä hän pystyy soittamaan niin vaivattomasti ja silti niin kovaa kaikki ne kimurantit rytmit, joita bändillä on kymmeniä joka biisissä? Suurin ongelma hänelle tuli nähdäkseni silloin, kun ”The Blue Nowheren” alussa yleisö taputti taustanauhan mukana väärää rytmiä, ja Richardsonia nauratti, kun hän yritti saada symbaalikilinät osumaan oikeisiin, todellisiin iskukohtiin.
Kukaan bändissä ei tosiaan soita pelkkää ”pertti peruskomppia”, vaan jokainen hallitsee instrumenttinsa melkoisen suvereenisti. Kun siihen lisää vielä biisinkirjoittamisen taidon, saa aika kaukaa hakea yhtä onnistunutta vertailukohtaa tai yhtä pitkän uran marginaalimetallin koukeroissa tehnyttä bändiä. Voimakaksikko Paul Waggoner (kitara) ja Thomas Giles (laulu ja koskettimet) on taas loihtinut kynistään melkoista materiaalia, ja vaikka biisit on kirjattu koko orkesterille, pidän itse kahta viimeksimainittua herraa keulakuvina. Varsinkin nyt, kun Dustie Waring on joukosta poissa tyhmyytensä takia, on kitaravastuun levyillä kantava Waggoner melkoinen taituri.
Keikka alkoi uusimman levyn ehkä parhaalla biisillä ”Absent Thereafter”, jossa kaikki osaset loksahtelevat hienosti kohdalleen. Seuraavaksi saimme kuulla ”Selkies: The Endless Obsessionin”, joka on jo muinaishistoriaa bändin kolmannelta levyltä. Muutenkin saimme nauttia varsin kattavasta historiasta uusimman levyn viedessä kappaleillaan tietenkin enemmistön settilistasta. Encoret tulivat sitten ”The Parallax II:lta”, joten kenties alussa hämmästelemäni matematiikka ja sen puute laski ”Parallax”-EP:t studioalbumeiksi. No, ”Silent Flight Parliamentin” loppuhuudatus on silkkaa progemetallin kultaa myös livenä. Jet propulsion disengage!
Jos jotain pitää kitistä, niin 75-minuuttinen soittoaika oli aika lyhyt tovi. Ja tietysti olisi kiva kuulla nykymalliin ”levy kokonaan” ja ”greatest hits” tokassa setissä. Tämä oli nyt kuitenkin tämän albumin kiertue, ja bändi varmasti jatkaa työntekoaan, kunhan vain keikalla kävijöitä riittää. Paikalla oli nyt ehkä noin 500 kuulijaa, mikä on Tavastialle varsin sopivasti, vaikka enemmänkin olisi saanut olla.
Settilista:
Absent Thereafter
Selkies: The Endless Obsession
Condemned to the Gallows
God Terror
Sun of Nothing
Stare into the Abyss
Prehistory
The Blue Nowhere
Encore:
Silent Flight Parliament
Goodbye to Everything Reprise
Levyn kiertue jatkuu koko kesän pitkin maailmaa. Ehkäpä näemme bändin taas jossain vaiheessa Suomessa, jo yhdennentoista kerran. Tai mikä lieneekään oikea määrä…