Metalcore genrenä on tullut pitkälle lyhyen historiansa aikana. Ensimmäisen aallon hardcoren ja metallin rautaisa yhdistelmä vaihtui uuden sukupolven tekijöiden tulkintaan genrestä, joka erkani juuriltaan kohti suurempia lavoja ihastuttamaan ja vihastuttamaan. 2010-luvulla metalcore on palannut takaisin undergroundiin, missä sitä toteutetaan eri tavoin. Löytyy ääriraskaita bändejä, riffeihin nojaavia bändejä ja djent-vivahteisia bändejä.

Sitten on bändejä, kuten australialainen The Amity Affliction, joka soittaa melodista, popahtavaa ja tunteellista metalcorea – eli periaatteessa juuri sellaista corea, josta moni tuntuu saavan näppylöitä jo pelkän ajatuksen tasolla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Bändin seitsemäs studioalbumi ”Everyone Loves You… Once You Leave Them” on askel kohti raskaampaa ilmaisua bändiltä, jonka edellinen albumi ”Misery” keskittyi elektronisempaan ja kevyempään ilmaisuun Bring Me The Horizonin hengessä, mutta huomattavasti kehnommalla menestyksellä. Uudella albumillaan The Amity Affliction on tehnyt jälleen raskaampaa ja kitaravetoisempaa metalcorea, mikä käy hyvin ilmi esimerkiksi blast beateilla käynnistyvästä ”All My Friends Are Deadista”, Wage Warin mieleen tuovassa ”Born To Losessa” ja kappaleen päättävässä ”Catatoniassa”, joka on käytännössä ensin mainitun kappaleen heikompilaatuinen hiilikopio.

Popista ei olla kuitenkaan kokonaan luovuttu, sillä se on niin olennainen osa yhtyeen soundia. Singlenäkin julkaistu ”Soak Me In Bleach” on kiistatta tautisen tarttuva ja hyvin tehty pop-sävellys, joka imee suurimman osan huomiosta albumilla itseensä. Vielä muutama vuosi sitten kappale olisi ollut hyvin kornin kuuloinen, mutta juuri nyt se tuntuu istuvan kokonaisuuteen yhtenä huippuhetkenä. Muita selkeitä pop-numeroita albumilla ovat Fall Out Boy -tyyliset ”Baltimore Rain” ja ”Just Like Me”, josta löytyy Suzanne Vega -tyylinen vokaalipastissi – jollaisen myös Fall Out Boy on tehnyt, mutta tässä tapauksessa kyse ei ole suorasta lainauksesta.

”Everyone Loves You… Once You Leave Them” on tervetullut paluu kitaravetoisempaan metalcoreen yhtyeeltä, jonka kevyemmän ilmaisun kokeilu ei mennyt nappiin. Kappaleet kuten ”Soak Me In Bleach” ja ”All My Friends Are Dead” ovat paitsi korvan taakse jääviä korvamatoja, myös onnistuneita sävellyksiä. Mutta jos nämä kaksi biisiä ottaa pois levyltä, ei jäljelle jää kovinkaan paljoa kehuttavaa. Jos vertaa tätä albumia sellaisiin teoksiin kuten ”Let The Ocean Take Me” ja ”Chasing Ghosts”, on selvää, että samanlaisia klassikkoja ja hyviä sävellyksiä ei tältä levyltä löydy. Lisäksi kontrasti raskaampien hetkien ja kevyen ilmaisun välillä on edelleen liian iso: niitä raskaita hetkiä ei nimittäin oikeastaan ole kokonaisuudessa kovin monia. Eivätkä ne raskaatkaan hetket ole oikeastaan edes kovin raskaita, jos vertaa kaikkeen siihen, mitä me olemme jo vuonna 2020 saaneet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

5½/10

Kappalelista:

1. Coffin
2. All My Friends Are Dead
3. Soak Me in Bleach
4. All I do is Sink
5. Baltimore Rain
6. Aloneliness
7. Forever
8. Just Like Me
9. Born to Lose
10. Fever Dream
11. Catatonia