”Täyteläisen sähköistä bluesia haudan takaa” – arviossa Gary Mooren ”Live From London”

Helmikuussa 2011 Espanjassa lomamatkallaan ainoastaan 58 vuoden iässä sairaskohtaukseen menehtyneen entisen Thin Lizzy -kitarasankari Gary Mooren musiikillinen perintö elää edelleen. Irkku-herra vaihtoi 1990-luvun taitteessa hard rockin lennosta juuribluesiin ja sivakoi maaliin asti perinteisin eväin. Uransa myöhempien aikojen keskiössä ollut yhdysvaltalaisen delta bluesin sekä Peter Greenin luotsaaman Fleetwood Macin ja Eric Claptonin aikaisen John Mayall And The Bluesbreakersin brittibluesin suuntaan syvään kumartava kitarointikäsityö on tällä livetaltioinnilla jalostuneimmillaan, suorastaan vertaansa vailla. Livekonsertti julkaistaan ensimmäistä kertaa kymmenen vuotta kyseistä konserttia myöhemmin. Kyseessä on upea taidonnäyte Mooren sieluntyöstä sekä taidoista Gibson Les Paulin varressa.

”Live From London” julkaistaan viimeisen päälle viimeisteltynä. Luonnollisen täyteläiseksi miksattu ja masteroitu raaka livealbumi korostaa paitsi Mooren yhtyeen julmettua tyylitajua ja yhteissoittoa, mutta ennen kaikkea poltetta juuribluesille. Ainoastaan 14 kuukautta ennen traagista menehtymistään Lontoon Islington Academylla äänitetty konsertti kertoo, miten kovassa soitto- ja laulukunnossa Moore oli vain vuosi ennen kuolemaansa. Se kääntää oikeastaan vain enemmän veistä Mooren musiikin tosiystävän haavassa. Albumi todistaa, miten paljon liian aikaisin tämäkin musiikillinen tulkitsija otettiin ajastamme pois.

 

Kolmentoista biisin settilista etenee Mooren viimeisiksi jääneistä country & blues -levytyksistä (”Bad For You Baby” ja ”Down the Line”) alkaen John Mayallin ”Have You Heardin”, Donny Hathawayn ”I Love You More Than You’ll Ever Know’n” täyteläisten versiointien kautta Otis Rushin jumalaisten, ikisinisten sävelten (”All Your Love”) kaltaisiin klassikoihin. Aivan setin loppumetreillä herkistellän, totta kai, iki-ihanat, juustoisen ajattomat miljoonahitit ”Still Got The Blues” ja ”Parisienne Walkways” nostattamaan kyynelkarpaloa raavaankin miehen poskelle. Albumin tuotanto on muhkea ja sen soundi pehmeä sekä leveä. Jäljittelemätöntä kitaran itketystä tukevat soundit ovat autenttisen mureat ja rouheat, mutta eivät kuitenkaan piloille silotellut. Yhtyeen yhteissoitto on myös luontaisen saumatonta. Mukana on häpeilemätöntä herkkyyttä, surumielisyyttä ja samalla munaa vaikka muille jakaa.

”Live From London” on todennäköisesti viimeinen ennen julkaisematon, virallinen albumijulkaisu, joka tältä blues-pohjaisen raskaan rockin kitarasankarilta tullaan enää julkaisemaan. Jos tämä kokonaisuus jääkin viimeiseksi Mooren katalogissa, voi tyytyväisenä todeta hienon ja nerokkaan muusikon levytysuran ympyrän sulkeutuneen. Näitä blues-tunnelmointeja kuunnellessa ymmärtää myös hyvin, miksi Moore aikanaan vaihtoi raskaamman käden rock-möykytyksen juurevampaan tavaraan. Moore oli oikein pätevä raskaiden rock-riffien nikkari, mutta tunnelmoijana hän oli vaalean miehen blues-kitaroinnin saralla vertaansa vailla oleva valio. Näitä ristiriitaisen ja päihdeongelmien kanssa kamppailleen taiteilijasielun pohjasta purkautuvia, useaan eri spektriin taipuvia sinisiä säveliä kuunnellessa kaiken maailman soittotekniset bonamassat alkavat tuntua hemmotelluilta pikkupojilta, joille öky isä osti ihan liian hyvät vehkeet ihan liian varhain. Silti ei koskaan sielukkuutta eikä omaleimaisuutta.

9/10

Kappalelistaus:

          1. Oh, Pretty Woman
          2. Bad For You Baby
          3. Down The Line
          4. Since I Met You Baby
          5. Have You Heard
          6. All Your Love
          7. The Mojo (Boogie)
          8. I Love You More Than You’ll Ever Know
          9. Too Tired
          10. Still Got The Blues
          11. Walking By Myself
          12. The Blues Is Alright
          13. Parisienne Walkways

Kommentoi julkaisua