Täydellisen päivän sävelet – klassikkoarviossa Lou Reedin 50-vuotias ”Transformer”

New Yorkin varhaisimpiin ja kuuluisimpiin kuuluviin taide-proto-punk-yhtyeen Velvet Undergroundin vuonna 1969 taakseen jättäneen laulaja-lauluntekijän Lou Reedin omaa nimeään kantanut debyyttialbumi julkaistiin huhtikuussa 1972. Pahasti flopannut albumi ei vedonnut rujoon tuotantoon tykästyneeseen VU-fanikuntaan. Se ei myöskään sisältänyt tarpeeksi purevia biisejä nostaakseen Reedin soolouraa nousukiitoon. Näin ollen Reed oli jonkin aikaa tyhjän päällä etsimässä taiteellista suuntaa uralleen. Mott The Hooplen ”All The Young Dudes” -albumin valmistumista toistavan kaavan mukaan apuun riensi Velvet Undergroundinkin vanha fani David Bowie. Hän yhdessä Spiders From Mars -bändinsä kitaristin Mick Ronsonin kanssa lennättivät Reedin New Yorkista kotikaupunkiinsa Lontooseen ja järjestivät hänen seuraavan albuminsa äänitykset kaupungin legendaariselle Trident-studiolle.

Vaikka albumin biisien sävellys ja sanoitus olivatkin merkattuja pelkästään Reedin nimiin, osallistuivat Bowie ja Ronson albumin sovitustyöhön ja instrumentaatiovalintoihin mitä suurimmassa määrin. Lisäksi multi-instrumentalistina Ronson soitti albumille kitarat, piano- ja nokkahuiluosuudet ja lauloi taustalaulut.

”Transformeriksi” albumin käsittelemien seksuaalisesti rajoittumattomien ja päihteidenkäytön suhteen avoimen monisyisten aihepiirien myötä nimetty albumi julkaistiin RCA Recordsin kautta marraskuun 8. 1972.

Albumin biiseistä muutama oli Reedin jo Velvet Undergroundin aikoina kirjoittama. Avausbiisi ”Vicious” on kipakka, Ronsonin keskiäänivoittoisella ruoskasäröllä kitaroima yksinkertainen voimapop-kappale, jonka idean Reed oli saanut pop-taiteen päätirehtööriltä Andy Warholilta. Taiteilija kehotti artistia tekemään biisin jostakin julmasta kukalla viskelijästä. Reed teki kirjaimellisesti työtä käskettyä. Velvet Undergroundin version hönösti jolkottavalla kompilla alunperin hölkkäävä ”Andy’s Chest” kääntyy pehmeäksi ja sensitiiviseksi tarinankerronnaksi Reedin varovaisen artikuloinnin ja Ronsonin keveän sähkökitaratunnelmoinnin myötä.

Toinen ennestään Velvet Undergroundin rockimpana versiona työstämä kappale ”Transformerin” materiaalista oli lopulta hienot ja täyteläiset melodiakierrot sisältävä pianovetoinen, suloisen hidasteleva taide-pop kappale ”Satellite of Love”. Ronsonin pelkistetyn kauniina valssirytmisenä slovarina pianoima ja jousiorkesterille sovittama Reedin hauraan arkisesti tulkitsema albumin singlebiisi ”Perfect Day” oli yksi niistä kappaleista, jotka nostivat Lou Reedin ”Transformereineen” kansainvälisen musiikkimaailman parrasvaloihin. Tuo eräs maailmankaikkeuden kaunein pianoballadi kertoo koruttomasti toisesta ihmisestä välittämisestä ja kunnioittamisesta. Katuelämänmakuiseen sosiaalistumiseen päästään kiinni heti rämisevän puoleensavetävässä glam rock-rykäyksessä ”Hangin’ ’Round”. Kappaleessa vierailee paheellisista elämäntavoista tutun oloisia hahmoja, kuten ”Jean Genie” Bowien henkilökohtaisten biisien maailmoista.

Uuden mantereen poikittain ja takaisin kulkeneen nuorikon tie johtaa vääjäämättä peukalokyytiläisenä New Yorkin villille ja uusille aistimuksille alttiille, asenteiltaan vapaale 1970-luvulle. Maailmankuulusta hyräilystään ja marginaalisilla seksuaalisilla mieltymyksillä varustetusta kansanosasta kertovasta jazz-balladista ”Walk on the Wild Side” kehkeytyi sekä kyseisen albumin että Reedin uran suurin hitti. Pelastusarmeijabändin veivaaman ja tuuban kanssa vuoropuheleva laulu ”Make Up” kertoo yksittäisten juhlijoiden vaihtoehtoisesta sonnustautumisesta syntiseen New Yorkin yöhön. Reedin luomat laululinjat ovat selkeästi saaneet lisää rohkeutta, pontta ja melodista ymmärrystä.

Albumin konventionaalisempaa, puhdasta rock n’ roll-vyörytystä Ronsonin hentoisesti wah-wah-pedalin kyllästämällä rytmikitarasoundilla edustaa ”Wagon Wheel”. Biisi on rullaavuudessaan albumin helpoiten tanssittavaa biisimateriaalia. Samalla se on myös kädenojennus tavalliselle amerikkalaisesta blues-pohjaisesta rockista pitävälle diggarille. Albumin B-puolen biiseistä sekä pianopolkka ”New York Telephone Conversation” että suuremman puhallinsektion avuin hilpeästi töräytelty kapakkalaulu ”Goodnight Ladies” nauhoitettiin poikkeuksellisesti livenä Manhattanilla sijainneella Max’s Kansas City -klubilla kesällä 1972. Kyseisten kappaleiden väliin albumin kappalelistassa sijoittuu ”I’m So Free”. Tuo kappale on rytmisillä kätten taputuksilla vahvistettu glam rockin arkkityyppi.

Huomattavaa on, että Bowie ja Ronson auttoivat luonnollisestikin Reediä saamaan kakkosalbumistaan studiossa aikaan entistä paremman lopputuloksen. Samalla he hyödynsivät ”The Rise And Fall Of Ziggy Stardust And The Spiders Of Mars” -albumin tuomaa jättimenestystä nostamaan Reedin marginaalimusiikin liigasta valtavirran maailmantähteyteen.

Vuonna 1997, ”Transformer” nimettiin kaikkien aikojen 44. parhaimmaksi albumiksi HMV:n, Channel 4:n, Guardianin ja Classic FM yhteisessä ”Music of the Millennium” -äänestyksessä vuonna 2000. Lisäksi se rankattiin sijalle 58 Colin Larkinin kaikkien aikojen parhaimpien albumien kirjassa. ”Transformer” rankattiin myös NME:n toimesta sijalle 55 kaikkien aikojen parhaiden albumien listallaan. Vuonna 2003, ”Transformer” rankattiin puolestaan sijalle 194 Rolling Stone-lehden 500 kaikkien aikojen parhaimpien albumien listalla. Vuoden 2020 samaisessa äänestyksessä albumi oli noussut sijalle 109. ”Transformer” on myös aikanaan valittu Q-lehden valitsemalle kaikkien aikojen sadan parhaan albumin listalle.

Vielä viidenkymmenen vuoden jälkeenkin ”Transformer” osoittaa useassa suhteessa olevan eräs kaikkien aikojen parhaita rock-albumeita. Lukemattomat taiteilijat ja muusikot yli genrerajojen ovat ihastuneet ja vaikuttuneet paitsi sen pelkistetyn kauniista ja toisaalta myös rosoisesta soinnista. Ennen kaikkea kuitenkin rohkeudesta käsitellä aikansa vaikeita yhteiskunnallisia tabuja, jotka ovat ajassamme edelleen ajankohtaisia.