Temple Balls lähtee kiertueelle loppukuusta ilmestyvän albuminsa tiimoilta

Kirjoittanut Teemu Esko - 13.2.2017

Oululaisen hard rock -yhtyeen Temple Ballsin esikoisalbumi ”Traded Dreams” julkaistaan perjantaina 24. helmikuuta. Ranka Kustannuksen julkaisema ”Traded Dreams” on äänitetty maailmantähtien suosimassa Karma Sound Studiosissa Thaimaassa viime toukokuussa. Levyn on tuottanut ruotsalainen Tobias Lindell, joka on aiemmin työskennellyt muun muassa Europen, Mustaschin ja H.E.A.T.in kanssa. Lindell kertoo yhtyeistyöstään yhtyeen kanssa:

”Meillä oli mukavat pari viikkoa studiossa. Temple Balls todella rokkasi. He olivat hyvin valmistautuneita ja todellisia ammattilaisia. Odotan innolla pääseväni työskentelemään heidän kanssaan uudestaan lähitulevaisuudessa”

Albumin ensimmäinen single, syyskuussa julkaistu ”Hell And Feelin’ Fine” kipusi Spotifyn soittolistoille ja sai mukavasti soittoaikaa muun muassa Radio Rockin taajuudella. Toinen single ”Off the Grid / Under My Feet” julkaistiin tammikuun lopulla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Viime vuoden aikana Temple Balls ahkeroi studion lisäksi esiintymislavoilla. Palaute kotimaisilta festivaaleilta on ollut suorastaan mairittelevaa, ja keikat Queenin, Deep Purplen ja Uriah Heepin lämmittelijänä ovat todistaneet bändin istuvan mainiosti myös isommille lavoille.

Temple Ballsin koko kevään kestävä levynjulkaisukiertue alkaa 45 Specialista Oulusta lauantaina 25. helmikuuta. Tähän mennessä ovat varmistuneet myös keikat Vimmassa Turussa 5.4., Jack The Roosterissa Tampereella 6.4., Lutakossa Jyväskylässä 20.4., Semifinalissa Helsingissä 21.4. ja Nummirockissa Nummijärvellä 23.6..

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat