Screenshot

Täydellisen kaaoksen ja sekavan harmonisuuden rajamailla – arviossa Strange New Dawnin ”New Nights Of Euphoria”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 14.8.2024

Strange New Dawn. Jo pelkkä nimi huokuu mystisyyttä ja kiehtovuutta, aivan kuten ”New Nights Of Euphoria” -albumin kansikuvakin. Mystisyys ja kiehtovuus eivät kuitenkaan rajoitu pelkästään ulkokuoreen, vaan myös itse musiikki on monella tavalla puhuttelevaa ja kiinnostusta herättävää.

Strange New Dawn on perustettu vuonna 2013 ja ”New Nights Of Euphoria” on yhtyeen kolmas pitkäsoitto. Yhtye operoi doom metallin alalla, mutta myös psykedeeliset elementit ovat vahvassa asemassa yhtyeen äänimaisemassa. Aavemaiset, harmoniset melodiat saavat tuekseen ex-Green Carnation -yhtyeen vokalistin Geir Sollin karismaattisen äänen. Kun yhtälöön lisätään myös In The Woods -vivahteiset, raskaat ja hitaat riffit, on Strange New Dawnin ulosannin resepti pitkälti siinä.

Aluksi hämmennyin In The Woodsille ominaisista riffeistä, mutta syy asiaan selvisi pienellä googlaamisella: Strange New Dawnin perustajajäsenenä on Xbotteri, joka on aiemmin vaikuttanut kyseisessä yhtyeessä. Sen lisäksi myös yhtyeen basisti Botteri on norjalaisyhtyeen leiristä, kuten kitaristi Bjørn Harstadkin. Eipä siis ole ihme, että olin välillä kuulevani In The Woodsia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

In The Woods -kytköksistä huolimatta Strange New Dawn ei seuraa norjalaisyhtyeen jalanjäljissä, vaan on luonut omaa rikasta äänimaailmaansa. Esimerkkikappaleita ei varsinaisesti tarvitsisi nostaa esille, sillä jokainen kappale puhuu puolestaan, mutta en silti malta olla mainitsematta lyhyesti muutamasta teoksesta. Esimerkiksi ”Class Hero Idol” edustaa pitkäsoiton kirkkainta psykedeelistä siipeä, kun ”Defenders Of Faith” sisältää tuhtia doomin murjontaa. Melankolinen ”Fortune Bringer” kohoaa pitkäsoiton kaihoisimmaksi hetkeksi, kun taas ”Seek It” nostattaa ihokarvat pystyyn lopussa kuultavilla pienten lasten itkuilla.

”New Nights Of Euphoria” ei ole selkeä konseptialbumi saati helppoa kuunneltavaa, mutta siitä huolimatta pitkäsoitto onnistuu houkuttelemaan äärelleen kerta toisensa jälkeen. Psykedeeliseksi doom metalliksi albumi on juuri niin sekava kuin voi olettaa, muttei kuitenkaan niin levoton, etteikö siihen jaksaisi keskittyä. Strange New Dawn liikkuu kolmannella pitkäsoitollaan hiuksenhienosti täydellisen kaaoksen ja sekavan harmonisuuden rajamailla – ja juuri se tekee ”New Nights Of Euphoria”:sta niin kiehtovan kuin se on.

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen