The Cardigans tarjosi rauhoittavat soundit Tammerfestin illan hämärtyessä
The Cardigans – Muistan kuunnelleeni sitä kiivaimmalla pop-musiikin kivikaudella. Ja kivikaudella näyttää olevan bändi vieläkin, mitä nyt sen kotisivuihin on uskominen. Viimeinen uutinen on vuodelta 2015 (bändin laulaja Nina Persson julkaisi soolomatskua). Samalle kivikaudelle on jäänyt myös muu tieto: uusimman päivityksen mukaan bändi esiintyy (sic) 8. kesäkuuta vuonna 2012 Kööpenhaminan Tivolissa.
Olen ehkä jo joskus nähnyt bändin livenä. Mutta ollakseni asiasta täysin varma suuntasin torstaina Tammerfesteille, jossa The Cardigans veti ennakkoon mainostetun ”erikoiskeikan”. Etukäteen vähän tosin jännitti, miten Perssonin ääni kestää. Perssonin ääntä on kuvailtu sensuelliksi, mutta mielestäni siinä on herkkyyden lisäksi sellaista haurautta, joka saa äänen kuulostamaan paikoin myös epävireiseltä.
Keikka käynnistyi ”Gran Turismo” -albumin ”Paralyzed”- ja ”Erase / Rewind” -kappaleilla. Kitarat soivat kirkkaasti, rummut ja basso kuuluivat voimakkaasti. Persson oli pukeutunut kimaltavaan glitter-asuun, erityisihastusta herätti laulajan upeat kimallebootsit. Lavan valaiseva valoshow oli läpi keikan erityisen upea: värit vaihtelivat sateenkaaren eri väreissä kappaleiden mukaan. ”Tampere, we are the Cardigans, we love you! Thank you for coming tonight!”
Mainos päättyy
Keikka jatkui bändin viimeisen, vuonna 2005 julkaistun ”Super Extra Gravityn” kappaleilla ”Little Black Cloud” ja ”Holy Love”. Vauhti hiipui niin lavalla kuin yleisössäkin, ja väsyneimmät festarikävijät alkoivat tehdä lähtöä kuka minnekin.
Seuraavaksi kuultiin ”Long Gone Before Daylightin” (2003) vedot ”Feathers and Down” ja ”Live and Learn”. Osa taustoista tuli nauhoilta, Perssonin äänen voimattomuus alkoi iskeä tajuntaan pienoisena epävireytenä. ”For What It’s Worth” -biisi on yksi keikan helmistä: Perssonin huuliharppu soi kivasti, tykkäsin. Välispiikeissä kiitetään ”ystäviä” ja kerrotaan, miten bändi on tullut kaupunkiin jo pari päivää aikaisemmin, ja että kaupungilla on nähty puolialastomia ihmisiä. ”You’re the Stormissa” Perssonin ääni kuulostaa tylyn epävireiseltä, mitä korostaa hänen jatkuva veden naukkailu. Olisiko naisella kesäflunssa?!
”Grand Turismon” (1998) biisi ”Hanging Around” osui ja upposi – sovitukset oli tehty uusiksi, ja se sai laulun kuulostamaan mukavan freesiltä. ”My Favourite Gamen” aikana muistettiin onnitella 25-vuotista Tammerfestiä, mitä seurasi ”another love song” ”Communication”.
Keikka päättyi niin Olavi Virran kuin esimerkiksi Topi Sorsakosken coveroimaan ”Itämaista rakkautta” -kappaleeseen ja bändin ”First Band on the Moon” (1995) -albumin hittibiisiin ”Lovefool”. ”Itämaisen rakkauden” alkaessa kuulin kaiken italiaksi. Pikkuhiljaa korvani erottivat suomea ja tajusin, että Persson vetää suomeksi. Ja hyvin hän vetikin. ”Lovefoolissa” kuultiin Perssonilta ihanaa revittelyä, ja siihen olikin hyvä päättää tuo hieman yli tunnin kestänyt nostalgiatuokio. Paluu takaisin milleniaalien vuosituhannelle sai alkaa.
Settilista:
- Paralyzed
- Erase / Rewind
- Little Black Cloud
- Holy Love
- Feathers and Down
- Live and Learn
- Marvel Hill
- For What It’s Worth
- And Then You Kissed Me
- Don’t Blame Your Daughter (Diamonds)
- You’re the Storm
- Hanging Around
- I Need Some Fine Wine and You, You Need to Be Nicer
- My Favourite Game
- Communication
- Itämaista rakkautta (Bohuslav Leopold -cover)
- Lovefool