Thaurorod – Upon Haunted Battlefields

Kirjoittanut Juha Attola - 27.9.2010

Nyt on aika kaivaa esiin miekat ja haarniskat, nimittäin Thaurorod on julkaissut esikoisalbuminsa. ”Warrior,  no fear and weakness in his mind” lauletaan heti ensimmäisessä kappaleessa ”Warrior’s Heart”, joten kenellekään ei varmaan jää epäselväksi mistä on kyse. Kyseessä on siis melodista ”sankariheviä” soittava yhtye.

Yhtye on perustettu vuonna 2002 ja se on julkaissut kolme EP:tä ennen tätä levyä. Kun levyn laittaa soimaan tulee heti mieleen Stratovarius ja ehkä Suomen yliarvostetuin metalliyhtye Sonata Arctica. Laukkakomppeja, nopeaa ja teknistä kitarointia sekä tietenkin mahtipontisia kertosäkeistöjä, siinä eväät joista Thaurorod keitoksensa ammentaa. Yhtyeen laulaja Markku Kuikka omaa todella hienon hardrock äänen, ja sitä on kyllä ilo kuunnella mutta jotenkin hyvästä soitosta/laulusta huolimatta kappaleet eivät oikein erotu edukseen genren muista yhtyeistä.  Selkeitä yhtenäisyyksiä esikuviin on runsaasti, mutta se jokin oma juttu sieltä puuttuu joka tekisi yhtyeestä omalaatuisemman. Esimerkkinä mainittakoon vaikka kappale ”Scion Of Stars” joka voisi olla miltä Dragonforcen levyltä tahansa. Ensimmäiseksi singleksi on valittu ”Shadows And Rain”, joka kieltämättä olisi erittäin radioystävällistä heavya, jos vain Suomessa olisi radio-kanava, joka heavya soittaisi. Kaikenkaikkiaan kuitenkin ihan hyvä pelinavaus yhtyeeltä, jolta kuitenkin toivoisi seuraavalle levylle vähän omaperäisempiä kappaleita, jotta homma saataisiin toimimaan paremmin. Olisi myöskin mielenkiintoista kuulla herra Kuikan laulavan ihan täysin perinteistä ja puhtoista hardrockia, niin rokkaava soundi miehen laulussa on.

Bändi lähtee tänä syksynä kiertueelle Sabatonin kanssa, ja ensivuoden alussa Nevermoren ja Symphony X:n kanssa. Todennäköisesti näiden yhtyeiden fanit ottavat myös Thaurorodin omakseen. Mielenkiintoinen seikka on myös se, että vuonna 2008 yhtye teki ensimmäiset ulkomaan keikkansa Espanjassa. Toinen näistä keikoista oli Sant Hilari Sacalm nimisessä kylässä, Villaret nimisessä paikassa. Thaurorod oli ensimmäinen metalliyhtye, joka siellä on soittanut. Myöskin mainittavan arvoinen asia on, että levyn kansitaiteesta vastaa mies nimeltä Ken Kelly, joka aikaisemmin on työskennellyt mm. Manowarin ja Kissin kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

6/10

Kappalelista:

1.Warrior’s Heart
2.Cursed In The Past
3.Shadows And Rain
4.Morning Lake
5.Scion Of Stars
6.Guide For The Blind
7.Upon Haunted Battlefields
8.Tales Of The End

http://www.myspace.com/thaurorodtheband/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat