The Dire Straits Experience tuo legendaarisen Dire Straitsin musiikin Helsingin Kulttuuritalolle helmikuussa
Maailman kaikkien aikojen suurimpiin rock-yhtyeisiin lukeutuvan Dire Straitsin musiikki soi edelleen livenä, vaikka bändin viimeiset varsinaiset esiintymiset kuultiin jo vuoden 1992 ”On Every Street” -albumin kiertueella. Yhtyeen alkuperäisjäsenen Chris Whiten ympärille muodostunut The Dire Straits Experience saapuu osaksi The Long Highway Tour -kiertuetta myös Suomeen, esiintyen Helsingin Kulttuuritalolla 17. helmikuuta 2026.
Konsertin liput tulevat myyntiin torstaina klo 10.
Dire Straitsin perintöä elävänä
Alun perin vuonna 2011 vain yhdeksi hyväntekeväisyysillaksi perustettu The Dire Straits Experience on kasvanut valtavaksi kansainväliseksi menestykseksi, ja kokoonpano on kiertänyt maailmaa areenoilta konserttisaleihin.
Kokoonpanoon kuuluvat:
- Chris White – saksofoni, perkussiot, laulu
- Terence Reis – kitara
- Richard Barrett – kitara ja laulu (mm. Roger Daltrey, Gary Barlow)
- John Maul ja Michael Bramwell – koskettimet
- Yoyo Buys – basso (soittanut yli 200 artistin kanssa)
- Luke Naimi – rummut
Chris White kuvailee bändin otetta näin:
“The Experience ei soita nuotilleen tarkkoja kopioita Dire Straitsin kappaleista, vaan kyse on ennemminkin siitä, että ihmiset pääsevät kokemaan, millaista se oli silloin. Meillä oli silloin vapautta – ja sitä on nytkin – ja se pitää homman tuoreena myös meille. Nämä tyypit ovat loistavia esiintyjiä, ja he kaikki nauttivat siitä mitä teemme. Lavan energia on samalla tasolla kuin mitä koin Dire Straitsin aikana.”
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Illassa kuullaan luonnollisesti myös Dire Straitsin klassikot, kuten ”Sultans of Swing”, ”Money for Nothing” ja ”Private Investigations”.
Hyppää mukaan The Dire Straits Experiencen matkaan tästä:
The Dire Straits Experience
The Long Highway tour
17.2.2026
Kulttuuritalo, Helsinki
K18
Liput tulevat myyntiin torstaina 9. lokakuuta kello 10 Lippu.fi -palvelussa.
www.direstraitsexperience.com

