The Dillinger Escape Plan palaa Nosturiin marraskuussa

Kirjoittanut Teemu Hakala - 31.8.2010

Tänä vuonna ilmestyneen ”Option Paralysis” –albumin kiertue tuo amerikkalaisen mathcore-yhtye The Dillinger Escape Planin jälleen Nosturin lavalle maanantaina marraskuun 8. päivä. Mättömetallin kruunaamattomat kuninkaat ovat tunnettuja villeistä, intensiivisistä ja jopa väkivaltaisiksi äityvistä live-esiintymisistään. Liput konserttiin tulevat myyntiin Lippupalvelussa ja Tiketissä perjantaina 3. syyskuuta.

Vuonna 1997 perustetun The Dillinger Escape Planin (tuttavallisemmin DEP tai TDEP) nimi on peräisin amerikkalaisen pankkirosvon John Dillingerin nimestä. Progea, jazzia, hardcorea ja punkkia metalliin yhdistelevä bändi on julkaissut uransa aikana neljä albumia: ”Calculating Infinity” (1999), ”Miss Machine” (2004) ”Ire Works” (2007) ja viimeisimpänä tänä vuonna ilmestynyt kriitikoiden suitsuttama ”Option Paralysis”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Harvakseltaan levyjä julkaiseva DEP on tunnettu matemaattisen tarkasti soitetuista, sekoiluun taipuvista live-esiintymisistään. DEP on tehnyt urallaan myös paljon yheistyötä muiden artistien, kuten Mike Patton ja Soulfly, kanssa sekä luonut epäortodoksisia cover-versioita esimerkiksi Massive Attackin ja Justin Timberlaken kappaleista. Viimeksi yhtye vieraili Suomessa vuoden 2009 Ilosaarirockissa.

KEIKKA:
Ma 8.11. ovet 19:00, 25€ (-S-/K18)
DILLINGER ESCAPE PLAN (USA)

LIPUT:
25 euroa + mahd. toimituskulut
Myyntiin pe 3.9.2010 klo 9 Lippupalvelun myyntipisteissä, puhelinpalvelussa 0600-10-800 (1,83 euroa/min + pvm) ja 0600-10-020 (5,99 euroa/puhelu + pvm) ja netissäwww.lippupalvelu.fi sekä Tiketin myyntipisteissä, puhelinpalvelussa 0600-1-1616 (1,50 euroa/min + pvm) ja netissä www.tiketti.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat