Täyttä rockia – juhla-arvostelussa Deep Purplen 50-vuotias ”Deep Purple In Rock”

Ensikosketustani Deep Purpleen en muista tarkkaan, mutta todennäköisesti se tapahtui aikanaan joko radion tai yhtyeen kokoelmalevyn kautta. Seuraus oli joka tapauksessa se, että brittiyhtyeen persoonallinen musiikki teki minuun vaikutuksen ja Deep Purplen albumeja alkoi tasaiseen tahtiin kerääntyä levyhyllyyni. ”Deep Purple In Rock” löysi myös pian tiensä sinne. Ja ihmekös tuo, kun äänitteeltä löytyvät kappaleiden ”Speed King”, ”Child In Time” ja ”Black Night” kaltaiset hitit.

”Deep Purple In Rock”, joka minulla on hyppysissäni, ei ole alkuperäinen vuoden 1970 painos, vaan vuoden 1995 uusintapainos. Se ei itseäni haittaa, vaan on päinvastoin mukavaa, että äänitteeltä löytyy runsaasti bonusmateriaalia. Tällaisia ovat esimerkiksi pianoversio ”Speed Kingistä” ja instrumentaalinen ”Jam Stew”. Albumille on päätynyt myös useampi Roger Glover -remix, jotka miellyttävät taatusti Deep Purplen vannoutuneimpia kuulijoita, aivan kuten studiojuttutuokiot.

Erityisen kyseistä albumista tekee se, että sillä soittaa ensimmäisen kerran Deep Purplen uusi kokoonpano, ns. Mark II. Yhtyeen rivistö koostui jo aiemmin tutuista Blackmoresta, Paicesta ja Lordista, mutta heidän lisäkseen yhtyeeseen olivat liittyneet Roger Glover ja Ian Gillan. Gillan korvasi yhtyeen aiemman vokalistin, Rod Evansin ja Roger Glover aiemman basistin, Nick Simperin. ”Mark II” -kokoonpanoa voi pitää monessa suhteessa merkittävänä. Ensinnäkin yhtye loi yhden rockin historian merkittävimmistä albumeista ”Deep Purple In Rockin” myötä. Sen lisäksi myös hienot albumit ”Fireball”, ”Machine Head” sekä ”Who Do We Think We Are” ovat samaisen miehistön luomuksia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Mika Järvisen kynäilemä kattava bändihistoriikki, ”Deep Purple – Highway Star” (2018), tietää kertoa ”Deep Purple In Rockin” taustoista runsaasti: Neljännellä pitkäsoitolla vaikuttanut uusi kokoonpano oli nuori, mutta Gillan ja Glover hitsautuivat hyvin osaksi kokonaisuutta. Deep Purplen kosketinsoittaja Jon Lord, joka oli aikaisemmin johtanut yhtyettä pitkälti, ylityöllistyi ”Concerto for Group and Orchestra” -albumin myötä reippaasti paiskiessaan töitä tuplamäärät, mutta kunnianhimoisen sinfoniaorkesteriyhteistyön myötä Deep Purple sai aiempaa enemmän näkyvyyttä niin kotimaassaan kuin Euroopassa. Kyseisen albumin myötä Blackmore sai ottaa enemmän ohjaksia käsiinsä, osittain tämän mahdollisuuden seurauksena ”Deep Purple In Rockista” tuli kivenkova rock-albumi.

Brittiyhtyeen neljäs pitkäsoitto lähtee vihaisesti liikkeelle salamannopealla ”Speed Kingillä”, josta tehdään luonnollisen siirtymä muhkeasti groovaavaan ”Bloodsuckeriin”. Kappaleessa saadaan jo esimakua Gillanin korkealle kapuavasta falsettiäänestä. Gillanin mahtavasta äänestä saadaan nauttia huomattavasti enemmän kymmenenminuuttisessa ”Child In Time” -kappaleessa. Tämä legendaarinen kappale ei kaipaa juurikaan esittelyjä, eivätkä sanat onnistu sille tekemään oikeutta, joten se kannattaa mieluummin kuunnella.

”Child In Time” ei jää albumin ainoaksi progressiivisen rockin teokseksi, vaan ”Fligh Of The Rat” -kappalettakin saa fiilistellä seitsemän minuutin ajan. Kappale on melodioiltaan ja tunnelmaan pirteä, jota kuorruttavat niin Lordin sähköinen kosketinsoitinsoolo kuin Blackmoren riffien revittely. ”Into The Firessa” tahti on raskaampaa ja polkevampaa, ja säröisten riffien myötä kappaleessa on mukavasti stoner rockin katkua. ”Hard Lovin’ Man” -kappaleessa Deep Purple on saanut aikaan vauhdikkaan ja psykedeelisen äänimaiseman, jonka siivillä seitsemän minuuttia kuluu sujauksessa. Pitkäsoiton sokerina pohjalla on mikäs muu, kuin ”Black Night”, joka on korneista lyriikoista huolimatta albumin terävin rock-kappale.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

25 vuotta sitten julkaistun remasteroidun version myötä hupi ei pääty ”Black Nightiin”, vaan tarjolla on vielä kuusi erilaista sovitusta sekä kuusi studiokeskustelua. Jälkimmäiset ovat kirjaimellisesti kuin kurkistus kulissien taakse, jotka ovat hauska lisä, vaikkeivät olekaan kestoltaan yli puoli minuuttia. Toisaalta, sen turvin keskustelut jaksaa kuunnella kokonaan. Erilaisten sovitusten suhteen pianoversio biisistä ”Speed King”, instrumentaalinen ”Jam Stew” ja ”Cry Free” tuovat eniten uutta näkökulmaa albumille. Henkilökohtaisesti koin ”Jam Stew:n” mielenkiintoisimmaksi, sillä kappale on nimensä mukaisesti kuin erikoinen jammailuosio, jolla Deep Purple hulluttelee.

Jälkeenpäin ei ole vaikea ajatella, miksi ”Deep Purple In Rock” on muotoutunut yhdeksi rockin historian merkittävimmistä teoksista. Pitkäsoiton alkuperäiset kahdeksan kappaletta ovat hyvin visionäärisiä, tarttuvia ja rokkaavia. Ennen kaikkea yhtyeen soundi on energistä ja paikoin raivokasta, ja siinä on rock-musiikkiin kuuluvaa vaarallisuuden tuntua. Ja toki Gillanin kiljaisut kruunaavat koko komeuden. 50-vuotias ”Deep Purple In Rock” oli aikoinaan kova luu ja on sitä vieläkin.

Kappalelista:

1. Speed King
2. Bloodsucker
3. Child In Time
4. Flight Of The Rat
5. Into The Fire
6. Licing Wreck
7. Hard Lovin’ Man
8. Black Night (Original Single version)
9. Studio chat
10. Speed King (Piano version)
11. Studio chat
12. Cry Free (Roger Glover remix)
13. Studio chat
14. Jam Stew (Unreeased instrumental)
15. Studio chat
16. Flight Of The Rat (Roger Glover)
17. Studio chat
18. Speed King (Roger Glover remix)
19. Studio chat
20. Black Night (Unedited Roger Glover remix)

Deep Purple Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen