”Terveiset nettipalstoilla esimerkiksi Larsia ja Kirkiä mollaaville tietäjille: tehkää itse perässä!” – esittelyssä aCore-, Everfrost- ja Ninetyfive50-muusikoiden Metallica-tribuutti Stunning Cunts

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.9.2020

Alkuvuodesta 2020 perustetun Metallica-tribuuttibändi Stunning Cuntsin debyyttikeikka Vantaan Rock Bearissa lähestyy, joten nyt on hyvä aika raottaa salaisuuden verhoa yhtyeen ympäriltä. Mikä oikeastaan loi tarpeen kaikkien tunteman metallijättiläisen musiikin juhlistamiselle?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen laulaja-basisti Andy valaisi asiaa seuraavasti:

Stunning Cuntsissa on kyse intohimosta yhteiseen asiaan. Oma vakavampi soitto- ja bändiharrastukseni leimahti yläasteikäisenä kipinästä liekiksi juuri Metallican siivittämänä. En varmaan paljon valehtele, jos väitän muidenkin Cuntsien kohdalla asian edenneen suunnilleen saman kaavan mukaisesti. Jotenkin Metallican musiikkiin ja bändin tekemisiin tulee aina vain palattua kerta toisensa jälkeen.”

Sama paistaa myös bändin muista jäsenistä Jamosta, Jaskasta ja Jopesta, jotka yhtä spontaanisti innostuivat tribuuttibändin perustamisesta tammikuussa 2020. Yhtyeiden aCore, Everfrost ja Ninetyfive50 jäsenistä koostuva retkue löysi yhteisen musiikillisen sävelen todella nopeasti jo ensimmäisissä jamisessioissaan. Soittajille olikin saman tien selvää, että he eivät halua jättää näin hyvän kemian omaavaa projektia vain viikonloppujammailuksi, vaan päätavoite on suunnata keikoille tarjoamaan ihmisille tasokas ja lähdemateriaaliaan kunnioittava Metallica-show.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Andy:

”Olemme kukin tahoillamme imeneet runsaasti vaikutteita juuri Metallican live-esiintymisistä. Eräänlainen pyrkimyksemme onkin tuoda niiden erilaisia nyansseja esiin myös omassa setissämme. Näitä yksityiskohtia asiantunteva Metallica-diggari voikin ilokseen keikalla sitten bongailla. Tätä ajatusta tukee myös yhtyeemme nimi, joka on suora viittaus Metallican Cunning Stunts -livejulkaisuun.”

Metallican katalogin tyylillinen vaihtelevuus on tunnetusti aiheuttanut paljon parranpärinää maailmalla kohta jo 40 vuotta. Asiaa onkin luonnollisesti ahkeraan käsitelty myös ”cuntsien” keskuudessa.

Andy:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Jokaisella on luonnollisesti oikeus omaan mielipiteeseensä. Tämän projektin kannalta on kuitenkin ollut innostavaa huomata, miten Cuntsin jätkät diggailevat melko tasaisesti yhtyeen eri aikakausista ja musiikista. Vaihtelevuuden muassa tulee myös paljon erilaisia soitannollisia fiiliksiä, mikä tekee musisoinnista entistä kiinnostavampaa.”

Stunning Cunts on treenisessioissaan myös huomannut, ettei yhdenkään Metallica-kappaleen saattaminen kunnialla maalin ole mikään läpihuutojuttu, vaikka nettikirjoittelun perusteella moni kaduntallaaja tuntuu toista mieltä olevankin.

Andy:

”Eli terveiset nettipalstoilla esimerkiksi Larsia ja Kirkiä mollaaville tietäjille: tehkää itse perässä! Me ainakin yritetään. Lauantaina sit nähdään ja kuullaan!”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Stunning Cunts soittaa Vantaan Rock Bearissa lauantaina 19.9. klo 21 alkaen.

Liput 7 € (sis. narikkamaksu)

Tapahtuma:
https://www.facebook.com/events/402291710792853/

Facebook:
https://www.facebook.com/stunningcnts

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat