Testament sekä Triptykon Jalometalliin elokuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.4.2014

Triptykon 2014Jalometalli-festivaalin ohjelma vahvistuu jälleen ja mukaan on saatu kaksi timantinlujaa metallikonkaria. Amerikkalainen thrash metal -yhtye Testament ja sveitsiläinen raskasmetalliakti Triptykon nähdään elokuussa Jalometallissa toista kertaa tapahtuman historiassa.

Oululaisen metallifestivaalin esiintyjäkattausta täydentävät lisäksi saksalainen Mantar sekä Jalometalli-bändikisan voittaja rovaniemeläinen Beneath Under. Aiemmin Jalometalliin varmistuneita esiintyjiä ovat tanskalainen heavy metal -legenda King Diamond, yhdysvaltalaiset Sacred Reich ja Dark Angel, japanilainen Loudness sekä kotimaiset Speedtrap ja Ranger.

Jalometalli-festivaali järjestetään Oulussa perjantaina ja lauantaina 8.-9. elokuuta 2014. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna uudessa paikassa Raksilassa Ouluhallin ympäristössä, sillä vuodesta 2006 järjestyspaikkana toimineen Club Teatrian toiminta entisissä tiloissa loppui vuodenvaihteessa uudisrakentamisen tieltä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bay Area Thrash Metal -skenen 30-vuotias sanansaattaja Testament saapuu taas Ouluun! Kokeneen viisikon kymmenes studioalbumi Dark Roots of Earth ilmestyi kaksi vuotta sitten, mutta seuraava pitkäsoitto on jo vahvasti työn alla. Testament esiintyi Jalometallissa viimeksi vuoden 2007 pääesiintyjänä. Toivottakaamme legendaarinen tähtiketju Chuck Billy, Eric Peterson, Alex Skolnick, Gene Hoglan ja Steve DiGiorgio jälleen tervetulleeksi Jalometalliin.

Legendaarisen Celtic Frost -yhtyeen keulakuvan Tom Gabriel Fischerin uusi bändi Triptykon tekee odotetun paluun Jalometalliin! Bändin neljän vuoden takainen debyyttialbumi Eparistera Daimones sai vihdoin jatkoa tänä vuonna, eikä tuore kakkoskiekko Melana Chasmata petä odotuksia. Ennakkoarvioissa levyn on hehkutettu olevan totaalista hallintaa, kuten oli Triptykonin edellinenkin Jalometallin keikka vuonna 2010. Tiedossa on siis äärimmäisen painostavaa, psykedeelistä ja raskasta pimeän metallienergian junttausta leijuvampia doom-elementtejä unohtamatta.

Saksalainen Mantar tuo Jalometalliin annoksen mustempaa metallia. Tuore parin vuoden ikäinen duobändi julkaisi helmikuussa debyyttialbuminsa nimeltä Death By Burning. Black metalin ohella tämä ilkeänkuuloinen sekoittaa tuotantoonsa muun muassa doomia ja punkahtavia elementtejä. Tämä bändi ei tarjoile katteettommia temppuja, vaan puhdasta mustaa raivoa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Maaliskuun alussa jälleen järjestetyn Lapin läänin bändeistä koostuvan Jalometalli-bändikilpailun voitti rovaniemeläinen Beneath Under. Palkinnoksi kuusihenkinen bändi pääsee keikalle elokuiseen Jalometalliin. Beneath Under on soittanut melodista progemetalliaan vuodesta 2007 alkaen. Bändi tunnetaan eeppisyytensä ohella omituisista välispiikeistä ja raikkaan riehakkaasta lavashowsta.

Jalometallin kahden päivän liput ovat ennakkomyynnissä Lippupalvelussa ja Oulun Musiikki-Kullaksella. Kahden päivän festarilippu maksaa ennakkoon 90 euroa. Yhden päivän liput tulevat myyntiin myöhemmin, kunhan kaikki esiintyjät ja päiväkohtaiset aikataulut on sovittu.

Jalometallin kahden päivän liput ovat ennakkomyynnissä Lippupalvelussa ja Oulun Musiikki-Kullaksella. Kahden päivän festarilippu maksaa ennakkoon 90 euroa. Yhden päivän liput tulevat myyntiin myöhemmin, kunhan kaikki esiintyjät ja päiväkohtaiset aikataulut on sovittu.

Jalometallin majoituspaketit ovat myynnissä Cumulus Oulussa ja Sokos Hotel Arinassa. Majoituspaketit sisältävät kahden päivän lipun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat