Teknisen death metalin grand slam – Rivers Of Nihilin “The Work” on mestariteos

Kirjoittanut Santtu Paananen - 23.9.2021

Harmi, että albumin voi kuulla ensimmäistä kertaa vain kerran. Yhdysvaltalainen death metal -jyrä Rivers Of Nihil esittelee neljännen kokopitkänsä, joka on syksyn 2021 metallitapaus.

Rivers Of Nihiliä on tavattu sijoittaa teknisen death metalin genren alle. Esikoislevyltä “The Conscious Seed of Light” asti bändi on tarjonnut intensiivistä, murskaavaa ja teknisesti briljanttia kuolometallia. Merkittävin muutos bändin uralla tapahtui edellisen, vuonna 2018 julkaistun “Where Owls Know My Name” -levyn kohdalla. Saundien kirjoa laajennettiin jos jonkinlaisilla elektronisilla efekteillä, genrehyppelyillä ja saksofonisooloilla. Vaikka en kolmatta levyä aivan täysosumana pidäkään, erottui Rivers Of Nihil edukseen laajaksi paisuneesta teknisen death metallin skenestä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

“The Work” vie kuulijan Rivers Of Nihilin uusille eksperimentaalisille vesille. Levy pitää sisällään bändin kaikista raskaimpia sekä kaikista kevyimpiä hetkiä. Saundit ovat loppuun asti viilatut: kitarat sahaavat, tuplabasarit jylisevät. Elektroniset elementit kaikuvat usein vaimeina soitannan taustalla melkeinpä subliminaalisin vaikutuksin. Teknisessä death metallissa kuulee taajaan liian siloteltua tuotantoa, etenkin nakuttavissa rumpusaundeissa.

Keskiverto techdeath -bändi on äänituotannoltaan vetinen raastepöytä. “The Work” on rasvainen, marmorinen, muhkea entrecôte.

Ilahdun siitä, että bändi tuntuu vihdoin löytäneen hieman lisää sävyjä sävellysten tunnekirjoon. Siinä, missä edeltäjä tuntui laadukkaalle, mutta intensiivisyydessään tasapaksulle, Nihilin uusimmalla on tilaa hengittää. Kun on tilaa hengittää, äkillisesti kuristusote tuntuu sitä lujemmin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

En kykene enkä tohdi puhua “The Workista” muuten kuin ylistäen. Ensimmäisellä kuuntelulla jo sen huomasin: nyt on luureissa poikkeuksellista tavaraa. Rivers Of Nihil on saanut tasapainotettua sovitusten progressiivisuuden raa’an ja raivokkaan ilmaisun kanssa. Molemmat vahvistavat toisiaan.

“The Workilla” on oma, mystinen tunnelmansa, jota on vaikea määritellä. Vaikka levy pitää sisällään jopa southern rock -henkisiä hetkiä a’ la “Wait”, ja kaihoisia saksofoniosioita a’ la “The Void from Which No Sound Escapes”, taustalla lymyilee jotain. Jotain uhkaavaa, kuin hetkelliset turvan hetketkin olisivat vain heikoilla jäillä seisomista. Välillä uhkan tuntu tuodaan päin kasvoja suorastaan kauhuelokuvamaisilla nostatuksilla.

“The Work” on eheä paketti, jolla ei ole biisinkään vertaa löysää. Levyllä käytetään samanlaista jippoa kuin edeltävällä julkaisulla: aloitusbiisin melodioihin palaamista myöhemmässä kohtaa levyä. Tämä sitoo albumikokonaisuutta yhteen, ja antaa tunnun levyn yhtenäisyydestä. Biisijärjestyksessä erirytmiset ja -tunnelmaiset vedot loksahtavat yllättävän loogisesti paikoilleen. Hyvä esimerkki on kappale “MORE?”, joka levyn keskellä pamahtaa naamalle ylinopeudella blastaten alkavalla introllaan, juuri oikeassa välissä. On vaikea käsittää, kuinka näin erilaiset kappaleet on saatu leivottua näin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Erityismaininnan ansaitsee lähes 12-minuuttinen päätösbiisi. Kyllä, kuulostaa progekliseeltä, mutta bear with me. “Terrestria IV: Work” jatkaa ensimmäisellä levyllä aloitettua Terrestria-sarjaa ensimmäisellä oikeasti laadukkaalla teoksella. Neljäs biisisarjan osa on jumalattoman massiivinen, polveileva, paatoksellinen ja eheä matka. Rivers Of Nihil kokoaa päätöseepokseen kaikki aseensa ja päästelee, minkä pystyy. Usein tämän pituisissa biiseissä on helppo osoittaa jotain, mitä olisi mahdollista karsia. “Terrestria IV: Work” ei pidä sisällään mitään karsittavaa. Napakymppi, très bien, perkele.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Tällainen levy vetää kirjoittajan nöyräksi. Vastaan on tullut jotain mykistävää ja vaikeasti kuvailtavaa loistokkuutta. Oikean mestariteoksen tunnistaa ehkä juuri tästä mystisestä aurasta. Kuuntele levy, jos korvasi kestävät tuplabasareita ja karjuntaa. Kuuntele, jos tuntuu, ettei metalliskene ole tarjonnut hetkeen mitään mielenkiintoista. “The Work” on maailma, johon upota.