Tenacious D toi visuaalisen megapläjäyksen Oslon Spektrumiin

Tätä hetkeä olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Tenacious D:n debyytialbumi ”Tenacious D” julkaistiin vuonna 2001 ja olen siitä päivästä asti halunnut nähdä bändin livenä. Ongelmaksi on muodostunut kuitenkin se, ettei bändi ole koskaan käynyt Suomessa. Se on kuitenkin käynyt Tanskassa neljä kertaa, Norjassa kaksi kertaa ja Ruotsissa viisi kertaa, mutta Suomessa tai edes Venäjällä bändi ei ole koskaan vieraillut. Oli aika ottaa ohjat omiin käsiin ja matkustaa bändin keikalle Norjaan. Oliko keikka matkan arvoinen? Se selviää myöhemmin raportissa.

Illan lämmittelijänä oli Wynchester. En pysty sanomaan bändistä mitään, koska LiveNation Norja toimii hiukan eri tavalla kuin Suomen vastakappale. En päässyt Spektrumiin kuin vasta hiukan ennen Tenacious D:n keikan alkua. En kuitenkaan usko menettäneeni mitään maata mullistavaa, joten bändin missaaminen ei minua suuresti harmittanut. Paikkani oli istumakatsomossa, mikä ei aiheuttanut mieliharmia, sillä permanto oli todella täyteen buukattu. Oli oikein mukava istua keskellä katsomoa ja vieläpä siten, että molemmilla puolilla oli kaksi tyhjää penkkiä. Suomesta poiketen sekä permannolla että katsomossa oli sallittua juoda alkoholia, ja myynti näytti käyvän oikein hyvin. Katsomossa ei myöskään ollut yhtään huonoa paikkaa, sillä paikat olivat suoraan vastapäätä lavaa kohden, joten kenenkään ei tarvinnut istua poikittain tai pää vinossa. Todella hieno idea mutta rajoittaa tapahtumapaikan asiakasmäärää todella radikaalisti. Täyteen Spektrumin saliin mahtuu alle 10 000 katsojaa, kun Hartwall Areenalle mahtuu liki 16 000 katsojaa. Spektrum oli lähes loppuunmyyty, ainoastaan yläkatsomosta löytyi muutamia hajapaikkoja. Tenacious D:lle löytyy selvästi pohjoismaista katsojakuntaa.

Tenacious D julkaisi viime vuonna levyn nimeltä ”Post-Apocalypto”, johon kuului myös kuusiosainen animaatiosarja, joka esitettiin YouTubessa. Animaatiosarjan kesto on kokonaisuudessaan hiukan yli tunti, ja se sisältää suuren osan uuden albumin kappaleista. Animaatiosarjasta päästäänkin nätisti illan tapahtumiin: Lava oli rakennettu hiukan eri tavalla kuin mihin olen tavallisesti tottunut, sillä puolessa välissä lavaa oli ”hyttysverkko”, jonka läpi näki oikeassa valaistuksessa. Valaistusta muuttamalla ja videotykin avustuksella tuohon ”hyttysverkkoon” saatiin projektoitua myös kuvaa. Se aukaisi aivan uusia sfäärejä siihen, mitä esityksen aikana pystyttiin tekemään. Suurimman osan ajasta näkyi vain osa esirippua, mutta screenille heitettiin kappaleiden välissä lähes koko ”Post-Apocalypto” -elokuva. Tämä oli ainakin minulle ensimmäinen kerta, kun näen vastaavaa. Se loi todella hienon visuaalisen show’n koko illalle, tai ainakin sen ensimmäiselle puoliajalle.

Ensimmäisellä puoliajalla käytiin läpi 11 kappaletta ”Post-Apocalypto” -levyltä, ja kappaleiden välissä näytettiin videoita animaatiosarjasta. Oma mielipiteeni levystä ei ole järin positiivinen, ja verrattuna yhtyeen kahteen ensimmäiseen levyyn se on todella surkea. Eli ensimmäinen puoliaika ei antanut minulle juurikaan suurta kuuntelunautintoa mutta sitäkin enemmän visuaalista nautittavaa. Show menee suoraan kärkikastiin niin Roger Watersin The Wall -kiertueen kuin Rammsteinin kiertueiden kanssa. Siitä on vaikea pistää enää paljoa paremmaksi, joten saa nähdä, mitä Rammstein pystyy tekemään tulevalla kiertueellaan Tampereella.

Tenacious D esiintyi tuon ”hyttysverkon” takana koko ensimmäisen puoliajan. Muutamassa minuutissa lavaa kuitenkin muutettiin niin, että tuo väliverho revittiin alas, ja Jack Blackin ja Kyle Gassin monitorit siirrettiin lavan reunalle. Siinä vaiheessa myös taustabändi sai hiukan valaistusta, sillä ensimmäisellä puoliskolla sitä ei juuri näkynyt pimeydessä ja videoiden takaa.

Toinen puolisko oli pyhitetty bändin suurimmille hiteille eli juuri niille kappaleille, joiden vuoksi olin saapunut paikalle. Vaikka ”hyttysverkko” poistettiin lavalta, pyöritettiin videokuvaa silti niin bändin takana olevalla screenillä kuin myös sen ympärillä olevalla esiripulla. Visuaalinen puoli laski kuitenkin todella, todella dramaattisesti ensimmäisen puoliajan show’sta. On ymmärrettävää, että tuollaisen show’n valmistelu maksaa maltaita. Ja on ehkä myös päätetty, etteivät vanhat hitit tarvitse niin suurta show’ta, koska kappaleet puhuvat puolestaan. Niinhän se myös oli. Jos yleisö oli ensimmäisellä puoliajalla osassa kappaleista mukana ”ihan hyvin”, niin vasta toisella puoliajalla yleisö räjähti vauhtiin. Ei ollut yhden yhtä kappaletta, jossa yleisö ei olisi laulanut mukana, sillä kaikki tunsivat kappaleet kuten ”Kickapoo” tai ”Wonderboy”.

Illan pääsetin viimeinen kappale oli ”Double Team”. Sen aikana esiteltiin koko yhtye, ja kaikki saivat omat soolonsa mukaan lukien valomies. Taustabändiin ei kuulunut ketään sen ”suurempaa nimeä”. Oli kuitenkin hienoa, että noille soittajille oli annettu show’ssa omat hetkensä, ja saihan bändin toinen kitaristi myös esittää itse demonia kappaleessa ”Beelzeboss (The Final Showdown)”.

Koko esityksen yhteisaika oli hiukan vajaa kaksi tuntia, joten rahalle sai vastinetta ainakin Tenacious D:n esityksen muodossa. Nuo kaksi tuntia kuluivat kuin siivillä etenkin toisen puoliajan aikana. Olisin voinut jatkaa bändin kuuntelua hamaan tulevaisuuteen asti. Lienee kuitenkin ihan hyvä asia, että osa kappaleista jäi vielä kuulematta, niin on vielä jotain, mitä odottaa seuraavalta keikalta (kuten esimerkiksi ”Classico”-kappale).

Palatakseni alkuperäiseen kysymykseeni ”oliko matka Norjaan asti sen arvoinen, että näki Tenacious D:n livenä?” Oli! Keikka on yksi unohtumattomimmista keikoista, joita olen koskaan nähnyt. Yleisö oli täysillä mukana – se pääsi näkemään hienon visuaalisen show’n ja kuulemaan juuri niitä hittejä, joita se halusikin kuulla. – Onko Jack Blackin lauluääni maailmanluokan tasoa, tai onko Kyle Gassin huilutaidot paremmat kuin Itzhak Perlmanin? No ei todellakaan ole! Mutta tarjoaako bändi helposti sulatettavaa ratkiriemukasta hupia, jonka muistaa vielä vanhainkodissakin? Kyllä, ehdottomasti. Jos et ole koskaan edes kuullut bändistä, niin kannattaa katsoa bändin elokuva ”The Pick of Destiny”, ja sen jälkeen uppoutua yhtyeen kahteen tai kolmeen ensimmäiseen albumiin.

Toivottavasti bändi tulee seuraavalla kerralla myös Suomeen. Jos niin ei pääse kuitenkaan tapahtumaan, tiedän, että matkaan jälleen johonkin toiseen Pohjoismaahan todistamaan tuota show’ta.

Kappalelista:

Post-Apocalypto:
1. Hope
2. Making Love
3. Take Us Into Space
4. Fuck Yo-yo Mama
5. Daddy Ding Dong
6. Robot
7. Colors
8. JB Jr Rap
9. Woman Time
10. Savet he World
11. Post-Apocalypto Theme (Reprise)

Greatest Hits:
12. Rize of the Fenix
13. Low Hangin’ Fruit
14. Sax-a-Boom
15. Roadie
16. Kickapoo
17. Beelzeboss (The Final Showdown)
18. The Metal
19. Dude (I Totally Miss You)
20. Kielbasa
21. Tribute
22. Double Team

Encore:
23. Wonderboy
24. Fuck Her Gently

Raportti: Marko Valve