The Cure (Kuva: Riikka Vaahtera)

The Curen Robert Smith vihjailee bändin seuraavan albumin saattavan jäädä yhtyeen viimeiseksi

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.6.2021
The Cure (Kuva: Riikka Vaahtera)

Englantilaisen rockin veteraanin The Curen laulaja-kitaristi Robert Smith on vihjaillut tuoreessa The Sunday Timesin haastattelussa, että yhtyeen tuleva albumi tulee todennäköisesti jäämään sen uran viimeiseksi. Smith kertoi aiheesta seuraavaa:

“The new Cure stuff is very emotional. It’s ten years of life distilled into a couple of hours of intense stuff. I can’t think we’ll ever do anything else.”

The Curen viimeisin albumi ”4:13 Dream” ilmestyi vuonna 2008. Bändi on julkaissut live-albumeja ja kokoelmia siitä lähtien, mutta uusi studio-LP ei ole vieläkään toteutunut. Smith myönsi, että pitkä odotus johtuu osittain hänen taistelustaan kappaleiden sanoituksien kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Olen nähnyt enemmän vaivaa sanojen viimeistelyssä näille uusille Cure-tallenteille kuin missään muussa vaiheessa. Nauhoitimme kaiken kaikkiaan jopa 20 kappaletta, mutta en vain saanut niihin kirjoitettua sanoituksia, joihin olisin tyytyväinen. Kaikki mitä sain aikaiseksi heitin vain lopulta romukoppaan.”

Smith jatkoi selittämällä, että hän on pyrkinyt täyttämään omat korkeat lyyriset standardinsa kappaleita tehdessään.

”Minusta on tullut vuosien saatossa niin ankara kriitikko itselleni, että on todella vaikea saada kappaleisiin sanoituksia, joihin olen tyytyväinen. Ajattelin kappaleita kuunnellessani, että tämä on bändin parasta musiikkia, mutta en vain saanut sanoituksia samalle tasolle.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

The Curella on takanaan vaikuttava katalogi hyvin erilaisia albumeita, ja Robert Smith on tietoisesti pyrkinyt välttämään itsensä toistamista.

Kuinka monesta asiasta voi kappaleita kirjoittaa?”, laulaja pohti haastattelussa.

”Yrität löytää jotain sanaa jollekin ja se poistuu normaalista kielenkäytöstäsi ja kuulostaa kauhealta. Haluan laulaa puhuessani ja sanavarastoni on kohtuullisen OK, joten ajattelin, että laitan sanan ”Undulating”-kappaleeseen. Sitten yritin, eikä se lopulta sopinut ollenkaan omaan suuhuni.”

Yhdessä vaiheessa Smith oli valmis luopumaan ponnisteluistaan ​​uuden The Cure -albumin valmistamiseksi. ”Viime vuonna luovutin hetkeksi. Ajattelin, että en voi tehdä sitä. Ne kaikki voivat olla instrumentaaleja”, rokkari myönsi. ”Ja tänä vuonna palasin tavallaan takaisin siihen. Viime vuosi oli vaikea monista syistä, ei vähiten pandemiasta, mutta nautin siitä, mitä kirjoitin tänä vuonna ja lopulta saimme levyn valmiiksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voit lukea haastattelun kokonaisuudessaan täältä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat