Teos, johon uppoutuminen vaatii aikaa – arviossa Hippo Taatilan ”A.W. Yrjänä, Alkemisti”
A.W. Yrjänä tunnetaan CMX-yhtyeen keulahahmona, mutta hänen uransa ulottuu musiikkia laajemmalle. Runoilijana ja kirjailijana hän on rakentanut omaleimaisen, kerroksellisen tuotannon. Tätä kokonaisuutta tarkastelee nyt Hippo Taatilan ylöskirjaama teos ”A.W. Yrjänä, Alkemisti”.
Jo ensivaikutelmaa teoksesta voisi kuvata kiehtovaksi, sillä katseeni kiinnittyy monia symboleita omaavaan kanteen. Vilkaisen uuden kirjan käsiini saatuani aina ensimmäisenä sisällysluettelon, ja niin tein nytkin. Huomioin, että lukujen nimet ovat varsin mielenkiintoisia, esimerkkeinä näistä Lapinkaste, Maailman ilkein mies ja Talvipäivänseisaus. Toki pistin merkille myös sivujen kunnioitettavan määrän, joka opuksen koon huomioon ottaen ei tullut yllätyksenä.
Teos ei kerro tarinaa pelkästään A. W. Yrjänästä, vaan myös Aki Villestä ja kuinka nämä kaksi eroavat toisistaan. Tuo pohjalaisen ja lappilaisen poika puhuttelee vanhempiaan etunimillä ja tarkkailee aikuisia hyvin kiinnostuneena. Toki Aki Villen lisäksi kirja on myös omalla tavallaan koko perheen tarina ja se kerrotaan paikoitellen hyvin suorasanaisesti, mitään silottelematta.
”A.W. Yrjänä, Alkemisti” piirtää mukanaan myös ajankuvaa edeten kronologisesti. Kirjan myötä voikin antautua melkoiselle aikamatkalle, sillä sivuilla mainitaan niin Rockradio, Dingomania, kuin Lista Top 40 -ohjelmakin, joista etenkin jälkimmäistä seurasin itsekin niin tv:n kuin radion välityksellä. Vaikka kyseessä ei olekaan varsinaisesti musiikkikirja, vilisee sivuilla silti paljon suomalaisen rockmusiikin historiaa, sekä monille tuttuja nimiä. Mukana on myös tilanteita, jossa lukija kokee jännityksen sekaista empatiaa: mitä tehdä, kun hetkeä ennen Strömsö-ohjelman nauhoituksia sinulle kerrotaan, että haastattelu tapahtuu toisella kotimaisella kielellä ja omista ruotsin kielen opinnoistasi on jo jonkin aikaa?
A.W. Yrjänästä puhuttaessa monille – niin myös itselleni – nousee ensimmäisenä mieleen CMX. Lienen poikkeavaa valtavirtaa, mutta kyseinen yhtye ei ole koskaan itsessäni resonoinut sen suuremmin. Tämän vuoksi saatoin hieman epäröidä kirjaan tarttumista, mutta jostain syystä se silti kiinnosti. Onneksi tein niin, sillä Alkemistissa keskitytään Yrjänän muuhun elämään, mystikonpolkuun ja henkilökohtaiseen kulttuurihistoriaan. Toki väistämättä CMX tulee myös käsiteltyä, koska ilman sitä tarina ei olisi kokonainen.
”A.W. Yrjänä, Alkemisti” on melkoinen eepos ja siihen pystyy uppoutumaan useaksi toviksi ilman, että tarvitsee pelätä luettavan loppuvan liian pian kesken. Hippo Taatila on sukeltanut aiheeseen niin syvälle kuin vain on mahdollista ja teokseen on upotettu lukematon määrä työtunteja. En tiedä onko mahdollista tuntea ketään henkilöä läpikotaisin, ainakaan kirjan sivuilta luettuna, mutta tämän luettuaan siinä ollaan A. W. Yrjänän kohdalla edes hieman syvemmällä. Teos ei pelkästään kerro tarinaa vain Yrjänästä tai hänen perheestään, vaan se herättelee onnistuneesti myös lukijan omia ajatuksia, sekä maailmankatsomusta.
