Testamentin Alex Skolnickin mukaan Metallica on ainut thrash metal -yhtye joka saavutti valtavirtasuosion

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 8.8.2024

Thrash metallin neljä suurta yhtyettä ovat kaikille metallifaneille tuttuja. Metallica, Megadeth, Slayer ja Anthrax ovat onnistuneet löytämään faneja ympäri maailmaa ja edustavat metallimusiikin laajemmin tunnettua päätyä.

Testamentin kitaristi Alex Skolnick on kuitenkin sitä mieltä, että lopulta edellä mainituista ainoastaan Metallica on onnistunut saavuttamaan todellisen valtavirtasuosion. Skolnick kertoi mielipiteensä tuoreessa Riffhard-podcastin jaksossa.

”Metallica löysi tavan tehdä musiikistaan hyvin suosittua, mutta he irtautuivat siitä skenestä, josta he tulivat. Ja se, mitä he tekivät, on loistavaa, mutta he ovat oikeastaan ainoat, jotka pystyivät saavuttamaan valtavirtasuosiota. Heistä tuli yksi maailman isoimmista bändeistä. Mutta ne bändit, joita Metallica inspiroi – voidaan puhua ’kuudesta isosta’, eli Testament, Exodus, Overkill, Death Angel, ehkä Forbidden ja keitä muita ikinä haluaakaan lisätä. Se kaikki oli täysin epätavallista, eikä se saanut huomiota valtavirrassa lukuun ottamatta yhtä tuntia MTV:n myöhäisillassa”, Skolnick kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Ja sitten tuli bändejä, jotka soittivat esimerkiksi Ozzfestissä. Tyyppejä, jotka olivat minua muutaman vuoden nuorempia; Lamb Of God, Slipknot ja niin edelleen. He onnistuivat saavuttamaan melkoisen suuren yleisön – ja onnistuvat siinä edelleen.Se on omituista.”

Voit kuunnella haastattelun kokonaisuudessaan alhaalta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy