Terhenetär – Metsänhenkien tanssi

Kirjoittanut Sirpa Nayeripoor - 20.1.2017

Mikkelistä ponnistava folk metal -tulokas Terhenetär perustettiin vuonna 2007. Erinäisten demojen ja”Korven kosto” – EP:n (2014) kautta on edetty järjestyksessä toiseen, jo sisällyksellisestikin laajempaan EP-kiekkoon nimeltä ”Metsänhenkien tanssi”, joka julkaistiin 13.1.2017. Vauhti ei ole huimannut päätä, mutta sillä ei ole merkitystä. Merkityksellistä on ylipäänsä eteenpäin meno ja kyky kehittyä sekä sisäistää ja muuttaa musiikiksi inspiroivia elementtejä. Ja Pohjolan mystinen ja karun voimaannuttava luonto on tällekin bändille ideoita puskenut.

”Metsänhenkien tanssilla” on etäännytty jo hyvän matkaa edellisestä EP:stä. Biisit ovat monitahoisempia ja osittain kypsempiä, vaikka edelleen suurimman osan levystä sitä ihan omaa ääntä vielä haetaan. Vaan alkaahan se lopussa löytyä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levy jakautuu aihepiiriltään kolmeen osaan, jotka on otsikoitu erikseen. ”Ikutursoa” hallitsee luonnollisesti vesielementti, ja ”Metsänhenkien tanssin” hallitseva teema on metsänpeitto, kansanperinteestä tuttu erikoinen katoamiskokemus. Kolmas osa on itsessään yksi laajempi, yli kahdeksanminuuttinen biisi nimeltä ”Surumieli, varjosielu”.

Kaiken kaikkiaan levyllä on kuusi raitaa, ja osittain rakenteessa sovelletaan tarinanomaista konseptirakennetta. Viimeinen raita eroaa ja kohoaa levyltä kuitenkin omaan kastiinsa, ja poikkeuksellisesti aloitankin arvioinnoin tästä aika hienosta päätösraidasta. ”Surumieli, varjosielu” siirtyy synkän aihepiirinsä takia enemmänkin dark folkin alueelle. Lyriikoissa hyödynnetään enemmän ja vähemmän kalevalamittaa alkusointuineen sekä muinaisuomalaista pahan pois manausta. Ensimmäinen mielleyhtymä, joka tästä tuli, oli Paaran debyyttilevy ’Yön olevainen puoli’ (2015) ja sen avausraita manauksineen. Musiikillisesti ”Surumieli, varjosielu” toimii levyllä kaikkein parhaiten. Sen pitkähkö kokonaisuus pysyy pääsääntöisesti hyvin kasassa lukuisista siirtymistä huolimatta, ja folkelementit metallisen tekstuurin sisällä on onnistuttu integroimaan sisään niin hyvin, että Moonsorrow’n ”Jumalten aika” (2016) taitaa elää ja vaikuttaa vahvasti alitajunnassa. Ja toki Moonsorrow’n aiempikin tuotanto on näyttänyt olevan Terhenettärelle tärkeä esikuva alusta alkaen. Mutta mikä huomionarvoista, tällä päätösraidalla on onnistuttu löytämään omaa väriä. Rauhassa kasvavan, akustisen intron jälkeen voimasoinnuilla räjähtävä satsi ja Joonan miehen mittoihin kasvanut rääkylaulu ja asenne ovat riemukasta ja koskettavaa kuultavaa. Tremolot ja blast beat avaavat hienosti synkät lyriikat, samalla kun mollivoittoiset, todella kauniit melodiat kutovat taitavasti kokonaisuutta yhteen. Nämä tutut ja perinteiset elementit näillä metallin alueilla on onnistuttu nyt järjestämään tavalla, jossa soi jo jotain originaalia. Hyvin tärkeä pointti on sekin, että sävellysteknisesti on edetty kiirehtimättä. Aina introsta lähtien osaset nivoutuvat toisiinsa enimmäkseen luontevasti ja orgaanisesti. Koukkujakin satsista löytyy. Turhaan oli tämä biisi levyn viimeiseksi jätetty. Se olisi toiminut vaikka avausraitana.

Varsinainen levyn avausraita ”Aaltojen alla” jääkin tätä vasten vähän torsoksi. Sinänsä kauniisti ja eheästi alkava satsi luonnonääniambienteilla, akustisilla soittimilla, harmonikallakin sekä moniäänisyyttä hyödyntävällä kuorolla on ihan ok. Mutta kaksi ja puoliminuuttisen biisin aikana  ohjelmoidut äänet ja lopulta rääkylaulu ja vielä sähköiset tremolokitarat päälle eivät oikein ehdi nivoutua onnistuneesti yhteen kokonaiseksi biisiksi. Aiheiden kehittely tuntuu jäävän kesken. Puolta enemmän pituutta biisiin tai pelkkä akustinen intro pelkillä puhtailla lauluilla olisi saattanut toimia levyn kokonaisuuden kannalta paremmin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kakkosraita ”Veden valtias” pääsee näyttämään, että tältä poppoolta löytyy äkäistä viikinkimenoakin. Hyvä niin. Iku Turson olemus kohoaa konkreettisen oloiseksi voimasointuriffien, blast beatin ja jyrähtävän vokalistin avulla. Biisi alkaa lupaavasti, not bad, mutta mitä tapahtuu keskivaiheilla? Oletan, että intertekstuaalisuus ”Mikki Hiiri merihädässä” – lastenlauluun on tarkoituksellinen huumoripiikki. En osaa sanoa, miten tämä livenä toimisi, mutta näin levyllä saattaa vähän hämmentää, riippuen kuulijan huumorintajusta. Viimeiseksi jäävä mielikuva itse musiikillisesta osaamisesta on kuitenkin positiivinen.

Levyn keskimmäisen osion kolme biisiä asettuvat metsä-teemaan. Musiikillisesti hypätään Finntrollin viitoittamalle polulle poljentoineen ja kromaattisia kulkuja soveltaen. Antaisin plussaa osion ensimmäiselle biisille ”Hämärän mailla” yhtenäisenä pysyvästä rakenteesta ja tietenkin vokalistin vahvasta tulkinnasta. Joona Rautiainen on loistava ja karismaattinen keulahahmo tälle bändille, minkä kyllä havaitsin jo aikoja sitten. Jos vielä biisin lyriikoita ajatellaan, voi tietysti kysyä, millä tavoin musiikillinen satsi sopeutui hiljaisuudesta kertoviin sanoihin. Saattaa vaikuttaa sivuseikalta, mutta minkäänlainen hiominen tuskin on kokonaisuuden kannalta turhaa.

Seuraava raita, kuiskaamalla laulettu lyhyt osio ”Varjot tanssivat” lienee lähinnä intro seuraavalle raidalle ”Metsänpeitto”. Sehän onkin jo Terhenettären vanhempia biisejä, josta on tehty mainio, huumorilla höystetty musiikkivideokin. Oli hyvä idea ottaa ”Metsänpeitto” tälle EP:lle. Tämä on niitä kappaleita, joissa yksinkertaisuus on kaunista, ehyttä ja erittäin toimivaa. Lisäksi tämä on ihan takuuvarma livebiisi.

Kaiken kaikkiaan Terhenetär on tällä EP:llä edistynyt aika mukavasti, laajentanut ilmaisuaan ja kehittynyt sävellyksellisesti. Aitojen jousien, kanteleen ja harmonikan sovittaminen perinteisten bändisoittimien joukkoon on onnistunut pääsääntöisesti aika hyvin. Folk metalin alueella on Suomessa paljon tarjontaa ja uusia kykyjä nousee valtavasti. Se asettaa tietenkin kovat paineet erottua joukosta. Samalla metalli on kuitenkin musiikin alue, jossa kuljetaan sydän edellä, jossa arvoja ovat aitous ja kyky sukeltaa syvemmillekin vesille. Uskon, että nämä seikat ovat Terhenettärellä hallussa upean musikaalisuuden ja lahjakkuuden lisäksi, kunhan vain kokemus tuo näille ominaisuuksille enemmän mahdollisuuksia tulla esiin. Kokonaisuuksien hahmottamiseen auttaa myös aika; sävellystyössä ei kannata kiirehtiä, mutta loppuun hiomisessa on usein nähtävä sitkeästi vaivaa ja kestettävä rutiinia. Moonsorrow on hieno tukijalka, jonka sävellyksellisistä ratkaisuista kannattaa ottaa mallia, ennen kuin omat siivet alkavat kantaa. Upea malliesimerkki äärimmäisen tyylikkäistä folkelementtien ja -instrumenttien yhdistämisestä metalliin ja rakenteiden toimivuudesta on myös aiemmin mainitsemani Paaran koko debyytti ”Yön olevainen puoli” (2015).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Samalla kun toivon Terhenettärelle itseensä ja kykyihinsä uskomista ja kerran vielä omille siivilleen nousemista, totean, että tämän porukan jalat ovat kuitenkin myös terveellä tavalla maassa. Siitä kertoo vaikkapa rumpali Joonas Pulkkisen Mikkelin ammattikorkeakouluun tekemä liiketalouden koulutusohjelman opinnäytetyö ”Demovaiheen metallibändin tunnetuksi tekeminen markkinointiviestinnän keinoin” (2016), jonka lukemista suosittelen monellekin demovaiheen metallibändille:

8-/10

Kappalelista:
1. Aaltojen alla
2. Veden valtias
3. Hämärän mailla
4. Varjot tanssivat
5. Metsänpeitto
6. Surumieli, varjosielu

Kirjoittanut: Sirpa Pelli

Terhenetär Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat