The Aristocratsin Marco Minnemann avautuu muusikon huonoista päivistä, suomalaisesta yleisöstä ja kumikanoista

Progressiivista rockia ja fuusiojazzia esittävä superyhtye The Aristocrats saapuu jälleen Suomeeen kolmen konsertin merkeissä. Yhtye nähdään 2. joulukuuta Helsingin Virgin Oilissa, 3. joulukuuta Tampereen Olympiassa ja 4. joulukuuta Jyväskylän Lutakossa.

Kaaoszine tavoitti bändin rumpalivirtuoosin, Marco Minnemannin, ja jututti miestä muun muassa tuoreen sooloalbuminsa, rumpuklinikkakiertueensa ja Aristocratsin konserttien tiimoilta.

Tervehdys! Olit tässä hetki sitten kiertämässä pitkin Eurooppaa rumpuklinikkasi merkeissä. Millainen kiertue oli?

Se sujui todella hyvin! En ole tehnyt tuollaista rumpuklinikkakiertuetta vuosiin, joten oli todella yllättävää nähdä miten hyvä vastaanotto oli ja miten monta ihmistä paikalle aina saapui. Minä viihdyin hyvin kiertueella, joten saatan ihan hyvin tehdä toisen samanlaisen pian.

Miten ajatusmaailmasi eroavat tuollaisella kiertueella, jos vertaat sitä esimerkiksi siihen kun kierrät maailmaa The Aristocratsin kanssa?

Ajatusmaailmani on silloin todella erilainen. Kun on kiertueella bändin kanssa, niin silloin nousee lavalle sellaisen bändin kanssa, jonka kanssa kemiat pelaavat hyvin ja pystyy vain keskittymään soittamiseen. Mutta kun on tuollaisella klinikkakiertueella, niin täytyy asennoitua hieman eri tavalla. Soitan niillä yleensä ehkä pari kappaletta uudelta albumiltani ja sitten alan vain sooloilemaan. Sen jälkeen kun olen luonut musiikkia siinä hetkessä, selitän ihmisille mitä minä oikein teen ja kuinka minä teen sen. Tärkeää on myös se, mitä muut ihmiset ajattelevat, joten annan heille mahdollisuuksia kysyä minulta kysymyksiä. Sen jälkeen saatan soittaa vielä hieman lisää, ja yhtäkkiä kaksi tuntia onkin kulunut hujauksessa. Se on hyvin palkitseva ja erilainen kokemus.

Pääset myös huomattavasti lähemmäs faneja tuollaisella kiertueella kuin bändin kanssa…

Kyllä vain! Siellä he saavat tilaisuuden kysyä kappaleiden taustoista ja sävellystyöstämme ja kaikkea sellaista. Se on lopulta todella tärkeää.

Mainitsit, että soitat klinikoillasi kappaleita uudelta ”My Sister” -sooloalbumiltasi. Miten koet kyseisen albumin eroavan lukuisista muista julkaisuistasi?

Todella hyvä kysymys. Haluan jokaisella julkaisullani aina kokeilla jotain uutta, ja tähän levyyn käytin aikaa varmaan enemmän kuin yhteenkään aikaisempaan sooloalbumiini. Minulla oli kiire saada se julkaistua, koska minulla on aina niin monta muuta rautaa tulessa. Palasin useasti aina muokkaamaan jotakin. Prosessi jatkui pitkään, ja tarkoituksena oli saada se niin lähelle täydellistä kuin mahdollista – mitä ikinä täydellisyys nyt sitten tarkoittaakaan. Täydellisyyttä ei oikein voi määritellä, mutta aina voi pyrkiä lähelle sitä. Aina tulee olemaan joitain kohtia, joista miettii jälkikäteen, että tuo olisi voinut olla toisin.

Mutta tästä albumista olen todella tyytyväinen. Tein kaikkeni varmistaakseni, että kaikki kappaleet toimivat, että ne kuulostivat hyvältä, että vierailijavalinnat olivat oikein… Työstin tätä albumia yli kaksi vuotta! Koen, että se kannatti ja että ihmiset todella pitävät tästä levystä.

Ihmiset eivät aina miellä rumpaleita säveltäjiksi. Millainen on laulunkirjoitusprosessisi?  

Juuri niin, olet tuossa aivan oikeassa! Kun olet rumpali, niin se menee aina juuri noin. ”Ai, olet siis rumpali, mutta teet myös biisejä?” Kyllä, olen tehnyt niin yli 25 vuotta! [naurua] Ja kyllä, minä soitan muitakin instrumentteja. Minä itse asiassa aloitan sävellystyöni aina kitaralla! Teen ensin melodioita ja sitten niiden ympärille sanoja. Joskus taas aloitan säveltämään pianon kanssa, mutta harvemmin alan tekemään kappaleita rummuilla. Saatan ehkä soittaa jotain groovea mistä pidän ja sitten ajattelen, että hei, tähän sopisi tuollainen riffi päälle. Noin käy todella usein. Mutta kaikista tyypillisintä on se, että soittelen vaan jotain riffiä ja sitten totean, että siinä on hyvä juttu, nyt teen siitä kappaleen.

Ihan kuten kuka tahansa kitaristi tekee kappaleita.

Kyllä, ihan kuten kuka tahansa kitaristi. Jotkut ihmiset jopa tuntevat minut nimenomaan kitaristina. Mutta kun soitat rumpuja, niin sinusta sanotaan, että olet vain ”se rumpali”. Dave Grohl totesi tähän kerran fiksusti, kun hänelle sanottiin, että ”olet vain bändin rumpali”. Hän sanoi siihen, että ”niin, mutta ilman minua biisit kuulostavat paskalta” [naurua].

Julkaisitte The Aristocratsin kanssa hetki sitten uuden albuminne ”You Know What…?”. Oliko levyä tehdessä joitain sellaisia hetkiä, jossa pääsit tekemään jotain itsellesi täysin uutta?

Kyllä, sanoisin niin. Kyseinen levy on hyvin selvästi koko bändin yhteinen tuotos, ja se on ensimmäinen levy, jolla tunsimme itsemme täysin tyytyväisiksi poistuessamme studiolta. Koimme antaneemme kaikkemme, emmekä tehneet kompromisseja. Käytimme päällekkäisäänityksiä halutessamme ja hyödynsimme kaikkia mahdollisia strategioita saadaksemme sen kuulostamaan valmiilta.

Kyseessä on myös samalla monipuolisin levy, jonka olemme tehneet. Sieltä löytyy esimerkiksi kappale ”Spiritus Cactus”, jollaista emme ole koskaan aikaisemmin tehneet.

Olivatko mitkään noista uusista kokeiluista haastavia, vai tulivatko ne luonnostaan?

Jos totta puhutaan, niin kyllä, osa niistä oli hieman haastavia. Ei välttämättä soiton kannalta, mutta ajallisesti. Sooloalbumini kohdalla sain tehdä hommia aina, kun halusin, koska tein sitä omalla studiollani. Minulla ei siis ollut varsinaisesti aikarajoitteita. Mutta Aristocratsin jäsenet asuvat eri puolilla maailmaa, joten esimerkiksi Guthrie [Govan, kitaristi] joutuu lentämään Englannista, jonka jälkeen varaamme studion, jossa sitten soitamme kappaleet. Joskus studio varataan vain kahdeksi tai kolmeksi viikoksi, ja siinä ajassa pitäisi saada aika lailla koko levy nauhoitettua. Aika voi siis joskus mennä todella tiukille. Me saamme aina hommat valmiiksi juuri ennen deadlinea [naurua]. Minä pääsen yleensä helpoimmalla, koska heti kun rummut ovat valmiit, sen jälkeen kaikki vaan kasataan siihen päälle.

Koetko tuon levyn kappaleiden toimivan hyvin livenä?

Kyllä vain, absoluuttisesti! Olemme jo kiertäneet hieman tämän albumin tiimoilta ja olemme olleet ihan haltioissamme. Saamamme palaute on ollut todella positiivista, joten emme malta odottaa päästä soittamaan pitkin Eurooppaa. Saavumme myös Suomeen, mikä on hienoa!

Olette soittaneet Suomessa hyvin ahkerasti. Miten koette yleisön tällä reagoivan musiikkiinne? Saatteko yhteyden suomalaisiin faneihin?

Se riippuu aina hieman paikasta ja yleisöstä, mutta koen meidän löytävän aina hyvän yhteyden faneihin Skandinaviassa. Jossain Rio De Janeirossa tai vastaavassa ihmiset sekoavat aina ihan täysin. He huutavat ja tanssivat ja ovat todella innoissaan. Mutta esimerkiksi soittaessamme edellisen kerran The Circuksessa se paikka oli ihan täynnä, ja vaikka he nauttivatkin musiikista, niin he olivat hyvin rauhallisia ja hallittuja. Sitä alkaa miettimään itsekseen, että ”tykkäävätköhän he tästä todella?”, mutta sitten konsertin jälkeen kaikki tulevat kehumaan ja ylistämään. Niin se toimii Suomessa! [naurua]

Teillä on tapana hyödyntää konserteissanne erilaisia kumieläimiä, mistä ne oikein tulivat?

Tämä kuulostaa ehkä hieman ironiselta, mutta se kumikana on peräisin Turkista! [Toim. huom. ”the chicken came from Turkey”.] Otin kanan mukaan Istanbulista, jossa olimme turistikierroksella. Jos olisimme ostaneet torilta mukaamme vaikkapa jotain astioita, niin ne olisivat hajonneet matkalaukuissamme. Niinpä päätin ottaa sieltä mukaan kumikanan, jonka kanssa olin hieman pelleillyt, ja me käytimme sitä myös ensimmäistä kertaa konsertissamme Istanbulissa. Ihmiset nauttivat siitä niin paljon, että me aloimme tekemään niin enemmänkin.

Ja sitten kävi niin, että Guthrie löysi kumiporsaan italialaiselta huoltoasemalta. Sen jälkeen aloimme käyttämään sitä konsertissamme, ja homma vain lähti lapasesta.

Millaisia neuvoja sinulla olisi antaa nuorelle muusikolle ja rumpalille, joka haluaa myös päästä ammattimuusikoksi?

Neuvon olemaan ikinä luovuttamatta ja soittamaan intohimolla. Soita aluksi sellaisen musiikin tahtiin, josta pidät, mutta älä yritä suoraan kopioida sitä, vaan muodosta sen avulla oma musiikillinen kielesi. Koita pitää mielessä niiden ihmisten kommentit, jotka tukevat sinua, ja jotka pitävät siitä mitä teet, ja koita saada negatiiviset kommentit pois mielestäsi. Älä koskaan pelkää musiikkia, vaan antaudu sille.

Opettele myös musiikin kieltä, eri nuottijakoja ja komppeja. Se on ainakin hyödyttänyt minua. Olen tiedon ystävä, ja se on mielestäni aina tärkeää. Jos haluat tietää, mikä kvintoli on, niin sitten sinun pitää tehdä läksysi.

Soittaessasi näytät aina siltä, että sinulla on todella hauskaa. Onko sinulla koskaan huonoja päiviä, ja koetko joskus esimerkiksi riittämättömyyden tunnetta?

Kyllä, ehdottomasti! Kun astumme Aristocratsin kanssa lavalle, ehkä yksi kymmenestä keikasta on sellainen, jonka jälkeen sanomme toisillemme, että vau, kaikki meni loistavasti. Se on todella hankalaa, koska olet aina itsesi pahin kriitikko ja haluat kaiken olevan niin hyvin kuin mahdollista. Kaikkea ei saa aina sujumaan niin hyvin kuin haluaisi.

Me olemme kuitenkin soittaneet paljon yhdessä ja tunnemme toisemme hyvin. Pääsemme siis aina hyvin kärryille, jos joku meistä hieman sekoaakin kesken soiton.

Epävarmuus omasta soitosta loppuu tuskin koskaan, ja olen aina hieman itsetietoinen kaikesta mitä teen. Erityisesti silloin, kun soitan sooloja. Mutta yritän aina kasvaa ja pitää homman tuoreena. Tulisi aina pyrkiä kehittymään ja kasvamaan muusikkona.

Musiikkiinne kuuluu vahvasti improvisointi ja sooloilu. Miten poistaisit improvisaation yltä tiettyä mystiikkaa ja hämäryyttä, jota siihen toisinaan liitetään?

Moni itse asiassa saattaisi yllättyä siitä, kuinka pieni osa konserteistamme lopulta onkaan improvisoitua. Ja usein vaikka jokin kuulostaisikin improvisoidulta, niin suurin osa on melko suunniteltua. Sooloissa on tietysti paljon improvisointia, mutta sielläkin me usein tiedämme, että missä kohtaa aksentoida ja mitä. Mutta yllättyisit siitä, miten valmiiksi kaikki sovitukset on lopulta tehty.

Jos voisit muuttaa yhden asian musiikkibisneksessä, niin mikä se olisi?

Lopettakaa MP3-tiedostojen lataaminen netistä, kuunnelkaa korkealaatuisia äänitiedostoja ja kuunnelkaa musiikkia hyvien äänilaitteiden kautta. Ennen vanhaan ihmisten oli pakko istua alas ja kuunnella musiikkia, sen sijaan, että se olisi vain ollut melua taustalla. Ne olivat hyvin arvokkaita aikoja, ja silloin levyjen kansitaiteellakin oli lähes yhtä iso merkitys kuin musiikilla niiden sisällä. Ihmiset laittoivat levyn soimaan, joivat lasin viiniä ja katselivat kantta. Minä rakastan sitä! Mutta nyt kun istuu autoon ja ihmiset laittavat musiikkia soimaan, niin ei siinä tiedä, että keitä nämä tyypit ovat, miltä he näyttävät, mikä on biisin nimi, miltä levyn kansi näyttää…

Meidän fanimme haluavat todella kuunnella sitä musiikkia, eivätkä he vain halua sen soivan jossain taustalla ilman, että he kiinnittävät siihen huomiota. Me emme ole kuten Justin Bieber tai Britney Spears. Meidän musiikkimme vetää puoleensa niitä, ketkä haluavat kuunnella musiikkia.

Kiitos paljon ajastasi! Haluaisitko sanoa jotain faneillenne Suomessa?

Olen todella iloinen päästessämme jälleen teidän upeaan maahanne, meillä on aina todella hauskaa luonanne. Erityisesti minä ja Guthrie myös odotamme innolla pääsevämme juomaan kanssanne aina keikan jälkeen! [naurua]

Kommentoi julkaisua