The Bullhounds tarjoilee ”rasvaista” southern rokkia Tanskasta

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 9.5.2016

the bullhoundsThe Bullhounds on tanskalainen southern rockia soittava yhtye, joka julkaisi toisen albuminsa ”To Rock & To Serven” huhtikuun puolella. Yhtye on saavuttanut suosiota etenkin kotimaassaan, mutta on selkeästi kasvattamassa vaikutuspiiriään muuallekin Pohjolaan. Seuraavana on luettavissa hiukan bändistä, sen menneisyydestä ja tulevaisuuden suunnitelmista.

Hei ukot, toinen albuminne ”To Rock & To Serve” tuli ulos 15.4. Mitkä ovat tunnelmat julkaisun jälkeen?

Erling: Tunnelmat ovat oikein hyvät! Olemme erittäin ylpeitä uudesta levystämme. Rick, Mauro ja Keith ovat elämänsä iskussa, minkä voi kuulla albumilta. ”To Rock & To Serve” on tiukkaa ja rasvaista southern rockia!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeenne on melko nuori ja monet lukijoistamme tuskin tietävät teistä. Kertokaapa jotakin itsestänne: Kuinka yhtye sai alkunsa?

Erling: Tapasin Rickin kööpenhaminalaisessa bluesbaarissa sunnuntai-iltana vuonna 1996. Olimme hirveillä tuplatreffeillä kaverini kanssa. Tytöt eivät olleet puheliainta sorttia, emmekä kaverini kanssa tienneet, mistä puhua, joten puhuimme koko illan taukoamatta suosikkibändistämme Georgia Satellitesista. Kun yhtyeestä ei enää riittänyt puhuttavaa, ehdotin, että menisimme paikalliseen bluesbaariin kuutelemaan livemusiikkia. Lisäksi etuna oli se, ettei tarvinnut vaivautua puhumaan tytöille. Kuin sattumankauppaa, kaikista maailman ihmisistä törmäsimme paikan päällä Rickiin. Se oli pitkän ystävyyden alku.

Monia vuosia myöhemmin, vuonna 2010 Rick totesi, että voisi soittaa levyllä, jos sellaisen päättäisin tehdä. Vähän ajan kuluttua Mauro sanoi samaa, ja ennen kuin huomasinkaan, Keith liittyi remmiin. Ja näin yhtye sai alkunsa! Ensimmäinen albumimme on nauhoitettu vuonna 2011, mutta se julkaistiin vasta 2014. Joten uramme ”julkisuudessa” on vasta kaksi vuotta vanha.The Bullhounds - to rock & to serve

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuinka kuvailisitte uutta albumia? Mistä sen nimi tulee? Nimi muistuttaa Los Angelesin poliisilaitoksen (LAPD) mottoa ”Protect and serve”. Onko se sattumaa vai onko niillä jokin yhteys?

Mauro: Levy on rock ’n’ rollia, siltä löytyy muutama kappale, joka harhailee muodoltaan, mutta se on sitä, mitä me osaamme: soittaa rockia. Kappaleiden nimet tulevat Paul Kleen maalauksesta ”Protector” (myös meidän ensimmäisen albumimme nimi) ja halusimme pitää viestin sen linjassa. Me lupaamme varjella rockia soittamalla ja tekemällä rock-kappaleita. Rock ei ole tyylisuuntana kuolemass,a mutta se on silti uhattuna. ”To serve and to protect” on lakeja täytäntöön panevien laitosten motto, ja me perustamme merkkimme Georgian poliisilaitokselle.

Albumitiedoissa olette maininneet, että southern rockilla on ollut vahva vaikutus tyyliinne. Mikä southern rockissa kiehtoo? Entä mitkä ovat esikuvianne artisteina/yhtyeinä?

Erling: Meitä ovat inspiroineet monet yhtyeet, minkä varmaan kuuleekin musiikistamme: esimerkiksi The Georgia Satellites, The Rolling Stones, The Ramones, Neil Young ja Chuck Berry. Emme yritä luoda mitään uutta ja ennenkuulumatonta, vaan haluamme antaa southern rockille piristävän pistoksen! Sekä auttaa kallonkutistajien taakka, on nimittäin mahdotonta olla hymyilemättä, kun kuuntelee musiikkiamme!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Debyyttialbumi ”The Protector” sai mukavasti myönteistä palautetta. Miltä sen vastaanotto tuntui? Antoiko tämä menestys suorituspaineita, kun aloitte äänittää toista levyä?

Erling: Olet pirun oikeassa, albumi nousi neljänneksi Tanskassa! Olin rockfestari Copenhellissä, kun Tanskan hittilistaus julkaisi puolelta öin meidän sijoittuneen neljänneksi. Juhlistin asiaa ”hiukan” humaltumalla ja katselemalla Twisted Sistersin keikkaa. Seuraavana aamuna Tanskan Televisio soitti ja ilmoitti haluavansa livehaastattelun. Haastattelussa näytin varmaan ihan raadolta, tosin ei ihme, kun siltä tuntuikin! Mutta takaisin toiseen kysymykseesi. Painetta ei niinkään luonut se, saavuttaisiko uusi albumi yhtä hyvän listasijoituksen, vaan se, pystyisimmekö ylläpitämään laadun tason. Vaikutelmamme uudesta levystä oli, että sen kappaleet olivat vahvempia kuin ensimmäisen, joten jännittäminen hävisi jo ensimmäisenä äänityspäivänä.bullhounds2

Kuinka ”To Rock & To Serve” poikkeaa ensimmäisestä albumistanne, mitä teitte eri lailla?

Mauro: Debyyttialbumimme teimme yhteistyössä Peter Stroudin kanssa. Hän soitti kitaraa jokaisella kappaleella. Tällä albumilla jokainen meistä pääsi jättämään kädenjälkensä levylle, ja se oli hauskaa! Rick Rickhards poistui mukavuusalueeltaan, ja Keith toi hyvin tyyliään sekä musiikillisia kykyjään esille. Erling lauloi vaivattomammin ja paremmalla itseluottamuksella. Yhteenvetona – levy on parempi kuin edellinen (olen rumpali, mistä minä mitään tiedän!).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Albumin sanoitukset näyttävät käsittelevän surua, elämän karuutta ja menetettyä rakkautta. Albumitiedoissa mainitsette, että sanoittajina ovat olleet bändin kaverit. Kuinka päädyitte tähän ratkaisuun?

Mauro: Jep, joissakin kappaleissa on hiukan alakuloinen sanoma. Surullisuus purkautuu joskus sanoitusten kautta. Muusikkoina tunnemme luonnollisesti paljon muusikoita, joten tuntui luonnolliselta kysellä muilta sanoituksia kappaleisiin. Kyselin Angus Youngia (AC/DC) muutamaan kappaleeseen, mutta hän ei koskaan vastannut meileihini!

Entäpä yhtyeenne tulevaisuus, mitkä ovat suunnitelmanne? Näemmekö teidät Suomessa jonain päivänä?

Erling: Meillä oli menestyksekäs kiertue Tanskassa ja Ruotsissa tammikuussa. Olemme kiinni monissa erilaisissa projekteissa, jotka liittyvät The Bullhoundsiin. Meillä on todella hauskaa yhdessä soittaessa, ja haluamme pitää korkeaoktaanisen, puhtaan ja aidon rock ’n’ rollin hengissä. Meillä on suunnitelmissa lähteä seuraavalle kiertueelle vuoden 2017 alussa. Suomi voisi ehdottomasti olla osa sitä – olemme itse asiassa olleet yhteyksissä suomalaisen kiertuejärjestäjän kanssa. Tiedämme, että te suomalaiset osaatte rokata, joten pidetään sormet ristissä!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kiitokset The Bullhoundsille ajastanne ja toivottavasti näemme teitä tulevaisuudessa Suomen kamaralla!

Luetuimmat

Uusimmat