Kuva: Marek Sabogal

The 69 Eyesilta luvassa akustinen albumi ja konserttisalikiertue

Kirjoittanut Päivi Närvänen - 25.9.2026

The 69 Eyes tuo melodisen puolensa esiin julkaisemalla vuoden 2027 alussa ”Acustica”-albumin ja tuomalla musiikkinsa uusin sävyin keikkayleisölle koko Suomen kattavan konserttisalikiertueen muodossa. Levyn ensimmäinen single julkaistiin perjantaina 25. syyskuuta, jolloin käynnistyi myös kiertueen lipunmyynti.

Ensimmäinen maistiainen tulevasta saatiin ”Brandon Lee” -singlen myötä. ”Blessed Be” -albumilta löytyvä kappale ilmestyi alun perin vuonna 2000. Kappaleen nimi viittaa edesmenneeseen amerikkalaiseen näyttelijään, joka esitti pääosaa synkässä kulttiklassikkoelokuvassa The Crow (1993). Singlen on miksannut amerikkalainen huipputuottaja Matt Hyde, joka tuotti myös bändin Los Angelesissa vuonna 2009 äänitetyn ”Back In Blood” -levyn. Hyde on tunnettu mm. Slayerin ja Deftonesin tuottajana. Viimeksi hän on miksannut Megadethin uusimman, Amerikan ykköseksi nousseen levyn.

”Brandon Lee” -singlen akustisen version video on kuvattu Suomenlinnassa, ja sen ohjasi Elias Ryynänen. Jyrki 69 kiteyttää tulevan levyn sekä kiertueen näin:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Olemme rundanneet tauotta ympäri maailmaan viimeiset kolme-neljä vuotta. Tsekkasin kesällä että meillä on ollut vuoden sisään 89 keikkaa 22 maassa. Rokki on parasta livenä, mutta nyt on aika vaihtaa vaihdetta. Akustinen konserttisalikiertue sopii juuri tähän hetkeen. Esimakuna sille teimme uudet sovitukset monesta tutusta 69-biisistä levylle asti. ’Acustica’ on kutsu tulla kuuntelemaan meitä akustisesti.”

THE 69 EYES TOUR ACUSTICA 2027:
To 11.02. Lahti, Sibeliustalo *
Pe 12.02. Hyvinkää, Hyvinkääsali **
La 13.02 Pori, Promenadisali ***
Pe 19.02. Helsinki, Savoy-teatteri **
La 20.02. Tampere, Tampere-talo **
Pe 26.02. Kouvola, Pato Areena ****
La 27.02. Lappeenranta, Lappeenranta-sali ***
Pe 05.03. Oulu, Musiikkikeskus, Pohjankartanon sali **
La 06.03. Jyväskylä, Paviljonki **
Pe 12.03. Porvoo, Taidetehdas *****
La 13.03. Espoo, Tapiolasali ***
Pe 19.03. Mikkeli, Mikaeli **
La 20.03. Turku, Teatro **

*Ticketmaster.fi
** Lippu.fi
*** Tiketti
**** Pato Areenan oma lippukauppa
*****Liveto

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lippujen hinnat alkaen 42,90 euroa, paitsi Lahdessa 39,90 euroa.