”Teutoni-thrashin klassikoita varmasti hapuillen” – arvostelussa Kreatorin ”London Apocalypticon – Live At The Roundhouse”

Mille Petrozzan klaani se jaksaa. Yhtyeen pätevän tasoinen vire jatkuu hienon ”Gods Of Violence” -albumin jälkeen. Puoli vuotta Tuska-festivaaleilla kesäkuun lopussa 2018 soittamansa hieman puolivillaisen keikan jälkeen kyseisen kiertueen keikalla Lontoon Roundhousessa äänitetty tuplalive on pätevää ja takuulaatuista vaikka ei mitenkään yllättävää tai mullistavaa tavaraa. Albumi koostuu kahdestatoista livekappaleesta, jotka on rytmitetty neljään eri osaan välisoittoina toimivien taustanauharaitojen avulla. Positiivisinta albumilla on, että yhtye soittaa vanhaa tavaraa innolla ja oikein sekä tarjoilee tuoretta materiaalia reippaammalla kädellä. Yhtyeen pitkäaikaisimman soolokitaristi Sami Yli-Sirniön ja Petrozzan yhdessä tikkaama, harmoniapitoinen kitaravalli on asiallisen tiukasti soitettua. Christian Gieslerin basso ei juuri instrumenttina erotu vallista, mutta mukana sekin tuntuu etenevän pitämällä paketin kasassa. Millen kiukkuinen raspiääni ei ole kärsinyt vuosien varrella juurikaan, mikä on yhtyeen vakuuttavuuden kannalta ehdoton voimavara. Myös kitaravalli on täyteläisen muhkea. Parhaiten rumpumiksauksen kaiutettu äänimaisema toimii hitaammissa, keskitempoisemmissa ja melodisemmissa biiseissä, kuten ”Hail To The Hordes”, ”People Of The Lie”, ”Fallen Brother ja Violent Revolution”.

The Four Horsemen/Choir of the Damned” -intron jälkeen pieksännän aloittava ”Enemy Of God” mättää asiaankuuluvalla tavalla, vaikka teknisiltä taidoiltaan varsin rajoittuneen ja soittokunnoltaan menettelevän rumpali Ventorin tykittämät tempot kiilaavatkin studiolevyihin verrattuna melkoisesti tuoden vaikutelmaan punkimpaa meininkiä.

Soundipolitiikaltaan albumi on silti selkeä. Ehkä liiankin selkeä Kreatorin ajoittain rytmisesti ontuvalle yhteissoittotatsille. Nopeatempoisiin biiseihin nähden rumpusoundeissa on lisäksi mukana turhankin paljon Rammsteinille tyypillistä kliinisyyttä, turhaa delayta ja kaikua. Ongelmat alkavat nopeissa biiseissä ja biisien sisäisissä tempojen vaihdoksissa. Varsinkin biisien kiilatessa Ventorin ”itsenäiseen tempoon” etenevän rytmityksen takia kappaleiden läpi kahlaamisesta meinaa efekteineen tulla melkoista puuroa. Ensiksi jäin kaipailemaan kokonaisuuteen Kreatorin viimeisimmän studioalbumin parhaan ja agressiivisimman biisin ”Totalitarian Terrorin” liveversiota, mutta jälkikäteen aloin hiljalleen ymmärtää, ettei tuo kaahaus ehkä olisi livenä taittunut yhtyeeltä kovinkaan mairittelevasti. Välillä koko levyn haparoivan yhteissoiton perusteella välittyy tunne, että paikoitellen jokainen yhtyeen jäsenistä tuntuu kamppailleen lavamonitoroinnin ja kappaleiden yhtenäisessä tempossa pitämisen kanssa ko. Keikalla ihan tosissaan. ”Satan Is Real” ja ”Phantom Antichristin” mosh-osa ovat tästä kiusallisen vaivaannuttavan kuuloisia esimerkkejä. Tässä yhteydessä on pakko todeta, että sama rytminen hutilointi ja vaisuus välittyi yhtyeen liveotteista Tuskassa 2018, joka oli rehellisyyden nimissä ehkä heikoin keikka, jonka allekirjoittanut oli suomalaisvahvistetulta esseniläisnelikolta koskaan nähnyt. Yhtyeen keikkoja on kuitenkin tullut todistettua paikan päällä kourallinen. Konserttitaltioinnin loppusetti tuntuu kuitenkin rullaavan yhtyeen yhteissoiton kannalta konsertin alkuosaa paremmin. Yllättävää kyllä, suoraviivaisemmat vanhat biisit kuten ”Flag Of Hate” ja ”Pleasure To Kill” menevät yhtyeen setissä kyseisellä konserttitallenteella sellaisella mukavuusalueella, että yhtye välttyy tekemästä niissä sen radikaalimpia soittomokia. Voisipa sanoa, että jotkin yhtyeen uran alkupään suoraviivaisista, originaaleina käppäisesti soitetuista ja äänitetyistä kappaleista kuulostavat tällä julkaisulla paremmilta kuin koskaan aiemmin.

Vaikka vanhan liiton thrashin ei pidäkään olla tekniikka edellä menemistä, jättää tämä albumi nyky-Kreatorin soittokunnosta hieman ristiriitaisen jälkimaun. Eiväthän yhtyeen soittoniekat suinkaan mitään poropeukaloita ole. Joka tapauksessa yhtyeen uudemmat biisit yksinkertaisesti vaativat tämän albumin antiin verrattuna tikimpää yhteissoittoa livenä toimiakseen kunnolla. Kyseessä on yhtyeen kyseenalaisin livejulkaisu tältä vuosituhannelta. Puutteineenkin kyseessä on silti selkeämpi ja myös selkeästi parempi livejulkaisu kuin esimerkiksi joulumarkkinoille ilmestynyt Slayerin onnettoman vaisu joutsenlaulu ”The Repentless Killogy” -live.

7+/10

Kappalelistaus:

            1. The Four Horsemen/Choir of the Damned
            2. Enemy of God
            3. Hail To the Hordes
            4. Awakening of the Gods
            5. People of the Lie
            6. Gods of Violence
            7. Satan is Real
            8. Mars Mantra
            9. Phantom Antichrist
            10. Fallen Brother
            11. Flag of Hate
            12. Phobia
            13. Hordes of Chaos
            14. The Patriarch
            15. Violent Revolution
            16. Pleasure To Kill

Kommentoi julkaisua