Teardown
Melankolista tunnelmallista metallia esittävä jyväskyläläinen Teardown julkaisee viimein kauan odotetun debyyttialbuminsa nimeltään ”Inner Distortions” 22. maaliskuuta. On sen verran kovasta tekeleestä kyse, että otin heidän kitaristin Sami Ahmaojan piinattavakseni.
Levystä muistelen puhuttaneen jo useiden vuosien ajan – ainakin levytyssopimusta pyritte saamaan jo kauan sitten. Mikä tässä nyt kesti näin kauan kuin kesti?
Sami: Todellakin, aikaa pääsi vierähtämään vähän suunniteltua kauemmin edellisen EP:n jälkeen. Näkisin, että projektin aloittaminen vain odotti sopivaa saumaa alkaakseen kun kaikki osat, niin bändin kuin biisien suhteen alkoi loksahdella kohdilleen entistä paremmin. Tokihan tässä on mukana hillitön itsekritiikki, sillä aluksi toki pitää itse olla enemmän kuin tyytyväinen biiseihin ennen äänitysten aloitusta. ”Signs of (in)humanity” -EP:n jälkeen käytiin läpi vielä hieman rivistövaihdosta ja tällaiset asiat ottavat tovin. Ajatus pitkäsoitosta on kuitenkin ollut jokaisen kopassa jo vuosia ja nyt sen aika viimein oli. Ja kun tapana ei ole mennä perse edellä väärään puuhun, kypsyttely on silloin paikallaan, jolloin lopputulos on optimaalisin.
Mainos päättyy
Debyytin kun voi tehdä vain kerran, niin se pitää olla helvetin hyvä ja erityinen tapaus. Noita EP:itä kun tässä on tullut sorvattua bändillä jos toisellakin niin alkoi myös olla selvää se, että niillä ei pidemmän päälle eteenpäin mennä. Herkullista on tietty saada positiivisia arviota niistä, mutta siinäpä se nyt pitkälti on käytännössä – niin kuulijalle kuin itsellekin jää nälkä, ja niiden elinkaari on suhteellisen lyhyt.
Teardownin musiikkia on kehuttu medioissa niin kauan kuin muistan. Silti levy-yhtiöt eivät tarttuneet syöttiin aiemmin. Mistä arvelet sen johtuvan?
Sami: Arvellahan voi, henkilökohtaisesti näkisin että levy-yhtiöt eivät halua ottaa minkäänlaisia riskejä niin kuin joskus aikoinaan. Yhtyeen tai artistinhan pitää nykyään myydä heti käsittämätön määrä, jonka jälkeen vuorossa onkin seuraava aasi pataan. Varmasti yhtälössä on myös se, että katsellaan miten tosissaan porukka on, eli alkaako bändi leipoa itse albumia ja siten sikariporras näkee myykö bändi vai ei. Näitä arpajaisia asian suhteen on kiva pitää vellittelyn pikkupuheena, mutta eipä moisella kysymyksellä itseänsä kannata juurikaan vaivata.
Jos järkevä tarjous osuu kohdalle, niin Teardown on epäilemättä jo nyt näyttänyt kyntensä monen monta kertaa. En sano että kirves on kiveen lyöty, mutta pakkomielteestä on parannuttu, eli kyseinen diili on yhäkin kirjoittamatta ja ohjat otettiin tällä kertaa omiin käsiin.
Levy on kuitenkin viimein valmis. Siellä on ainakin pari vanhempaa viisua kuultavissa. Miten nämä uudemmat ovat jalostuneet tai minkälaisesta lähtökohdasta olette biisejä ylipäätään tehneet? Kerro ihmeessä, millaista materiaalia olisi tarjoilussa.
Sami: Vanhempia viisuja päädyttiin ottamaan muutama mukaan osittain omasta, mutta myös tuottajamme Aapeli Kivimäen kehotuksesta. Henkilökohtaisesti aikani irvistelin ennen kuin ymmärsin. Mahdollisuus oli tehdä levy täysin uudesta materiaalista, mutta näimme parhaaksi kokonaisuuden kannalta ottaa muutama vanhempi ralli mukaan. Eli tässä asettelussa vanhoille faneille on helvetisti uutta ja uusille faneille täysin uutta materiaalia.
Uusien biisien tekoprosessi oli aavistuksen vaivattomampi. Yleensä kuvio menee niin, että tekaisen biisiaihion, johon jokainen sitten tuo omansa ja sitten biisiä veivataan Lutakon kellarissa kuntoon – elikkä suhteellisen perinteinen kuvio. Uuden materiaalin kanssa kuitenkin jo sikiövaiheessa porukka tiesi, että biisit tulevat toimimaan ja loppu olikin sitten pitkälti koristelua ja hienosäätöä ilman suurempaa arpomista.
Mitä tuossa kuulin levyn etukäteen ja minusta levyn tunnelma on vieläkin haikeampi sekä melankolisempi kuin ennen. Myös uusia sävyjä olen havaitsevinani. Toisaalta se on taas voimakas ja siihen on saatu kaikki osa-alueet yllättävän tasavahvoina mukaan; yksikään elementti ei jyrää toista.
Sami: Pitää tietää ja tehdä sitä missä on hyvä ja yrittää olla kokoajan parempi kuin ennen. Teardownin musiikissa on aina ollut mm. mainitsemasi melankolisuus, niin kuin myös voimakkaat revittelyt ja on luonnollista, että levyä tehdessä hommaa kehitetään kokoajan pidemmälle ja paremmaksi. More is more. Omat fiilikset ovat sellaiset, että onnistuttiin helvetin hyvin luomaan uutta lähtemättä liikaa häröilemään juurilta.
Mainos päättyy
Tähän päälle Studio Watercastlen Arttu Sarvanne ja Finnfoxin Mika Jussila vetämään homma pakettiin, niin soundimaailma ei voi olla väärin millään tavalla. Omasta puolestani sanoisin, että uusissa biiseissä on hieman rankempaa ja synkempää puolta Teardownista, kuten kappaleessa ”Horns”, jossa esimerkiksi sahauskitarat vetävät kuin mustassa metelissä konsanaan, kun taas toisaalta kappaleessa ”The Deserted” on edelliseen verrattuna huomattavasti rokimpi meininki. Vaihtelevaisuutta pitää olla tai homma menee tylsäksi, niin kuuntelijalle kuin bändillekin.
Teardownia on joissakin arvosteluissa verrattu muun muassa The Gatheringin ja Paradise Lostin hengenheimolaiseksi, kuitenkin varsin omanlaiseksi. Häiritsevätkö noin selkeät vertailut ja onko joskus käynyt niin, että kriitikko on täysin kuutamolla musiikista ja vertailut menneet ihan metsään?
Sami: Hehe, no epäilemättä ihmisten on johonkin tuttuun aina verrattava, etenkin jos se on jotain uutta mitä kuulee. Asia nyt ei häiritse vaikka itse ei olisikaan samaa mieltä. Arvostan jokaista näkemystä meidän materiaalista, oli se sitten hyvää tai huonoa. On helppo sinänsä nauraa partaansa kun esikuvia ei ole, mainitusta The Gatheringista en esimerkiksi piittaa saati sitä sen enempää kuunnellut, mutta jos joku näkee että meissä on samaa, olkoon niin.
Ylilyöntejä ei kuitenkaan ole tullut vertailuiden suhteen siis. Aikoinaan kun soittelin eri yhtyeessä mustaa meteliä ja tykittelin tremolotuksia otsa kuprulla, niin eräs arvostelija kehui musiikin flamenco-vaikutteita, se riipaisi silloin hieman pintaa syvemmältä, haha!
Mainos päättyy
Entäs sitten lyyrinen anti, millaisissa maailmoissa siellä liikutaan ja kuinka tärkeässä osassa Teardownin musiikkia on itse sanoma?
Sami: Sanoituksia on toden totta hiottu ja fiilistelty paljonkin, eli on tietysti selvää, että lyriikat ovat erittäin tärkeät ja vahva osa kokonaisuutta. Meillä kuvio menee pitkälti niin, että teen lyriikoista raakaversion, luon lähtökohdan ja Katja (Pieksämäki, laulu) ja Pipsa (Niemi, koskettimet) hoitavat paketin sitten lopulliseen muotoonsa. Nämä kaksi henkilöä ovat uskomaton yhdistelmä sovittamaan!
Levy kantaa nimeä ”Inner Distortions”, josta varmastikin voi maalailla niitä fiiliksiä ja sielun maisemia, missä levyn teemoissa mennään. Jos nyt muutaman asian nostan esille, niin olkoot se sitten esim. ”depression kautta vihaan ja takaisin”, eli julmin sotatanner ihmiselle on hän itse itselleen ja kun omat kädet käyvät pakkopaidasta, niin silloin ollaan tarinoiden sisällä voimakkaasti.
Nyt kun levy on pian julki, niin tietysti kaikki projektissa mukana olleet tahtovat että sitä myydään kuin saippuaa. Jos joku ei ole ihan varma ostopäätöksestään, niin nyt voit käännyttää tai ainakin kertoa, kun ostaa teidän levyn, mitä saa?
Sami: Valinta on erittäin helppo kun tietää minkälainen setti on tarjolla. ”Inner Distortions” -albumi ei ole kaikille kaikkea, vaan persoonallinen, viimeisen päälle tehty ja monitasoinen teos, josta löytyy niitä uusia juttuja jokaisella kuuntelukerralla. Periaatteessa bile- ja krapulamusiikki samassa paketissa, haha. Ja sanottakoon, että jos siellä kaupassa jostain syystä vielä empii, niin onpa levyn takakannessa QR-koodi, josta pystyy kuuntelemaan viisun levyltä.
Levy ilmestyy siis 22. maaliskuuta, mutta keikkailu platan tiimoilta ottaa ikään kuin varaslähdön jo viikkoa aiemmin Kuritushuone XV -tapahtumassa Helsingissä PRKL Clubilla, jossa soitatte yhdessä Less Than Three ja (Psychoparalysis) -bändien kanssa. Minkälaista meininkiä on luvassa Teardownin noustessa lavalle ja muut bändit edustavat räyhempää osastoa, eli kuinka luulette tekevän vaikutuksen heidänkin faneihin?
Sami: Kattaushan on juuri optimaalisin bändien kesken jos miettii yleisön puolesta, ja totta kai on hienoa lähteä vetäisemään yhteiskeikkaa kyseisten hienojen orkestereiden kanssa. Näen sen positiivisena siis, että ilta pitää sisällään monenlaista metelöintiä ja Teardownin puolesta ei koskaan olla oltu pönöttäjiä lavalla, vaan vedetään sellainen herbiina-helvetti kehiin, jolloin soittajat ja yleisökin saa takuuvarmat ”teräsniskat” seuraavalle päivälle. Tässä kun on levyn tekemisen tiimoilta jouduttu hieman hiljentämään keikkailua, niin nyt päästetään höyryt ulos, perkele!
Mainos päättyy
Varsinaisia levynjulkistamisbileitä juhlitaan sitten viikkoa myöhemmin bändin kotikaupungissa Jyväskylässä ja tästä alkaa tiuhempaakin keikkailua.
Sami: Kyllä vain, tällainen tilaisuus prikulleen perjantaina 22.3. tarjoutui Jyväskylän legendaarisen Pub Katseen lavalle. Tiedossa on erikoiskekkerit Katseessa kun lauteilla on myös Manzana ja The Fallen (UK). Teardown tulee kyllä rykäisemään epäilemättä sellaisen hässäkän kehiin että itseäkin homma meinaa hirvittää, onko kyseessä enemmän meininkiä ja vähemmän oikeita sointuja?! Tuona iltana meillä on syytä juhlistaa lähes vuoden kestänyttä prosessia suunnitelmasta toteutukseen, valmiiseen ja julkaistuun levyyn. Eli tervetuloa vaan mukaan kekkereihin!
Teardown alkaa olla vähitellen ainakin nimenä tuttu orkesteri Suomessa muillekin kuin asiaan vihkiytyneille. Ette ole untuvikkoja ulkomaillakaan, sillä kotimaan rajojen tuolla puolen, eli itäisessä Euroopassa ja Saksassa tulitte reissanneeksi jokunen vuosi takaperin. Jäikö tuosta reissusta minkälainen fiilis näin jälkikäteen ajateltuna ja lähtisittekö uudestaan, mikäli kutsu käy?
Sami: Rundista jäi erittäin hyvä maku ja jumalaton nälkä on päästä reissuun uudestaan. Oli hienoa nähdä kuinka sakki innostuu maasta riippumatta, ja siten reissu pönkitti meille myös fiilistä entisestään että juttu toimii. Epäilemättä nyt kun kiekko on kohta pihalla ja kilometrejä enemmän takana, setit eivät muuta kuin paranisi. Jos kutsu käy niin valmiita ollaan ehdottomasti, siitä ei ole mitään epäilystä.
Ollaan avoinna kaikelle rundaamiselle, kuin myös vaihtarikeikoille bändien kesken, joten meihin voi ottaa yhteyttä sähköpostitse teardownband@gmail.com.
Kokoonpanosta vaikuttaa useampi musikantti muissakin orkestereissa. Basisti Mika kitaroi myös Hayley´s Royal Whoresissa, joka lähtee piakkoin 15 keikan Euroopan kiertueelle uuden levynsä tiimoilta. Sinä ja Jari soitatte Lucidity-bändissä ja onpa vokalisti Katja nähty Kuorosota-ohjelman lisäksi laulamassa parissa bändissä. Kuinka tärkeänä prioriteettina Teardown on tässä kuviossa vai ovatko kaikki bändit samanarvoisia?
Sami: Homma on erittäin yksinkertainen, kuka buukkaa päivämäärän ensin – se on siinä ja jos päällekkäisyyksiä tulee niin tuuraajaa kehiin. Ellei Katjasta ole kyse, me muut ollaan korvattavissa periaatteessa. Eli ei voi sanoa, että mikään bändi olisi ylitse muiden tässä kattauksessa. On erittäin piristävää päästä soittamaan muita soittimia muissa projekteissa, kuten esimerkiksi Mika kitaraa HRW:ssa ja henkilökohtaisesti taas pääsen toteuttamaan itseäni ja vanhoja himojani basistin roolissa Lucidity:ssa. Pitkällä juoksulla Teardown-homma pysyy silloin freesinä ja on aina miellyttävää palata työstämään tätä.
Kiitos tästä. Saat sanoa loppuun ihan mitä tahansa mahdollisille nykyisille ja tuleville faneillenne.
Sami: Tervetuloa vaan PRKL Clubille katsomaan helvetin kovia bändejä 16.3.2013! Kannattaa käydä ihan fiilarin takia tsekkaamassa myös meidän keikkablogi nettisivuilta ja uusi biisi totta kai. Levy mistä olemme tämän haastattelun ajan puhuneet, on tilattavissa Levykauppa Äx:sta.
Kirjoittanut: Petri Klemetti
Livekuvat: Ilpo Tuulenkari