Kuva: Peter Saari

Täyteläinen keikkaviikonloppu – Dark Tranquillity, Ensiferum, Marianas Rest ja Gwendydd Helsingissä

Kirjoittanut Ossi Kumpula - 25.5.2022

Metallikeikkojen suhteen aletaan pikkuhiljaa olla koronapandemiaa edeltävissä lukemissa, ellei jopa hienokseltaan niiden yli. Edessä on pitkä, mahdollisesti kuuma ja näillä näkymin turboahdettu festarikesä, jolle lämmittelyä on voinut halutessaan jo hakea useampana viikonloppuna peräkkäin. Nelipäiväiset Steelfestit juhlittiin reilu viikko sitten, kuluvalla viikolla Swallow the Sun aloittaa ”Moonflowers”-kiertueensa Suomen osuuden, ja viime viikonloppuna Helsingissä peräkkäisinä päivinä konsertoivat Battle Beast ja Dark Tranquillity. Oma polkuni suuntautui jälkimmäiselle keikalle vanhalle ylioppilastalolle, jossa lämmittelijöinä toimivat Ensiferum, Marianas Rest ja Gwendydd.

Kuva: Peter Saari


Liekö lämmin toukokuun ilta innostanut ihmisiä liikkeelle tavallista aikaisemmin, sillä illan juhlallisuudet avanneen Gwendyddin keikalla väkimäärä oli paljon runsaslukuisempaa mitä yleensä neljän bändin kattauksissa. Yhtye kuvailee itseään Facebookissa ytimekkäästi saatesanoin ”All female fronted metal band from Bulgaria”, joten bändin naisvaltaisuuden voinee syystä olettaa tarkoitettu olevan sen vetonaula. Jottei mikään olisi liian täydellistä, viisihenkiseen ryhmään kuuluu tasan yksi parrakas miesoletettu, joka toimitti rumpalinpestiään siivosti piilossa naisrintaman takana. Huomiotaherättävän sukupuolijakauman ohella Gewndydd kunnostautui varsin mukiinmenevän melodisen death metalin lähettiläänä. Täysin omaksi tunnistettava soundi tällä vuonna 2018 perustetulla bändillä on vielä hakusessa, mutta tekninen suoritus oli kauttaaltaan mitat täyttävää, ja erityisesti ”A Hypocrite in a Children’s Eyes” jäi positiivisesti mieleen tarttuvine riffeineen. Keikan jälkeen yhtye lupautui tapaamaan fanejaan merch-tiskillä, joten tarvittavaa innokkuutta ja valmiutta fanipalveluun vielä tässä vaiheessa poppoolta ainakin löytyy.

Kuva: Peter Saari


Toisena soittanut kotimainen Marianas Rest oli tuskin ehtinyt minuuttiakaan pidemmälle setissään, kun aloin ihmetellä, onko tämä jokin Swallow the Sun-solisti Mikko Kotamäen kipparoima sivuprojekti. Tästä ei tietenkään ole kyse, mutta niin selviltä vaikuttivat Marianas Restin inspiraation lähteet solisti Jaakko Mäntymaan laulutyyliä ja jopa ulkomuotoa myöten, etten mielleyhtymältä voinut välttyä. Ensireaktiosta toivuttuani alkoi yhtyeen verkkaisen painostava tunnelma ja pitkän kaavan mukaiset liidikitaroinnit viedä mukanaan. Marianas Rest viettää ensi vuonna kymmenvuotissynttäreitään ja pikäsoittojakin on yhtyeelle kertynyt jo kolmin kappalein, mutta oman ensikosketukseni heihin sain vasta nyt. Keikan perusteella orkesterin nimi painui mieleeni pysyvästi, ja tuotantoonsakin syventymisen olen jo laittanut tehtävälistalle.

Kuva: Peter Saari


Viime syksynä julkaistun Dark Tranquillity-keikkaillan ensitiedot kertoivat, ettei yhtyeen mittavalla Euroopan kiertueella mukana ollut Ensiferum osallistuisi Suomen keikoille. Mikäpä olisi ollut sen loogisempaa, kuin että viitisenkymmentä pysäkkiä kattavan co-headline kiertueen suomalainen osapuoli jättäisi Suomessa soitettavat keikat väliin? Onneksi tämä älynväläys kuitenkin kumoutui h-hetkeen mennessä, ja viime sunnuntain kolmantena aktina koettiin kuin koettiinkin Ensiferum. Tätä pitkän linjan folk metal -rykmenttiä huomattavan runsaslukuiseksi paisunut yleisö taputti innokkaasti lavalle jo intronauhan aikana, ja Ensiferum vastasi huutoon kaikkien viiden soittajasoturinsa voimin. Todistin tätä vuodesta 1995 toiminutta yhtyettä ensi kertaa livenä vasta viime syksynä, joten uutuudenviehätystä oli vielä rutkasti jäljellä. Ensiferumin hilpeähkö tyyli ei ole itselleni aivan sitä ehyintä viikinkimetallia, mutta yhtyeen loihtima live-energia ja sen tarttuvuus yleisöön oli edelleen elämys isolla E:llä. Ensiferum onnistuu viihdyttämään kuulijoita monesta suunnasta, sillä niin moshpitteihin kuin yhteislauluunkin mieltyneille on omat kappaleensa. Yhtye keräsi sympatiapisteitä ihmettelemällä toistuvasti, kuinka mittavan Euroopan rundin häntäpäässä on vihdoin tilaisuus suorittaa välispiikit suomeksi, ja muutenkin jälleennäkemisen riemu oli puolin ja toisin keikalla lähes käsinkosketeltava. Setti huipentui ”From Afar”-kappaleeseen, jonka jälkeen oli aika siirtyä baarin puolelle odottamaan illan ruotsalaista pääesiintyjää.

Kuva: Peter Saari


Olin illan aikana ehtinyt jo ihmettelemään, kuinka Ensiferumin ja Dark Tranquillityn väliin oli varattu siirtymäaikaa reilu puoli tuntia, kun muiden bändien väliset vaihdokset onnistuivat vartissa. Luppoaikaa taisi aikatauluista päättävänkin tahon mielestä olla hieman liikaa, sillä Dark Tranquillity nousi lauteille reilut viisi minuuttia etuajassa. Mitäpä sitä turhaan aloitusta venyttämään, jos bändi on valmis ja väentungoksesta päätellen kaikki halukkaat ovat jo paikalla. Setin käynnisti marraskuussa 2020 ilmestynyttä ”Moment”-albumia edustanut ”Identical to None”. Ulkomusiikillset puitteet bändillä olivat odotetusti illan parhaimmat, mistä pitivät huolen huikea valoshow ja vaihtuvat taustavideot. Jo 1980-luvun lopulla perustettu ja kahdentoista studioalbumin ikään ehtinyt Dark Tranquillity ei tyytynyt nostalgiatrippailuun, vaan kaksi viimeisintä albumia haukkasivat kuudentoista biisin soittolistalta lähes puolet. Yhtyeen 1990-luvun tuotannosta mukaan mahtuivat vain ”ThereIn” ja ”Punish My Heaven”, joista jälkimmäinen omistettiin kyseisenä aikana bändissä kitaraa soittaneelle Fredrik Johanssonille, joka menehtyi syöpään kuluvan vuoden tammikuussa. Kappaleiden välissä tutun hyväntuulinen solisti Mikael Stanne muisti kiitellä yleisöä vuolaasti, mutta muuten ”Misery’s Crowniin” huipentunut setti soitettiin läpi varsin joutuisasti. Ratkaisu palveli varmasti niin bändiä kuin keikkaväkeä, sillä pitkä ilta lähenteli jo puolta yötä alkavan työviikon kynnyksellä.

Kuva: Peter Saari


Yksi viime sunnuntaista keikkarupeamaa kauttaaltaan vaivannut ongelma oli sanalla sanoen rankaiseva äänenvoimakkuus, jolla yhtyeet soittivat. Eräältä vuosien takaiselta keikalta muistoksi saamani tinnitys opetti allekirjoittaneen olemaan lähtemättä millekään keikalle ilman korvatulppia, ja viime sunnuntaina sääliksi kävi heitä, joilta kyseinen oppi on vielä omaksumatta. Seurasin kaikki neljä keikkaa melko taka-alalta, ja ottaessani tulpat välillä kokeeksi pois korvista oli meteli sietämättömän korviahuumaava. Korvatulppien kanssa bändit kuitenkin soundasivat kiitettävän tuhdeilta, joten eivätköhän kyseiset musiikinsuodattimet kuulu taas useamman keikallakävijän vakiovarustuksiin vastaisuudessa. Jos vielä kuukausi takaperin keikkaraporteissa tuli patistettua ihmisiä keikoille, niin viime sunnuntaisen perusteella siihen ei enää ole aihetta. Ja jos vielä hetki sitten kärvistelimme kotona keikkatyhjiön tylsyydessä, niin luonnonlakien mukaan heiluri alkaa nyt lähentyä toista ääripäätään. Kahden viime vuoden koettelemukset muistaen nauttikaamme siis vallitsevasta olotilasta niin kauan, kuin sitä jatkuu.

Raportti: Ossi Kumpula

Kuvat: Peter Saari