Testamentin Chuck Billy muistelee Sepultura-koelauluaan vuonna 1997: ”Lähetin nauhoituksen liian myöhään”
Testamentin laulaja Chuck Billy on muistellut vuonna 1997 tekemäänsä koelaulua Sepulturaan. Max Cavaleran lähdettyä yhtyeestä Billy tavoitteli avoinna ollutta laulajan paikkaa, mutta lähetti koenauhoituksensa liian myöhään. Sepultura oli jo valinnut uudeksi laulajakseen Derrick Greenin.
Billy kertoi Mostly Yelling –podcastissa uskovansa asioiden tapahtuvan syystä. Hänen mukaansa yhtye piti hänen koenauhoituksestaan, mutta ilmoitti valinnan jo ratkenneen. Hän muisteli saaneensa vastauksen, jossa häntä kiitettiin materiaalista ja kerrottiin Derrick Greenin tulleen valituksi.
Tuohon aikaan Testament oli epävarmassa tilanteessa. Yhtye oli menettänyt alkuperäisiä jäseniään, musiikkikenttä muuttui ja sen sopimus Atlantic Recordsin kanssa oli päättynyt. Billy kertoo etsineensä mahdollisesti vakaampaa tulevaisuutta jo vakiintuneessa yhtyeessä.
Jälkikäteen laulaja on tyytyväinen siihen, ettei päätynyt Sepulturaan. Hän katsoo, että siirto olisi voinut muuttaa Testamentin myöhempää historiaa ja estää monen albumin syntymisen. Billy pohti myös, millaisia seurauksia hänen vuonna 2001 saamallaan syöpädiagnoosilla olisi ollut toisessa yhtyeessä.
Billy on kertonut nauhoittaneensa koelaulua varten tulkinnat ”Refuse/Resist”– ja ”Territory”-kappaleista. Hänen muistelmateoksensa ”Holding My Breath: The Two Testaments Of Chuck Billy” julkaistaan 10. marraskuuta 2026.
Voit katsoa haastattelun kokonaisuudessaan tästä:
